Mies nappaa hihasta kiinni kaupan ovella, viittaa toisella kädellään myymälän suuntaan ja ärähtää: "On tämä mennyt mahdottomaksi. Meikäläinen ei meinaa löytää tuolta gluteenittomia tuotteita enää lainkaan. Ne on sijoiteltu ylähyllyille sinne tänne."
Mies kertoo sairastavansa ihokeliakiaa. Hänen on pakko olla tarkkana, mitä panee suuhunsa. Jos syö jotain, jossa on kiellettyä viljaa, alkaa sellainen kutina, etteivät kädet anna hetken rauhaa. "Miksei gluteenittomia tuotteita voi panna yhteen paikkaan ison kyltin alle? Löytäisivät nekin, jotka eivät ole kaupan vakituisia asiakkaita."
Sisällä kaupassa Martti Ainassaari Nivalasta tuskailee saman ongelman kanssa. "Täältä minä vielä jotenkin näitä löydän, mutta kun olen työhommissa joutunut kulkemaan muualla, gluteenittomia tuotteita saattaa olla todella vaikea huomata muiden tuotteiden joukosta. Lajikkeita voi olla paljon, mutta ne hukkuvat muiden sekaan."
Pieni kierros kauppaan kertoo, että ainakin tarkkana täytyy olla, mikäli mielii saada haluamiaan erikoistuotteita. Keliaakikolle passaavat näkkileivät löytyvät kyllä sieltä, missä muutkin näkkärit ovat, samoin jauhot jauhojen joukosta, keksit keksihyllystä ja pakasteet yhdestä osasta pakastinallasta.
Pieni ympyriäinen tähkämerkki viestii asiakkaalle tuotteen olevan gluteenitonta. Siihen täytyy luottaa, sillä tuoteseloste on präntätty niin pienellä, ettei sitä edes normaalinäköinen näe ilman luuppia. Lyhytkasvuinen kokee kiusalliseksi, kun gluteenittomat tuotteet ainakin tässä kaupassa on nostettu ylähyllyille, mistä keskimittainenkin joutuu niitä kurkottamaan. Ja eihän kaupassa ole enää henkilökuntaa, joka palvelisi.
Voita ja pottuja saa syödä
Martti Ainassaaressa todettiin suolistokeliakia kahdeksan vuotta sitten. Sen kanssa oppii elämään, kuhan ymmärtää, että ruokavaliosta on pidettävä tiukasti kiinni. Se kun on ainut lääke. Hänen sairautensa vuoksi koko perheen ruokapöytä katetaan gluteenittomilla tuotteilla.
"Oli se pitkä lista, kun lääkäri kertoi, mitä kaikkea en saa syödä. Kun kysyin, mitä sitten varmasti saa syödä, hän sanoi, että ainakin voita ja pottuja. Se helpotti, niillähän sitä pärjää pitkälle", Martti Ainassaari tokaisee naurussa suin.
Naapurikaupassa lukee hyllyn päällä komeasti "gluteenittomat". "Näin nämä pitäisi merkitä. Tietää heti, mistä etsiä", Martti Ainassaari kehaisee. Tosin pieni tarkastelu osoittaa, että vastuu täälläkin jää asiakkaalle. Heti kyltin alla on vehnäkorppupusseja. Jos luottaa vain kylttiin, suin päin ostaa ja syö tällaisia korppuja, äkäinen vastaus vatsasta tulee pian.
Alemmalla hyllyllä on erivärisin tuoteselostelapuin varustettuja, mutta muuten samannäköisiä keksipaketteja vieri vieressä. Keliaakikon on syytä olla valppaana, sillä joka toisen paketin sisältö käy hänelle, joka toisen ei.
"Ja katso hintoja", Martti Ainassaari tokaisee ja ottaa jauhopussin käteensä. Äkkiä laskien tämä gluteeniton jauho maksaa ainakin neljä kertaa enemmän kuin jokapojan vehnäjauho.
"Laskin kerran korppujen hintaeron. Kymmenen kiloa tavallisia korppuja maksoi kymmenen euroa, kun vastaavasta määrästä gluteenittomia olisi joutunut maksamaan 90 euroa. Ero on siis yhdeksänkertainen. Kyllä nämä hinnat ovat valtavia."