Neuvostoliitto yritti Ahti Karjalaisen avulla jopa kaataa presidentti Urho Kekkosen 1970-luvun alussa. Näin väittää valtiotieteen tohtori Jukka Seppinen keskiviikkona julkistetussa laajassa Kekkos-elämäkerrassaan. Seppisen mukaan Neuvostoliitto pyrki myös saamaan Suomen sosialistileiriin.
Strategia perustui kansanrintama-ajatukseen, jossa vasemmistopiirit pyrittiin yhdistämään niin sanottujen skogilaisten alle.
Juuri tässä pyrkimyksessä Seppinen on löytänyt myös piirteitä, joiden mukaan kommunistit pyrkivät kaatamaan Kekkosen Ahti Karjalaisen avulla, Neuvostoliitto "runnoi" Karjalaisen pääministeriksi ja pyrkimyksenä oli saada yhteiskunnassa levottomuutta.
Seppisen mukaan hänen arkistolähteistään tulee yhdenmukainen viesti siitä, että Neuvostoliiton kommunistisen puolueen jatkuva tavoite oli muuttaa ja kaventaa Suomen asemaa. Leonid Brezhnevin valtaantulosta lähtien Neuvostoliiton pyrkimyksenä oli saada Suomi sosialistiseen leiriin.
Seppinen panee kirjassaan Urho Kekkonen - Suomen johtaja (Ajatus Kirjat) uuteen valoon Kekkosen suhteet Neuvostoliittoon. Hänen tekee kirjassaan rohkeita johtopäätöksiä, jotka Seppisen mukaan eivät ole rohkeita, vaan perustuvat dokumentteihin.
Kysymykseen luottiko Moskova Kekkoseen Seppinen vastaa, että vaikka julkisuudessa puhuttiin ystävällisistä suhteista, taustalla intressit menivät myös ristiin.
Muun muassa nimimerkki Komissaarovina tunnetuksi tullut Juri Derjabinkin epäili Kekkosta kaksinaamaisuudesta.
Seppisen mukaan Kekkonen ei ollut myötäjuoksina. Täydellistä huuhaata, vailla mitään perusteita Seppisen mukaan ovat väitteet, että Kekkonen olisi ollut KGB:n agentti. "Väite on täysin kestämätön."
Suposta uutta
materiaalia
Seppinen on kirjaansa varten saanut käyttöönsä myös ennen tutkimatonta materiaalia suojelupoliisin arkistoläheistä, tarkemmin vastavakoiluyksiköstä. Seppinen ei suoraan nimennyt, kuka sen on kerännyt, mutta huomautti Paavo Kolin keskeiseen asemaan vastavakoilupäällikkönä. "Tavara on yhä Supon arkistossa."
Lisäksi Seppinen nojaa DDR:n ja Länsi-Saksan ulkoministeriöiden arkistosta saamaansa uuteen aineistoon.
Hän kertoi löytäneensä DDR:n arkistosta lisätietoja neuvostojohtajien epäluuloista Kekkosta kohtaan sekä Neuvostoliiton pyrkimyksistä liittää Suomi sosialistileiriin. Seppinen perehtyi myös Moskovan, Berliinin, Tukholman, Lontoon ja Pariisin keskeisiin arkistoihin. Hänen mukaansa kirjan jälkeenkin on vielä käyttämätöntä aineistoa.
Kirjan pohjana ovat myös Seppisen omakohtaiset kokemukset yhteistyöstä Kekkosen kanssa, sillä hän toimi pitkään ulkoministeriössä.
Kaikki koottu
yksiin kansiin
Vaikka presidentti Kekkosesta on kirjoitettu paljon ja tohtori Juhani Suomi on tehnyt hänestä moniosaisen elämäkerran, Seppinen perusteli omaa kirjaansa tarpeella koota Kekkosen elämäntyö yksiin kansiin.
Seppisen mukaan Suomen kirjoista paistaa ulos pyrkimys täyttää se aukko, ettei Kekkonen itse ehtinyt kirjoittaa muistelmiaan.
"En halua polemiikkia, mutta olen valmis keskustelemaan. Olen pyrkinyt tekemään Kekkosesta yhden analyyttisen, synteettisen kirjan", Seppinen sanoi. Suomen toimittamia Kekkosen päiväkirjoja vaivaa hänen mielestään merkittävä trendinomaisuus.
Lähes tuhatsivuisen kirjan lähestymistapa on valtapoliittinen. Seppinen selittää Kekkosen taustoja, nousua ja hänen rooliaan presidenttinä aikana, jolloin Suomi oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen herkeämättömän suunnittelun kohteena.
Seppisen mukaan pelkkään kotimaiseen lähdeaineistoon tukeutuva tutkimus vääristää helposti kuvaa Kekkosesta, sillä tämä oli nimenomaan ulkopoliittinen toimija. Hänen mielestään on tärkeää selittää, miksi Kekkosesta tuli se mies, joka tuli tutuksi kaikille suomalaisille.