Presidentti Urho Kekkonen (1900-1986) oli sanankäytön mestari jos joku. Professori Timo Soikkanen pitää häntä valtionpäämiestemme kärkihahmona tässä suhteessa.
"Kaikki muut ovat nollia kirjoitushommissa", hän lataa ja kertoo, miten Kekkonen saattoi kirjoittaa Suomen Kuvalehden pakinan auton takapenkillä matkalla Tamminiemestä Presidentinlinnaan. "Se julkaistiin mitään muuttamatta. Loistavaa tulosta!"
Vertailukohtia Soikkaselle syntyi mittavan Suomen ulkoministeriön historia -hankkeen aikana, jolloin hän tutki kaikkien presidenttiemme arkistot.
Kekkosen yksityisarkistossa Orimattilassa Soikkaselle tuli tavaksi lukea lähteitä sängyssäkin. "Siellä metsän keskellä ei ollut muuta tekemistä", hän kommentoi.
Lähdepaljoudesta alkoi tulla muistiinmerkintöjä paljon muustakin kuin ulkoministeriötä varsinaisesti koskevista asioista, esimerkiksi Kekkosen naisjutuista.
Kekkonen ja huumori oli yksi alaotsikoista. Soikkanen sanoo keränneensä aineistoa vain luentoa varten, hän ei ole ajatellut julkaista sitä. Oulussa Soikkanen esitelmöi torstaina Riihi-säätiön tilaisuudessa.
Kekkonen sivalsi, jopa viipaloi, Soikkanen sanoo. Hän säälittelee esimerkiksi suomalaisen jöröä Ahti Karjalaista, josta ei ollut Kekkoselle vastukseksi. "Mikäs ihme sitten oli, jos Karjalainen ratkesi ryyppäämään."
Soikkanen korostaa, että huumori oli Kekkoselle vallan väline. "Se oli sitä jo kouluaikoina."
Tilannekomiikka oli sekin Kekkosen hallussa. "Jos kaaduit tai mokasit, hän reagoi heti. Väittelyissä hän suorastaan litisti vastapuhujan."
Herjat osuivat, vastustajat upposivat. Julkisesti kukaan ei uskaltanut kritisoida Kekkosen säilän käyttöä.
Entäs kun Kekkonen sai sanansäilästä osuman itse?
"Hän oli hirveän ärtynyt, kiukutteli. Kuukausien päästä Kekkonen alkoi osata jo nauraa jutulle ja ihasteli voittajansa osumaa."
Hyvä esimerkki tästä on Kekkosen ja Helsingin Sanomien pilapiirtäjän Kari Suomalaisen väliltä ns. noottikriisin ajalta 1961. "Hehän elivät eräänlaisessa symbioosissa", Soikkanen huomauttaa. "Elättivät toisiaan."
Kekkonen pahastui eräästä Karin piirroksesta niin, että aamukahvi oli pilalla. Presidentin mielestä Kari ei enää erottanut hävyttömyyttä huumorista.
Adjutantti, kenraaliluutnantti Urpo Levo sai heti tehtäväkseen soittaa Suomalaiselle. Levo tiedusteli saamansa ohjeen mukaan, missä Karin käsityksen mukaan kulkee huumorin ja hävyttömyyden raja. "Rajajoella", tämä oli vastannut ja lyönyt luurin kiinni.
Usealla tavalla tulkittavissa oleva lohkaisu ärsytti Kekkosta ensin, mutta hän oli pyytänyt Levoa aikojen kuluttua, useaankin otteeseen, toistamaan jutun.
"Levon mukaan sille oli sitten naurettu vesi silmissä", Soikkanen selittää.
