Metsästys- ja kalastustaidoistaan tunnettu presidentti Urho Kekkonen (1900-1986) äityi vallan hurjaksi metsämieheksi Unkarin-matkallaan.
Marraskuun 20. päivänä vuonna 1976 Kalevassa ollut juttu kertoo, että Kekkonen ampui yhden valtiovierailupäivän aikana haulikolla 120 fasaania. Aikaa kului vain 3,5 tuntia.
"Joukossa oli myös kolme närheä", uutinen kertoo saalislaumasta, jota kertyi porukalle kaikkiaan 800 fasaanin verran.
Kekkonen epäili närhien ampujaksi ulkoministeri Keijo Korhosta.
"Selvä pyy, sanoi Korhonen, kun närhen ampui."
Tunnustus jäi saamatta.
"En ole nähnytkään yhtään närheä", Korhonen puolustautui.
Metsästys tapahtui Barandissa, runsaan 70 kilometrin päässä Budapestista lounaaseen. Unkarin presidentti Pal Losonczin saalis nousi 170 fasaaniin.
"Metsästyksen saalis vastasi hyvin ennakko-odotuksia. Alueen varajohtaja Bognar Zoltan ennakoi ammuttavan 600-1 000 fasaania", Kaleva mainitsi.
Kun metsästäjien jahtimatka alkoi, aamusumu oli kaikonnut lähes kokonaan ja aurinko paistoi ohuen pilviverhon takaa. Apuna oli 150 lintujen ajajaa.
Kekkonen oli fasaanijahdissa muulloinkin. Lehtikuvalta löytyy Janakkalasta 19.11.1975 otettuja kuvia, joissa paistattelevat metsämiehinä Kekkonen ja Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa.
Saalis kohosi 640 fasaaniin.