Roberto Rodriguez ja Acid Kings
B-eat-z -klubilla 45 Specialissa
perjantaina 13. helmikuuta.
Konemusiikin taitajaaRoberto Rodriguezia mainostetaan esittelyteksteissä miehenä, jolla on espanjalaiset juuret ja suomalainen koti. Rodriguez, viralliselta nimeltään Roberto Manuel Rodriguez-Rantanen on syntynyt ihan Helsingin kätilöopistolla, mutta hänen isänsä on Espanjasta kotoisin.
"Vanhempani tapasivat äidin lomamatkalla Espanjassa ja rakastuivat. Sitten faija muutti tänne, ja he saivat minut", Rodriguez selvittää.
"Tykkään itsekin käydä lomailemassa Espanjassa. Siellä on hyvää ruokaa ja lämmintä."
Omasta musiikki-innostuksestaan Rodriguez kiittää Helsingin ensimmäistä paikallisradiota Radio Cityä. Sen aalloilta hän on ahminut vaikutteita 1980-luvulta saakka.
"Olen aina tykännyt tanssi- ja mustasta musiikista, räpistä ja kaikesta, mitä tähän voi liittyä", Rodriguez sanoo.
"1980-luvun lopulla minulla sattui olemaan Amiga 500 -tietokone, ja sain siihen musiikinteko-ohjelman. Siitä sain kipinän, että tätä minä haluan tehdä."
Sittemmin Rodriguez on ollut monessa mukana. Hän on tehnyt deephousea ja remixejä omalla nimellään, mutta yhtä lailla hänet yhdistetään projekteihin, kuten Acid Kings, Bermuda, Future Beat Investigators, Robbyn Rhodes ja Track n Field.
Rodriguez keikkailee melkein joka viikonloppu, ja valtaosa keikoista on ulkomailla. Suomi on aivan liian pieni sellaiselle, joka ottaa konemusiikkitouhut tosissaan.
"Täällä on muutama ihminen, joka pystyy sillä elämään, mutta markkinat ovat niin pienet. Maksavaa yleisöä ei riitä kaikille. Keikkoja ei ole niin paljoa, että sillä pystyisi elämään", Rodriguez miettii.
"Muutenkaan en ole koskaan ajatellut, että haluaisin tehdä musiikkia pelkästään Suomeen tai esiintyä pelkästään Suomessa. Haluan mukaan isojen poikien bisnekseen."
Ainakaan toistaiseksi Rodriguez ei ole elättänyt itseään pelkällä musiikilla. Hän paiskii hommia myös radiotuottajana.
Tänä viikonloppuna Rodriguezia työllistää oman dj-keikan ohella analogisten soittimien nimiin vannova acid-yhtye Acid Kings, joka sai alkunsa Kimmo Oksasen ja Petri Salosen makuuhuonestudioista jo 1980-luvulla.
"Siitä on tultu pitkä matka tähän. Mutta vehkeet ovat edelleen samat, ja samalla meiningillä mennään."
Rodriguez hyppäsi Acid Kingsin kyytiin 2000-luvun alussa, kun silloiselle rumpalille Tuomas Toivoselle tarvittiin tuuraajaa keikoille. Vähitellen hänestä tuli vakiojäsen.
Perinteistä ammentavan ammattitaidon ja räjähtävän live-meiningin lisäksi Acid Kings tunnetaan naamioistaan. Mistä niissä oikein on kyse?
"En tiedä. Taustalla taitaa olla poikien viehtymys meksikolaiseen vapaapainiin. Yksi perimmäinen syy on se, että voimme olla hieman piilossa, jos olemme aivan ympäripäissään", Rodriguez naurahtaa.
"Ja onhan se äärimmäisen miehekästä. Siinä yhdistyvät väkivalta, viihde, hiki ja humala."
Vuosien varrella naamioita on kertynyt enemmänkin.
"Aluksi niitä oli vain yksi per äijä. Monen vuoden keikkailun jälkeen ne alkoivat kuitenkin olla niin hikisiä ja paskasia, että niiden käyttäminen piti lopettaa", Rodriguez kertoo.
"Meillä oli parin vuoden tauko, että emme käyttäneet maskeja keikoilla lainkaan. Mutta yleisön paineesta ja kaipuusta takaisin maskeihin päätimme pestä naamiot. Samoihin aikoihin satuimme saamaan Meksikosta 200 kappaleen erän hieman kevyempiä maskeja, eli nyt ne eivät ainakaan lopu kesken."