Kirjoittaja on harrastanut perhosia vuodesta 1991 lähtien.
Kehrääjillä tarkoitetaan surisevaäänisten lintujen lisäksi myös komeaa yöperhosryhmää. Tyypillisellä kehrääjäperhosella on silmätäpläiset siivet, pörröinen ruumis ja sulkamaiset tuntosarvet.
Kehrääjät eivät käy kukilla, sillä niillä ei ole kehittynyttä imutorvea. Muutaman päivän mittaisen elämänsä ne elävät toukkavaiheesta peräisin olevan vararavinnon turvin.
Kehrääjäkoiraan ainut kiinnostuksenkohde on löytää hajuaistillaan naaras ja hedelmöittää se. Tasan eivät käy onnenlahjat: yksi koiras voi hedelmöittää useampiakin naaraita, toinen raukka ei ehdi löytää ainuttakaan.
Kehrääjänaaraan tehtävänä puolestaan on houkutella luokseen koiras ja munia munat sellaiselle kasville, jota sen toukat syövät. Tässäkin auttaa kehrääjän hajuaisti, joka on herkempi kuin parhaalla vainukoiralla.
Useimpien kehrääjien toukat ovat karvaisia, mikä antaa niille oivan suojan saalistajia vastaan. Suomalaisista lintulajeista ainoastaan käki syö niitä hyvällä ruokahalulla.
Yleisimpiä kehrääjiämme on heinähukka, joka lentää ilta-auringossa vinhaa vauhtia maanpinnan tuntumassa.
Heinähukan toukka on pitkäkarvainen, väriltään musta ja oranssinväristen poikkivöiden kirjailema. Toukkaan ei kannata koskea, sillä sen terävät karvat voivat aiheuttaa allergisen reaktion ihmisiholla.
Mäntykehrääjä lentää vain öisin, ja sitä on tavattu Etelä-Lapista asti. Perhonen elää puiden latvuksissa, minkä vuoksi sitä nähdään harvoin. Mäntykehrääjän kirjavan toukan voi löytää aikaisin keväällä männyn rungolta päivää paistattamassa. Se syö nimensä mukaisesti männynneulasia, ja sen tiedetään aiheuttaneen tuhoja Keski-Euroopan metsissä.
Koivukehrääjää nähdään aikuisena harvoin, minkä vuoksi lajin tavoittaa parhaiten etsimällä sen toukkapesyeitä suokoivuista. Koivukehrääjän toukat kehräävät nuoreen koivuun näkyvän seittipesän ja elävät yhdyskunnittain täysikasvuisiksi asti. Hankaluutena koivukehrääjän kasvattamisessa on, että sen toukat ovat hyvin vaateliaita elinympäristönsä suhteen. Elleivät kasvatusolot ole mahdollisimman luonnonmukaiset, toukat voivat kuolla. Toisaalta kotelot voivat talvehtia useammankin talven yli.
Heinä-elokuun vaihteessa lentävän apilakehrääjän tavoittaa parhaiten lounaisen rannikkoalueemme heinikkoisilta hiekkakentiltä. Laji tulee valolle ja lentää päivälläkin. Toukkia voi löytää kesäkuussa heinikkoisilta kalliosaarilta.
Tupsutoukkakehrääjän naaraan siivet ovat surkastuneet, eikä se kykene lentämään. Toisaalta sen toukkien ravinnoksi kelpaavat hyvin monenlaiset kasvilajit. Pienet toukat leviävät tuulen mukana ja löytävät mitä todennäköisimmin sopivaa suuhunpantavaa.