U.B.Lindström on kehitysmaakysymyksiin erikoistunut professori.
astenjärjestö Unicefin entinen pääjohtaja James P.Grant oli vahva johtaja, joka asetti selkeät tavoitteet toiminnalle. Vieläkin tärkeämpää oli, että hän haukan valppaudella seurasi kehitystä ja nopeasti puuttui asioihin ellei parannuksia saatu aikaan. Grant oli väsymätön yrittäessään saada päätöksentekijöitä kaikkialla maailmassa tekemään enemmän köyhien maiden lasten ja naisten hyväksi.
Se tosiasia, että tänään yli 80 prosenttia kehitysmaiden lapsista rokotetaan kuutta tappavaa tautia vastaan on suureksi osaksi hänen ansiotaan. Grant onnistui taitavalla "propagandallaan" saamaan kehitysmaiden päättäjät pitämään korkeata rokotustasoa kehityksen tärkeänä mittarina. Tämä johti maitten väliseen terveeseen kilpailuun, joka nopeasti lisäsi rokotettujen lasten lukumäärää.
Grantin jättämä perintö näkyy hyvin vuonna 1990 pidetyn lapsihuippukokouksen jälkeistä kehitystä kuvaavista tilastoista. Ehkä tärkein mittari, alle viisivuotiaitten lasten kuolleisuus, on edelleen laskenut. Saharan etelänpuoleista Afrikkaa lukuunottamatta kuolleisuus on nyt kaikkialla muualla alle kymmenen prosenttia tai lähellä sitä. Tämä tarkoittaa, että nyt on saavutettu se kuolleisuuden raja, jolloin myös syntyvyysluvut kääntyvät laskuun.
Käytännössä nähdäänkin jo, että naiset melkein kaikkialla synnyttävät vähemmän lapsia kuin kymmenen vuotta sitten. Nyt olisi pidettävä huolta siitä, että ne 350 miljoonaa perhettä, jotka ovat halukkaita käyttämään moderneja ehkäisyvälineitä myös saavat näitä.
Vaikka alle viisivuotiaitten lasten aliravitsemus on vähentynyt joka kolmas kehitysmaalapsi on edelleen aliravittu. Valitettavaa on, että alueilla, joilla aliravitsemus on yleisin, Etelä-Aasiassa ja Afrikassa tilanne ei juurikaan ole parantunut. Monessa maassa jopa puolet lapsista on aliravittuja eikä naistenkaan tilanne ole juuri kohentunut.
Joillakin ravitsemuksen sektoreilla on kuitenkin tapahtunut selvää edistystä. Kolme neljästä lapsesta saa nyt riittävästi jodia, mikä merkitsee, että kymmenet miljoonat eivät joudu kärsimään kääpiökasvuisuudesta eikä vajaamielisyydestä. Myös A-vitamiinin saanti on monella alueella parantunut, mikä estää lapsia sokeutumasta, mutta lisäksi vahvistaa lapsen kykyä vastustaa malariaa, tuhkarokkoa ja ripulia.
Tavoitteesta saada kaikille ihmisille puhdasta vettä ja sanitaatiota vuoteen 2000 mennessä on jääty kauas. Puhtaan veden saatavuus on tosin lisääntynyt jonkun verran, mutta edelleen 1,1 miljardia ihmistä on vailla tätä elämän perusedellytystä. Vielä huonommin on sanitaation osalta, maailmassa on edelleen lähes 2,5 miljardia ihmistä, joilla ei ole kunnon käymälää. Valtaosa näistä ihmisistä asuu Aasiassa.
Sairauksien, kuolleisuuden ja ympäristön tuhoutumisen estämiseksi on nyt ensiarvoisen tärkeätä, että sijoitetaan huomattavasti enemmän vesi- ja sanitaatiosektoriin. Suomenkin kannattaisi sijoittaa enemmän rahaa tähän, koska meillä on korkeatasoista osaamista ja näyttöä siitä, että ohjelmamme johtavat hyviin tuloksiin.
Kehitysmaissa käy nyt keskimäärin lähes 80 prosenttia lapsista peruskoulussa, mutta Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa vain 60 prosenttia. Afrikastakin kuitenkin löytyy myönteisiä esimerkkejä. Malawissa tehtiin peruskoulusta maksuton. Muutamassa vuodessa peruskoululaisten lukumäärä lisääntyi yli miljoonalla. Ilahduttavaa on, että melkein kaikkialla tyttöjen osuus peruskoululaisista on nousemassa.
Myös aikuisten lukutaidottomuutta on pystytty vähentämään jonkun verran. Mutta edelleen viidesosa aikuisväestöstä ei osaa lukea eikä kirjoittaa ja näistä valtaosa on naisia. Tässä tarvitaan siis uusia ja voimakkaampia ponnistuksia.
Edistääkseen lasten asemaa kuusi tunnettua lasten hyväksi toimivaa järjestöä, niiden joukossa Unicef, Plan International ja Pelastakaa Lapset, ovat perustaneet globaalin liikkeen lasten auttamiseksi. Liikkeen tunnuksena on "Sano kyllä lapsille" ja pyrkimyksenä on saada mukaan kaikki, jotka haluavat jollakin tavalla rakentaa parempaa maailmaa lapsille.
Useiden maiden presidentit ja pääministerit ovat antaneet tukensa hankkeelle niin kuin uskonnolliset johtajat, urheilu- ja nuorisojärjestöt, kirjailijat, muusikot ja lukuisat muut ympäri maailmaa.
On ilahduttavaa, että yksityisen sektorin kiinnostus tukea köyhien maiden lapsia on viime aikoina selvästi lisääntynyt. Kansainvälisistä yrityksistä muun muassa AOL Time Warner, DaimlerChrysler, Unilever ja Microsoft ovat rahoittaneet lasten terveyttä, koulutusta ja ravitsemusta edistäviä ohjelmia.
Erityisen positiivista on, että Nokia järjestelmällisesti on tukenut tällaisia pitkän tähtäyksen ohjelmia useassa kehitysmaassa. Bangladeshissa Grameen Phone, joka on kuuluisan "köyhien pankin" tytäryhtiö, lahjoittaa jokaisesta myymästään puhelimesta kaksi dollaria Unicefille.
Unicefin tilastot osoittavat, että lasten asema monella sektorilla on ainakin jonkun verran parantunut. Valitettavasti toisilla minkäänlaista edistystä ei ole saatu aikaan. Naisten lapsivuodekuolleisuus on edelleen samalla korkealla tasolla vaikka tavoitteena oli vähentää sitä puolella vuoteen 2000 mennessä.
Afrikassa esimerkiksi kuolee joka kolmastoista nainen tähän kun vastaava luku teollisuusmaissa on yksi 4000:sta.
Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei myöskään ole pystytty vähentämään.
Niinikään lapsisotilaita, seksuaalisesti hyväksikäytettyjä lapsia, aidsiin sairastuvia lapsia on vielä aivan liikaa, mikä on surullisena osoituksena siitä, että hallitukset eivät vieläkään suhtaudu Lapsen oikeuksien sopimukseen riittävällä vakavuudella.
James P. Grant ei olisi hyväksynyt tätä, eikä meidänkään tule tehdä sitä.