Kansainvälinen sopimus pysyvien orgaanisten yhdisteiden kieltämisestä astui voimaan tänään.
Vuonna 2001 aikaansaadussa sopimuksessa määriteltiin, että se tulee voimaan 90 päivää sen jälkeen kun 50 valtiota on sen ratifioinut. Suomi ratifioi sopimuksen viime syksynä. Ranska oli 50. sopimukseen liittynyt maa.
Sopimus koskee 12:ta erittäin myrkyllistä yhdistettä, joita on käytetty pääosin torjunta-aineina ja osaa teollisuuskemikaaleina.
Nämä ns. POP-yhdisteet hajoavat hitaasti, kulkeutuvat kauas, kerääntyvät eliöihin ja rikastuvat ravintoketjussaa. Ympäristöministeriön tiedotteen mukaan näitä yhdisteitä ei ole käytetty Suomessa enää vuosiin.
Kiellettyjä aineita ovat muun muassa DDT ja PCB-yhdisteet. POP-sopimus sallii joitakin poikkeuksia aineiden käyttöön.
Kehitysmaat saavat toistaiseksi käyttää DDT:tä hyönteisten levittämien tautien torjuntaan. Maailman terveysjärjestö WHO selvittää, millä muulla tavoin malariasääskiä voi torjua.