Mitä tarkoittaa numerosarja 25-19-6-1? Ensimmäinen on vielä helppo: 25 tarkoittaa tietysti Euroopan unionin jäsenmaiden määrää. Siitä pystyy päättelemään toisen: 25:stä 19 kuuluu sotilasliitto Natoon. Kolmaskin luku vielä menettelee: kuusi tarkoittaa tietysti niitä EU-maita, jotka eivät kuulu Natoon. Mutta entä se yksi? Se tarkoittaa Suomea, mutta millä perusteella? No, Suomi on ainoa noista kuudesta, jolla on sotilaallinen kyky torjua maahanhyökkäys.
Maaginen numerosarja on avain tänä syksynä Suomessa taas vilkastuneeseen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen keskusteluun. Pitääkö Suomen liittyä 25:n lisäksi numeroon 19 vai pysyä kuudessa? Tarvitseeko Suomi joka tapauksessa maahanhyökkäyksen torjumaan pystyvän massiivisen asevelvollisuusarmeijan, olipa Suomi Naton jäsen tai ei? Tällöin vaihtoehtoina ovat numerosarjat 25-20-5 ja 25-20-5-1. Ja mitä tekevät kuuden ryhmään kuuluvat muut maat, etenkin Ruotsi ja Itävalta?
Perimmäinen kysymys on tietysti Nato-jäsenyys, mutta kysymyksiä on muitakin. Viimeksi on taitettu peistä siitä, tuleeko Suomen pitää kiinni yleisestä asevelvollisuudesta ja sitä kautta alueellisesta puolustuksesta. Keskustelun laski liikkeelle kansanedustaja Liisa Jaakonsaari, joka kutsui Suomea eräänlaiseksi yleisen asevelvollisuuden ulkomuseoksi. Huonosti valitut sanat veivät keskustelua väärälle uralle tärkeämmästä eli siitä, tarvitseeko Suomi pitkän päälle massiivisia sodan ajan joukkoja ja niiden tueksi nykyisenlaajuista yleistä asevelvollisuutta.
Jaakonsaari on saanut kuulla monelta kunniansa, mutta ymmärtäjiäkin on ilmaantunut. Puolueista vihreät on Jaakonsaaren linjoilla. Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen on parissakin tuoreessa puheenvuorossa kysellyt, tarvitseeko Suomi peräti 15 sodan ajan prikaatia. Viimeksi Jaakonsaarelle antoi sivustatukea ulkoministeriön alivaltiosihteeri Markus Lyra. Hän ennakoi viime viikolla, että Suomi seuraisi Ruotsia ja siirtäisi puolustuksensa painopistettä jossakin määrin kriisinhallinnan suuntaan. Lyra kuuluu SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittiseen eliittiin.
Yleinen asevelvollisuus on osa suomalaista sielunmaisemaa, ja sen kyseenalaistaminen saa veret kuohumaan. Vähemmän on puhuttu kylmistä faktoista, joiden takia myös asevelvollisuus joutuu väkisinkin puntariin.
Yksi tärkeä fakta on raha. Sotavarusteiden hinta kaksinkertaistuu 7-10 vuodessa. Se tarkoittaa, että yhä suurempi osa puolustusbudjetista menee varustelumenoihin, jos aseteknisessä kehityksessä mielitään pysyä mukana. Samalla on realistista arvioida, että puolustusmenot pysyvät lähivuosina nykytasolla. Yhtälöön pitää lisätä vielä se, että 90 prosentilla hankintamenoista varustetaan keihäänkärkeä eli noin 100 000 sotilaan operatiivisia joukkoja. Vaikka vanhentuvaa materiaalia totta kai kierrätetään alueellisille joukoille, niiden todellinen sotilaallinen merkitys vähenee. Alueellisia joukkoja on vielä 250 000 ja ensi vuosikymmenellä ehkä 150 000. Vertailun vuoksi: Ruotsilla on operatiivisia joukkoja 31 500 ja kodinturvajoukkoja 30 000.
Kaikki tämä tarkoittaa, että pidemmän päälle paine kasvaa siirtyä yleisestä asevelvollisuudesta kohti valikoivaa asevelvollisuutta. Se on aivan eri asia kuin ammattiarmeija, johon Suomen on vaikea kuvitella koskaan siirtyvän.
Lopun perin kysymys on tietysti siitä, mikä on puolustusvoimien ykköstehtävä. Ruotsissa se on jo kansainvälinen kriisinhallinta, joka on Suomessa vasta kolmas tehtävä maanpuolustuksen ja virka-avun jälkeen. Alivaltiosihteeri Lyra kyselikin, olisiko kriisinhallinta nostettava puolustushallinnon ydintehtäväksi. Se tarkoittaisi puolustusrahojen uudelleenjakoa, sillä nyt kriisinhallinta vie niistä vain viisi prosenttia. Suomen turvallisuuspoliittinen asema takaa joka tapauksessa, ettei se voi eikä sen pidä mennä niin pitkälle kuin Ruotsi.
Kysymyksiä riittää. Lipponen pohdiskeli (Kaleva 23.10), kykeneekö Suomi aseistamaan 15 prikaatia ja valvomaan ilmatilaansa, kun Hornetit vanhentuvat. "Emme kykene", hän vastasi. Jos halutaan pitää kiinni uskottavasta puolustuksesta, silloin vaihtoehdot ovat sotilasyhteistyö Ruotsin kanssa tai Nato-jäsenyys, hän kirjoitti.
Kun Suomi hakeutui EU:hun, hanketta perusteltiin virallisesti kauppa-, mutta ei turvallisuuspoliittisin syin. Onko edessä se, että Nato-jäsenyyden virallisiksi perusteluiksi nostetaankin turvallisuuspoliittisten syiden asemesta talouspoliittiset syyt?