timo.myllykoski@kaleva.fi
Kokouspastilli taisi livahtaa useammallakin läsnäolijalla väärään kurkkuun viime viikolla Raahen seutukunnan aluevaltuuston kokouksessa. Raahen kauppakamariosaston puheenjohtaja Raimo Seikkala lausui nimittäin ääneen sen, mitä aikaisemmin ei ole ainakaan yhtä julkisesti kukaan rohjennut lausua.
Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen viime vuoden toimintakertomusta käsiteltäessä hän roimi suorasanaisesti kehittämiskeskuksen projektikulttuuria, erityisesti projektien tulosten mittaamista. Erinomaisesti hoidettujen, selkeillä tavoitteilla, kunnon mittareilla ja tulosseurannalla raportoitujen projektien osuus kun on hänen laskelmien mukaan vain 27 prosenttia kehittämiskeskuksen vuotuisista kustannuksista.
Seikkalan näkemyksen allekirjoittaa varmasti moni kehittämiskeskuksen projektivalikoimaa hämmästelevä. Kovinkaan moni seutukuntalainen ei oikeasti tiedä, mihin kehittämiskeskus vuotuiset budjettinsa kuluttaa, ja mitä rahalla oikeasti saadaan aikaiseksi.
Ainakin Raahen alueella seutukunnallisen projektitoiminnan ongelmana on sen suuri mystisyys. Se, mitä esimerkiksi EKIE-projekti tai RAKET-Equal -hanke pitävät sisällään ja mihin niillä pyritään, ovat suurimmalle osalle suuria kysymysmerkkejä.
Eikä paljon aukene, vaikka lukee toimintakertomusta. EKIE-projektin kerrotaan olevan Enhancing Knowledge Intensive Enterprises in Small Cities Surrounded by Rural and Sparsely Populated Areas. Tämä INTERREG III C-hanke pyrkii kehittämään etenkin tietointensiivistä yritystoimintaa syrjäisillä ja harvaan asutuilla alueilla. Projektin seuranta ja mittaaminen toteutettiin tekemällä projektin aktiviteettiraportti komponenteittain puolivuosittain.
Siis mitä? Tuon perusteella ei ole ihme, että projekti kalskahtaa kirosanalta ja moni olettaa projektien tärkeimmäksi tehtäväksi työllistää joukon projektipäälliköitä, -sihteereitä ja -työntekijöitä.
Kehittämiskeskus on saanut touhuta Raahen seutukunnassa vuosikausia kaikessa rauhassa. Julkisin varoin rahoitettava toiminta tarvitsee kriittistä tarkastelua ja kyseenalaistamista. Vain sitä kautta toimintaa on mahdollista kehittää.
Ei voi väittää, etteikö toiminta olisi ollut osittain myös onnistunutta ja tuloksellista. Toisaalta taas esimerkiksi kaupanala on seutukunnassa vahvassa kasvussa, vaikka asian eteen ei ole tehty yhtään kehittämishanketta, ellei sellaiseksi lasketa Mettalanmäelle jo viisi vuotta suunniteltua mainostornia.
Kehittämispotentiaalia seutukunnallisessa projektikulttuurissa siis löytyy. Ensimmäinen tavoite voisi olla ohjata kaikki kehittämiskeskuksen alaiset projektit parhaiten hoidettujen tapausten suuntaan. Tulosavain ja Raahen seudun yrityspalvelut ovat saaneet aikaan hyviä tuloksia valtakunnallisestikin mitattuna. Vastaavasti esimerkiksi Steelpolis-hankkeisiin on käytetty rahaa yli 20 miljoonaa euroa, mutta uusia työpaikkoja ei ole syntynyt, tai ainakaan niistä ei ole kerrottu.
Jos projektien aloittamisessa ei käytetä ankarampaa karsintaa, tai jos tulosten mittaaminen laiminlyödään, saattavat projektipäälliköt polkea tulpatonta mopoa käyntiin vuosikausia. Kolmen klapiyrittäjän yritysryhmähanke on sinänsä varmasti arvokasta työtä, mutta todennettavissa olevia merkittäviä alueellisia vaikutuksia sen tyyppisillä virityksillä tuskin koskaan syntyy.