Ka­zahs­ta­nis­sa ka­don­nut oli ryös­tet­ty ja mur­hat­tu

Simolaisen kuljetusliikkeen täyspervaunullisen rekan katoaminen kuljettajineen vuonna 1997 Kazahstanissa on osoittautunut ryöstömurhaksi.

Simolaisen kuljetusliikkeen täyspervaunullisen rekan katoaminen kuljettajineen vuonna 1997 Kazahstanissa on osoittautunut ryöstömurhaksi.

Rekan sveitsiläisen kuljettajan Reto Bantlin ruumis löydettiin viime vuoden kesäkuussa pohjoisesta Kazahstanista.

Rekka oli ryöstetty ja sen kuljettaja Reto Bantli oli ammuttu ryöstön yhteydessä. Ruumiin henkilöllisyys on varmistettu Sveitsissä tehdyissä oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa.

Bantlin katoamisesta tehtiin ilmoitus marraskuussa 1997 Kemin poliisille. Katoamisaikana kyseisen vuoden lokakuun lopulla Bantli oli työmatkalla ajaen simolaisen Mauno Postin kuljetusliikkeen rekkaa.

Hän oli paluumatkalla Suomeen joutuessaan aseellisen ryöstön kohteeksi.

Ryöstäjät veivät ajoneuvoyhdistelmän, jonka vetoauto löydettiin 1997 marras-joulukuussa poltettuna. Autossa oli luodinreikiä. Vuotta myöhemmin yhdistelmän perävaunu löytyi Venäjältä.

Paikallinen poliisi on pidättänyt tekoon epäiltynä kaksi henkilöä, joiden yhteyksiä muihinkin alueella tapahtuneisiin rekkojen ryöstöihin tutkitaan. Toinen pidätetyistä on tunnustanut surmanneensa Bantlin.

Kazahstanin viranomaiset jatkavat jutun tutkintaa. Kemin poliisi on päättänyt katoamistapauksen tutkinnan.

Ilmoita asiavirheestä