Suomi on saanut toimia suurvaltojen kohtaamispaikkana aiemminkin historiassa. Nyt tapaaminen toi mukanaan myös keskustelun moniäänisestä kansalaisyhteiskunnasta ja ihmisoikeuksista.
Oma työni Kuhmon kaupunginjohtajana on avannut uudella tavalla itselleni paikallisen rajayhteistyön merkityksen. Suurvaltojen välinen politiikka ja siinä tapahtuvat muutokset vaikuttavat väistämättä myös siihen.
Voin kuuden kuukauden kokemuksen perusteella todeta, että elämä rajan pinnassa on erilaista. Rajayhteistyö konkretisoituu joka kuukausi tapaamisten, yhteydenottojen ja keskustelujen muodossa.
Kaupunginhallituksemme tekikin heti tammikuussa tutustumisvierailun ystävyyskaupunkimme Kostamukseen. Tämän jälkeen olemme tavanneet useita kertoja erilaisten teemojen merkeissä.
Jokaisella rajakunnallamme on erilainen historia. Ruotsin ja Norjan rajalla omansa, venäjän rajakunnilla omansa. Kuhmon osana oli aikoinaan toimia myös Ruotsin valtakunnan luoteisrajana. 1809 Suomi liitettiin osaksi Venäjää. Samalla Kuhmon kappeliseurakunnan itäraja tuli avoimeksi ja rajan yli kulkeva laukkukauppa vilkastui.
Tervakauppa vilkastutti rajan yli kauppaa 1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa. Samaan aikaan nousi karelianismi, joka toi Kuhmoon Elias Lönnrotin jalanjäljissä muun muassa Akseli Gallen-Kallelan ja Louis Sparren.
Maamme itsenäistyttyä Venäjän vastainen raja muutti olemustaan, mutta vasta 1922 se sulkeutui. 1919 maalikuussa rajaa valvomaan oli kuitenkin jo perustettu rajavartiosto.
1939 Kuhmossa käytiin talvisodan kiihkeitä taisteluita. Venäläisjoukot saatiin pysäytettyä Jyrkänkoskelle ja Tyrävaaralle. Kuhmon taisteluissa kuoli noin 1 350 suomalaista ja noin 10 500 neuvostosotilasta. Kuhmolaisista evakuoitiin 8 250 henkeä pääosin Kalajokilaakson kuntiin. Jatkosodan aikana kuhmolaiset elivät osin partisaaniuhan alla eikä siviiliurheilta vältytty.
1960-luvulla raivaajahenkinen elämäntapa joutui koetukselle. Moni muutti pois pieniltä kotitiloilta, joista puuttui usein tie ja sähkö. 1970-luvun lopulla aloitettiin Kostamus-hanke, joka työllisti alueella aina vuoteen 1985 saakka. Kostamukseen rakennettiin 30 000 asukkaan yhdyskunta.
Kalevalaisuus liitettiin voimakkaasti 1980-luvulta lähtien kulttuurimatkailuun. 1985 Kuhmon kunnan ja Suomi-Neuvostoliitto-seuran Kuhmon osaston välisellä sopimuksella perustettiin Kulttuurikornitsa-säätiö. Se tuli Neuvosto-karjalan kulttuurin näyttämöksi muualle Suomeen. Tätä perua on Juminkeko, joka on Juminkeko-säätiön ylläpitämä kulttuurikeskus. Sen tehtäviin kuuluu muun muassa Kalevalaan liittyvän kulttuuriperinteen vaaliminen ja kulttuurivaihto Karjalan tasavallan ja Suomen välillä.
Kuhmosta tuli kaupunki vuonna 1986. Kaupungiksi haluttiin, jotta voitiin sopia Kostamuksen kanssa ystävyyskaupunkisopimus sekä turvata rajanylityspaikan avaaminen kansainvälisenä rajanylityspaikkana, joka tapahtuikin 1992. Ennen sitä perustettiin Ystävyyden puisto rajan molemmin puolin vuonna 1990. Sekä Kostamuksen rakentaminen että Ystävyyden puiston perustaminen ovat hyviä esimerkkejä siitä, että näillä asioilla tehtiin myös kansainvälistä politiikkaa.
Suomen ja Neuvostoliiton välinen sopimus Ystävyyden luonnonsuojelualueesta allekirjoitettiin lokakuussa 1989. Sopimuksen allekirjoittivat Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puheenjohtaja, NKP:n keskuskomitean pääsihteeri Mihail Gorbatshov ja Suomen tasavallan presidentti Mauno Koivisto.
Kuhmon historia (Kuhmon historia, toim. Jorma Vilmi 2003) on yksi kertomus rajakunnan ihmisten taipaleesta nykypäivään. Kun katsoo tulevaisuuteen, näkee aina menneisyyden. Toisaalta rajakunnan on kyettävä katsomaan asioita käytännönläheisestikin. Tällä hetkellä ajankohtaisia asioita rajayhteistyössä ovat selkeästi rajaseutujen saavutettavuus, kulttuurimatkailun edelleen kehittäminen, ympäristösuojelun yhteistyö ja luontomatkailu (muun muassa Fennoskandian Vihreä vyöhyke) sekä viisumivapaan matkailun edistäminen ja elinkeinoyhteistyö.
Toimintaa kehitetään myös hankerahoituksella. Karelia CBC on rajanylittävän yhteistyön ohjelma, jota rahoittavat Euroopan unioni, Suomi ja Venäjä. Parhaillaan valmistellaan hankkeita tulevaan hakuun.
Kaipaan enemmän yhteistyötä meidän rajakuntien kesken. Lisäksi kansallisesti ministeriötason kiinnostusta siihen, miten rajayhteistyötä kehitetään ja miten rajaseutujen elinvoimaa kansallisesti voidaan edistää. Valtioneuvoston koolle kutsuma rajakuntafoorumi kerran vuodessa olisi erittäin tervetullut. On selvää, että kansallinen liikkumavaramme on välillä hankala liittyen kansainvälisiin tapahtumiin. On kuitenkin niin, että paikallinen rajaseututyö ei voi jäädä pelkästään meidän, useinkin hyvin pienten kuntien ja kaupunkien harteille.
Tytti Määttä on Kuhmon kaupunginjohtaja.