Politiikka on eliittivallan käyttöä. Tosiasiallisesti pieni virkamiesten ja muutaman johtavan poliitikon kaveriporukka tekee kaikki oleelliset päätökset. Asioista ei ole edes tarvetta keskustella sen jälkeen kun kaverit ovat ne sopineet.
Näin arvioi suomalaista kunnallispolitiikkaa Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg tuoreessa kirjassaan "Valta kunnassa". Wibergin analyysi on karua luettavaa, mutta on totuudenmukaista myös laajemminkin suomalaisessa vallankäytössä.
Kansanedustaja Arja Alho on käsitellyt vallankäyttöä väitöskirjassaan. Suomen poliittisen harvainvallan, oligarkian, sisällä on Alhon mukaan vielä suppeampi oligarkia.
Oligarkiasta on hyvänä esimerkkinä Matti Vanhasen hallituksen niin sanottu kolmen kopla, johon pääministerin lisäksi kuuluvat kahden muun hallituspuolueen edustajat. Muut ministerit ja koko eduskunta seuraavat sivusta, kun kolmen kopla linjaa tärkeimmät päätökset.
Äänestäjien tahto ei toteudu aina riittävän tehokkaasti nykyisessä vaalijärjestelmässä. Kolme suurinta puoluetta saavat yleensä hieman enemmän kansanedustajapaikkoja kuin mitä heidän suhteellinen osuutensa annetuista äänistä edellyttäisi.
Ongelma on myös vaalipiirien koko. Pienissä vaalipiireissä vain suuret puolueet voivat käytännössä saada edustajapaikkoja.
Uudenmaan vaalipiirissä yhteen paikkaan riittää noin kolmen prosentin osuus koko vaalipiirissä annetuista äänistä, kun taas Lapissa siihen vaaditaan noin 12,5 prosenttia. Tämä johtaa siihen, että pientä puoluetta pienessä vaalipiirissä äänestävän vaikuttamismahdollisuudet ovat selvästi pienemmät kuin samaa puoluetta suuressa vaalipiirissä äänestävän.
Esimerkiksi Kainuun maakuntavaalit osoittivat, että vaalijärjestelmämme on yksityiskohdiltaan varsin monimutkainen ja hankalasti sovellettava. Vuolijoen kunnan ainoan paikan sai lopulta vasemmistoliitto, vaikka se sai koko kunnassa kahdella ehdokkaalla vain 12,3 prosenttia äänistä, kun keskusta sai vajaat puolet äänistä ja SDP:kin reilut viidenneksen.
Hallintokokeilun tarkoituksena oli, että kunkin kunnan äänestäjät valitsevat suorilla vaaleilla edustajansa maakuntavaltuustoon. Herää kysymys, miten vuolijokelaisten edustajana voi olla henkilö, joka sai vasta kahdeksanneksi eniten henkilökohtaisia ääniä?
Oikeusministeriön Kansanvalta 2007 -toimikunnan tuoreessa mietinnössä tuodaan vaalijärjestelmän ongelmia esille. Tästä huolimatta toimikunta ei niihin puutu. Se esittää erillisen selvityksen laatimista eduskuntavaalijärjestelmästä, vaikka monet toimikunnat ovat jo käyttäneet tuhansia tunteja asian selvittämiseen. Suuret puolueet ovat estäneet uudistukset.
Keskusta on nihkeä kuntien yhdistämiselle. Olisiko syynä se, että Suomen kuntakartta hehkuu vahvasti keskustan vihreyttä.
Mahtipuolueella on yksinkertainen enemmistö 155 kunnassa. Näillä paikkakunnilla keskustalla on yleensä värisuora: valtuuston tai hallituksen puheenjohtaja tai molemmat sekä kunnanjohtaja. Viime syksyn kunnallisvaaleissa puolueen asema heikkeni jonkin verran, koska edellisellä valtuustokaudella se hallitsi jopa 177:ää kuntaa.
Valtakunnallisesti toisella mahtipuolueella SDP:llä on vain yhdessä kunnassa enemmistö valtuutetuista. Piskuinen RKP sanelee 22 kunnassa päätökset. Keskustalla on suurin valtuustoryhmä vajaassa 70 prosentissa koko maan kunnista. Demareilla vastaava asema on 58 kunnassa ja kokoomuksella vain 21 kunnassa.
Suomen kuntarakenne vaatii suuren remontin. Meillä on tällä hetkellä 432 kuntaa. Pärjäisimme puolet pienemmällä määrällä. Eniten karsimista on Varsinais-Suomessa ja saaristokunnissa.
Kuntien vapaaehtoinen yhdistyminen on hidas tie. Hallituksen on kaivettava esille järeämmät keinot. Hallituksen aloittama kunta- ja palvelurakenneuudistus ei tule onnistumaan, mikäli samalla ei tapahdu kuntaliitoksia. Kunnissa päättäjät ovat linnoittautuneet valta-asemiinsa ja vanhat vaikuttajat eivät aina innostu uusista asioista.
Kuntalaisten palvelujen turvaaminen tulevaisuudessa edellyttää ennakkoluulottomia ratkaisuja. Suomi ei tarvitse ylikunnallisia ja virkamiesjohtoisia palveluorganisaatioita, joiden osalta kunnat olisivat maksumiehiä.
Kuntarakenteen säilyttämistä on puolusteltu kuntalaisten identiteetillä. Kuntalainen ei tarvitse kunnallisia muinaismuistoyhdistyksiä, vaan laadukkaita, toimivia ja kohtuuhintaisia peruspalveluita. Mikäli jollakin alueella on oma identiteetti, se ei välttämättä katoa kuntaliitoksissa. Tästä muutamat kyläyhteisöt ovat hyviä esimerkkejä.
Kainuun kunnat voisivat olla uranuurtajia kuntaliitoksissa. Kainuun hallintokokeilun rohkeasti aloittaneet kunnat voisivat asettaa tavoitteekseen yhden kunnan muodostamisen maakuntaan.
Suomi ei ole tutkimusten mukaan enää vahvan osallistumisen ja vaikuttamisen maa. Olisiko syynä se, että suuressa osassa kuntia yhdellä puolueella on kaikki äänestysvalta? Voisiko kuntakoon kasvattaminen parantaa demokratian toimivuutta ja monipuolistaa sitä?
Vuoden päästä tulee kuluneeksi sata vuotta valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain antamisesta. Näiden juhlien tiimellyksessä on aika tarkistaa vaalijärjestelmäämme.
Alueellista edustavuutta on parannettava. Kansan tahdon on tultava nykyistä selkeämmin näkyviin. Tämä tarkoittaa, että suhteellisuutta on parannettava pienissä vaalipiireissä.