Larppaus ja bofferointi ovat yleistyneet fantasiakirjallisuuden myötä. Larppauksen ensiaskeleet ulottuvat 1980-luvun alun Iso-Britanniaan, mutta Suomeen larppaus on tullut vasta 1980-luvun lopulla. Larp tulee sanoista live action role playing.
"Larppaus on lähellä roolipelaamista. Larppauksessa kuitenkin mennään askel eteenpäin näytelmän suuntaan. Bofferointi taas on eräänlainen larppauksen lieveilmiö", sanoo nivalalainen Atte Oja, 19.
Bofferoinnissa tarkoituksena on mätkiä toisia pehmustetuilla aseilla. Bofferointi ja larppaus ovat kaksi omaa lajiaan, jotka kuitenkin sivuavat toisiaan. Bofferointia voidaan harrastaa sekä omana lajinaan, mutta se voi myös olla osa larppia eli liveroolipeliä, esimerkiksi taistelukohtauksissa.
Nivalassa nuoret harrastavat bofferointia nuorisoseuran tiloissa, joissa on myös pidetty yksi larppi.
"Nuorisoseuralla pidettiin vuoden 2004 kesänä larppauskurssikin. Kurssia ohjasi aktiivinen larppaaja Jyri Siimes, joka on pitänyt kursseja ympäri Suomea", kertoo nivalalainen Jaana Suorsa, 18.
Bofferointimiekan tekee vajaassa parissa tunnissa. Miekan tekoon tarvitsee rullan ilmastointiteippiä, solumuoviputkieristettä, pvc-putkea, hieman vaahtomuovia, retkipatjaa viiden senttimetrin suikale, vesiletkua, sakset ja puukko.
"Hyvän kokoinen perusmiekka on maasta napaan asti. Miekan painopisteen täytyisi olla 3-5 senttimetrin päässä väistimestä terään päin. Hintaa miekalle tulee noin kymmenen euroa", neuvoo lähes sata miekkaa tehnyt Oja.
Bofferointimiekat täytyy tehdä huolella ja niiden käytössä täytyy pitää järki päässä. Bofferointimiekalla ei lyödä voimalla, vaan lajissa käytetään taitoa ja nopeutta.
Improvisoitua näytelmää
"Larppauksessa jokaiselle pelaajalle annetaan oma hahmo, jota pelaaja esittää. Hahmolla ei kuitenkaan ole valmiita vuorosanoja, vaan pelaaja saa itse improvisoida, kuinka hahmo reagoi tilanteisiin. Larppauksessa ei ole olemassa valmista juonta, vaan pelkkä lähtötilanne, josta peli alkaa", sanoo Suorsa.
Larppauspelit keskittyvät suurelta osin Etelä-Suomeen, pohjoisesta lähimmät pelit löytyvät Oulusta.
"Jos täällä on pelejä, ne ovat pieniä pelejä jossain tietyssä porukassa. Osallistumismaksu voi olla muutaman euron, kun taas ääritapauksissa pelit voivat olla 200 ihmisen pelejä, joihin osallistumismaksu on sata euroa. Pelin järjestäjille rahaa ei jää, vaan kaikki käytetään peliympäristön rakentamiseen tai sitten vaikka pelaajien ruokiin", kertovat larppaajat.
Virallisia larppiseuroja Suomesta löytyy lähestulkoon jokaisesta suuremmasta kaupungista. Seurojen koot vaihtelevat.
Mielikuvitus rajana
Larppauksessa vain mielikuvitus on rajana. Pelit voivat olla mitä vain aina nykyajasta, 1800-luvusta, fantasiasta ja tulevaisuudesta vampyyreihin ja scifiin saakka.
"Vaikka hirveä korsto olenkin, niin olen pelannut hempeää runoilijapoikaa sekä ilkeää henkivartijaa. Larppauksessa on kiva kokeilla, miltä tuntuu olla joku muu", sanoo Oja.
"Olisi hauskaa esittää hahmoa, joka olisi ylitse oman luonteen. Silloin voisin puhua vielä enemmän, udella kaikesta, nauraa hysteerisesti, eikä minua pidettäisi hulluna, koska se kuuluisi peliin", sanoo Suorsa.
Tavallisesti larppauksessa on 20-30 hahmoa ja peli kestää 6-8 tuntia. Suuremmissa peleissä, kuten ensi kesänä Ruotsissa, peli kestää viikon. Suuriin peleihin, joita tosin on harvoin, voidaan rakentaa jopa kokonaisia kyliä.
Vaikka larppaus on enemmänkin nuorten juttu, löytyy vanhempiakin pelaajia.
"Larppauksessa ei ole periaatteessa ikärajaa. Olen nähnyt myös yli nelikymppisiä pelaajia, jotka ovat viihtyneet peleissä hyvin", kertoo Suorsa.
"Elämysmatkailu on eräs larppauksen lieveilmiöistä. Ihmiset tavoittelevat elämyksiä lähtemällä viikoksi metsään ja onkivat itse ruokansa. Samalla tavoin larppauksessa halutaan elämyksiä. Elämysmatkailu onkin Suomen tuleva elinkeino", uskoo Oja.