Palaan vielä edellisen kolumnini aiheeseen, vanhoihin merikarttoihin. Kertoessani Oulun tuomiokapitulista löydetyistä merikapteeni H. W. Snellmanin Toivo-laivassa käyttämistä kartoista, mainitsin kiinnostuksestani Perämeren vanhoihin merikarttoihin. Oululaiset Matti Mikkola ja Ritva Hyry ojensivat auttavan kätensä ja niin minulla on nyt hallussani jäljennös vuonna 1829 Tukholmassa painetusta Perämeren merikortista.
Ennestään omistuksessani on vuodelta 1852 peräisin olevan venäläisen merikortin kopio samalta merialueelta, tosin eri mittakaavassa. Tämä kortti nauttii yhdenlaista kuuluisuutta. Se perustuu korvettikapteeni Maximovin luotauksiin. Rannikon ihmisillä on muistitietoa Maximovin merenmittausretkikunnasta. Aikoinaan sille naureskeltiin vesissä silmin.
Kapteeni Maximov pestasi talonpoikia ja kalastajia apulaisikseen merenmittaustyöhön talvisella Perämerellä. Hän järjesti heidät jonkinmoisiin linjoihin ja hakkautti heillä luotausta varten avantoja jäähän. Mittamiehet puijasivat kapteenia. He eivät viitsineet hakata avantoja jään läpi, vaan pudottivat luodin liinoineen jääkuoppaan ja olivat mittaavinaan huudellen keksimiään syvyyksiä vällyjen alla reessä vodkapullojen ja papereiden kanssa tuhertaneelle kapteenille.
Maximovin Perämeren kartasta "unohtui" pois lukuisia kareja ja matalikoita. Näistä virheistä merenkulkijat ja varustamot maksoivat tulevina aikoina kovia hintoja.
Usein väitetään, ettei englantilainen kontra-amiraali Honway Plumridge olisi osannut höyryfregatteineen ja korvetteineen Krimin sodan aikana Ouluun ilman petturiluotsi Ananias Mickelsonin apua. Karikkoiselta ja mutkaiselta Oulun väylältä kun oli merimerkit poistettu. Niin vain kävi, että räntäisenä alkukesän iltana sotalaivat ilmaantuivat Oulun redille. Arkkiveisu kertoo:
"Vuonna tuhatta kaheksansattaa
nelijä kuuttakymmentä,
kesäkuussa kuluneessa,
ensi päivän iltapuolla
tuli tänne tuorustaina,
enkesmanni ennen helluntain pyhiä."
Vihollislaivoja luotsannut, viinalle perso, virastaan erotettu Ananias-parka sai petturuutensa takia suuren syntisäkin niskaansa. Nähdessään varvien, tervahovin ja ennen muuta rakastamiensa purjelaivojen nousevan Plumridgen tuhotyön jäljiltä savuna ilmaan, omatunto lienee hakannut moukarina rinnassa. Syyllisyys kalvoi miestä niin ankarasti, ettei hän jaksanut elää; Mickelsonin sanotaan ripustautuneen kaulastaan raa´an nokkaan.
Varmasti englantilaiset olisivat osanneet Ouluun ilman Ananiastakin. Sitä en tiedä, oliko heillä jo käytössään Maximovin painotuore kartta. Aivan varmasti heillä oli kuitenkin alussa mainitsemani vuoden 1829 ruotsalainen kortti. Mutta myös oma, Englannin amiraliteetin laatima merikartta Perämerestä oli olemassa.
Olen nähnyt englantilaiskortin portsmouthilaisessa antikvariaatissa ja käsitykseni mukaan se oli täyttä tavaraa. Suuri merenkulkuvaltio luotasi ja piirsi kaikkialla, missä sen laivat liikkuivat. Ei brittien tarvinnut sokkona purjehtia täälläkään.
Maximovin kartan virheet ja puutteet olivat pitkään Perämerellä liikkuneiden laivojen riesana. Uusia luotauksia lienee tehty harvakseen ja hutiloiden, sillä vielä 1920- ja 1930-luvun taitteessa laivat jysäyttelivät kivikoihin paikoissa, joissa kartan mukaan piti olla riittävästi vettä.
Esimerkiksi Ulkokrunnin takana, länsilounaaseen johtavalla väylällä alukset ilmoittivat pohjakosketuksista. Aluksi paikallinen luotsipiirikonttori otaksui alusten törmänneen irtonaisiin, vedessä kelluneisiin esineisiin, mutta kun vaurioitakin alkoi tulla, alettiin vähitellen uskoa, että alueella oli tuntemattomia matalikoita. Laivanpäälliköt, varsinkin ulkomaalaiset, pelkäsivät merialuetta ja rannikon puunjalostusteollisuus ryhtyi patistelemaan merenkulkuhallitusta ponteviin toimiin meriliikennettä haittaavan vaaran poistamiseksi.
Ennen kuin vuoden 1932 merenmittausretkikunta (ns. Hyrskyn retkikunta) ehti löytää ja kartoittaa Ulkokrunnin takaiset matalikot, ehdittiin kokea erikoinen merellinen tragedia. Pääosissa siinä olivat neitsytmatkalla ollut hampurilainen rahtilaiva s/s Adele Traber ja sen päällikkö merikapteeni Johan Reinhold.
Paperipuulastissa 19.7.1930 Iin Röytästä lähtenyt Adele Traber käänsi luotsin jätettyään keulan Ulkokrunnin takana luoteeseen, vaikka luotsi oli käskenyt laivan ajaa länsilounaaseen. Laiva osui Niskan matalaan ja kärsi pahoja vaurioita.
Meriselityksessään kapteeni Reinhold sanoo tehneensä luotsin neuvojen vastaisen kurssipäätöksen, koska pelkäsi Ulkokrunnin takaista merialuetta, jossa matalikot ja magneettiset häiriöt vaanivat.
Upouuden laivansa karille rymistelleen kapteenin selittelyt ja syyttelyt olivat monenkirjavia, epätoivoisia, jopa säälittäviä. Osansa sai mm. Kemin väylän suulla maannut majakkalaiva Plevna, jossa ei saksalaiskapteenin mukaan ollut minkäänlaisia valoja, eikä alus ollut hänen mielestään edes oikealla paikallaan. Reinholdin syytösten todettiin olevan silkkaa pötyä.
En tiedä, menettikö merikapteeni Johan Reinhold virkansa. Jos menetti, hän varmasti kirosi koko ikänsä Perämerta ja suomalaisia merikarttoja. Adele Traber liikkui muuten myöhemmin usein Perämerellä. Se kuljetti mm. joukkoja ja rahtia sota-aikana Toppilaan. Myöhemmin alus purjehti Suomen lipun alla Tomi-nimisenä.
Joni Skiftesvik
Kirjoittaja on oululainen kirjailija.