Kestävät liikenneratkaisut ja ruuhkautuminen ovat suuri haaste EU:n kaupungeille. Ne ovat myös kansalaisten huolenaihe.
Kaupunkiliikenteen ruuhkautumisessa on pelissä sujuvuuden ohella isot rahat. Euroopan komission käyttämien asiantuntijoiden mukaan liikenneruuhkat aiheuttavat EU:ssa kustannuksia arviolta 270 miljardia euroa vuodessa.
Tutkimukset osoittavat myös, että mitä sujuvampaa liikenne kaupunkialueella on, sitä suurempi on alueen todennäköinen talouskasvu. Siirtyminen vapaaseen liikennevirtaan voisi lisätä työntekijöiden tuottavuutta jopa 30 prosenttia erittäin ruuhkaisilla alueilla.
Teiden lisärakentaminen ei ole välttämättä oikea ratkaisu. Kasvava kapasiteetti kaupunkialueilla johtaa usein liikennemäärien ja samalla ruuhkien kasvuun. Ratkaisua on haettava siis muiden lähestymistapojen avulla.
Myös saastuminen on iso ongelma. Jopa 96 prosenttia kaupunkialueilla asuvista EU:n kansalaisista altistuu ilman epäpuhtauksille, joita Maailman terveysjärjestö (WHO) pitää terveydelle haitallisina. Komissio arvioi vuonna 2013 ilman pilaantumisen aiheuttavan vuosittain useiden satojen miljardien eurojen suuruiset terveyteen liittyvät kokonaiskustannukset.
Tieliikenne on yksi suurimmista ilmansaasteiden ja kasvihuonekaasupäästöjen syistä. Se on suurin typpipäästöjen lähde ja toiseksi suurin hiilimonoksidi- ja hiukkaspäästöjen lähde. Kaupunkialueiden osuus liikenteen hiilidioksidipäästöistä on 23 prosenttia.
Ei siis ihme, että EU investoi huomattavia summia auttaakseen kaupunkeja parantamaan liikennettään ja tekemään siitä kestävämpää. Pelkästään rakennerahastoista kanavoidaan 16,3 miljardia euroa tällä seitsemän vuoden ohjelmakaudella.
Julkaisimme tilintarkastustuomioistuimessa hiljattain arvion siitä, kuinka vaikuttavaa EU:n tuki on ollut kaupunkiliikenteen kestävän parantamisen kannalta. Kattavien asiakirja-analyysien, haastatteluiden ja hankearvioiden lisäksi teimme tarkastuskäynnit kahdeksaan suurkaupunkiin (muun muassa Madrid, Hampuri ja Varsova).
Lähtökohtana kaupunkiliikenteen kestävässä kehittämisessä on subsidiariteetti- eli toissijaisuusperiaate. Kehittämisvastuu on siten jäsenvaltiolla ja niiden kaupungeilla. EU-lainsäädäntöön perustuvaa pakkoa ei ole. Asian tärkeyden vuoksi komissio on kuitenkin julkaissut useita toimintaa ohjaavia asiakirjoja. Mutta kun pakkoa ei ole, monet jäsenvaltiot ja kaupungit ovat hyödyntäneet vain vähän näitä ohjeistuksia.
On myös selvää, että muutokset vievät aikaa. Siitäkin huolimatta, tarkastuksemme pääviesti – kuusi vuotta komission ohjeistuksen jälkeen – oli mielestäni varsin huolestuttava: ei ole havaittavissa selviä merkkejä siitä, että kaupungit muuttaisivat perustavanlaatuisesti lähestymistapaansa.
Havaittavissa ei siis ole selkeää suuntausta kohti kestävämpiä liikennemuotoja. Vaikka kaupungit ovat toteuttaneet useita aloitteita julkisen liikenteen laadun ja määrän lisäämiseksi, yksityisautojen käyttö ei ole vähentynyt merkittävästi.
Jotkin ilmanlaatuindikaattorit ovat osoittaneet hienoista parantumista, mutta tieliikenteestä johtuvat kasvihuonekaasupäästöt ovat lisääntyneet tasaisesti ja monet kaupungit ylittävät edelleen EU:n asettamat rajat.
Eivätkä paikallistason ratkaisut (parkkeerauksen salliminen jalkakäytäville) ole aina olleet johdonmukaisia kestävämpää kaupunkiliikennettä koskevan tavoitteen kanssa. Havaitsimme toki myönteisiäkin esimerkkejä, kuten pyöräparkkeja, (autoparkkien sijaan), autottomia kortteleita ja ruuhkamaksuja.
Täällä Luxemburgissa kestävän kaupunkiliikenteen puolesta otettiin jättiharppaus kaksi viikkoa sitten, kun julkinen liikenne tuli käyttäjilleen ilmaiseksi koko maassa. Hieno aloite, jota tosin on markkinoitu pikemminkin sosiaalisena uudistuksena: pienituloisten taskuun jää enemmän rahaa, veronmaksajille enemmän maksettavaa.
Paradoksaalista on se, että kun monissa maissa syrjäseutujen linjat tulevat kannattamattomiksi, lääkkeenä on verkoston ja vuorojen harventamiset ja lopulta myös lakkauttamiset. Täällä valtio sen sijaan lisää entisestään panoksia: lipputulot kokonaan pois ja vuoroja lisätään. Aika näyttää, lisääkö uudistus todella myös joukkoliikenteen käyttöä ja vähentää päästöjä.
Yhä kiihtyvä kaupungistuminen ja kasvavat liikennemäärät ovat kestävän kaupunkipolitiikan näkökulmasta erittäin haastava yhdistelmä. Päättäjien tuleekin jatkossa edellyttää, että EU-rahoituksen ehtona on kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmien olemassaolo ja tehokas toimeenpano. Käytännön toteutus on pitkälti jäsenmaiden omissa käsissä.
Nyt on aika toimia, mikäli halutaan kestäviä ratkaisuja kaupunkiliikenteeseen.
Hannu Takkula on Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen.