Keskustan läpi pyöräileminen on ongelma monessa kaupungissa. Kapeilta kaduilta ei tahdo löytyä tilaa kevyen liikenteen väylille. Sielläkin, missä pyöräväylä on erotettu viivalla jalkakäytävästä, kaista täyttyy usein kävelijöistä.
"Kiertämällä kaupungin laitojen kautta saattaa kyllä päästä kulkemaan pyöräteitä pitkin, mutta vanhasta keskustasta ne usein puuttuvat", sanoo Suomi pyöräilee -työvaliokunnan puheenjohtaja Eino Lehtovirta.
Kaupungissa pyöräilevä saa taistella tilasta sekä autojen että jalankulkijoiden kanssa. Laki tuntee vain kahdenlaisia pyöräilijöitä: alle ja yli 12-vuotiaita. Lapsilla on oikeus polkea jalkakäytävän puolella, mutta aikuisten on siirryttävä ajoradalle aina, kun kevyen liikenteen väylää ei ole tarjolla.
Yksiselitteisestä säännöstä huolimatta jalkakäytävillä pyöräilee usein kuitenkin selvästi varttuneempaakin väkeä, mikä johtaa jatkuvaan kärhämään kävelevän kansan kanssa. Ajoradalla polkeminen vaatii tottumattomalta uskallusta, sillä kantakaupungin säpinässä bussit saattavat pyyhkäistä ohi parinkymmenen sentin etäisyydeltä. Pääkaupungissa arempaa pyöräilijää piinaavat lisäksi vielä raitiovaunut.
Lehtovirran mielestä ainoa toimiva ratkaisu ongelmaan olisi kevyen liikenteen väylien lisääminen. Kaistat, jotka on tarkoitettu sekä kävelijöille että pyöräilijöille, ovat kuitenkin myös osin ongelmallisia. Kovaa liikkuvalla kuntopyöräilijällä saattaa olla nopeutta yli 30 kilometriä tunnissa.
"Lastenvaunuja työntävä äiti taas etenee yhden, kahden kilometrin tuntivauhtia, joten nopeusero kasvaa aika merkittäväksi", Lehtovirta huomauttaa.
Takaa tulevan pyöräilijän kilauttaessa kelloa jalankulkijat usein säikähtävät ja säntäävät eri suuntiin.
"Väistämissäännöt eivät kevyen liikenteen väylillä vielä pelaa. Säännöksissä olisikin vielä paljon selkiyttämisen varaa", Lehtovirta pohtii.
Pyöräilijöille oma kaista
Yrittäjä Tero Kakko Fillariläheteistä on kokenut pyöräilijä. Hänen mielestään pyöräilijät ja kävelijät eivät sovi lainkaan samalle väylälle.
"Pyöräilijän vauhtihan on kuitenkin lähempänä auton nopeutta. Esimerkiksi Torontossa asia on hoidettu järkevästi niin, että pyöräilijä on omalla kaistallaan, samassa tasossa autojen kanssa. Jalankulkuväylä taas on aivan erikseen."
Pyöräilyn yleistyessä useimmat autoilijat ovat oppineet Kakon mielestä kunnioittamaan pyöräilijää, joka on aina väistämättä aina se pienempi ja heikompi osapuoli.
"Asennevikaisiakin ajajia kuitenkin löytyy - etenkin ammattiautoilijoista. Varsinkin takseja saa varoa, ja bussitkin ajavat joskus hyvin läheltä", Kakko kritisoi.
Tyypillisin vaaratilanne syntyy, kun oikealle kääntymässä oleva autoilija ei muista kääntää riittävästi päätään eikä näin ollen näe nopeasti lähestyvää pyöräilijää.
Tuhoisaa jälkeä syntyy myös, kun pyöräkaistan viereen pysäköidyn auton pelkääjän puoleinen ovi yllättäen aukeaa.
"Aukeava ovi on kuin kärpäslätkä, kun pyöräilijä törmää siihen 30 kilometrin tuntivauhdilla", Kakko kuvaa.
Hyvät ratkaisut kiertoon
Suomi pyöräilee -työvaliokunta valitsee vuosittain valtakunnan ansioituneimman pyöräilykunnan. Tähän mennessä tunnustuksen on saanut jo kaikkiaan 12 kuntaa, joissa pyöräilyolosuhteisiin on kiinnitetty erityistä huomiota. Ensimmäisenä palkittiin Oulu, viime vuonna tittelin sai Vantaa.
Tunnustuksen myötä luovien ratkaisujen toivotaan leviävän.
Esimerkiksi Hämeenlinnassa on kokeiltu jo kahtena kesänä pyöräkaistojen erottamista muusta liikenteestä köysillä, ja kokemuksiin on oltu tyytyväisiä.
Niissä kaupungeissa, joiden virkamiesjohdossa on aktiivisia pyöräilijöitä, näyttävät asiat olevan yleensä hyvin.
"Esimerkiksi Espoossa kaupunginjohtaja on itse innokas pyöräilijä, ja sehän tietysti vaikuttaa", Lehtovirta sanoo.