Tuli kierrettyä hieman Pohjoiskalottia viime kesänä. Matkan varrella nähdyistä kaupungeista yksi jäi mieleen ylitse muiden: vajaan 10 000 asukkaan Sortland. Se sijaitsee Västerålenin saarilla, jotka monet hahmottavat parhaiten Lofoottien pohjoiseksi jatkeeksi.
Sortland ei erottunut maisemillaan, jotka olivat yhtä komeat kuin Norjassa aina, eikä huvipuistoillaan, joita ei ollut.
Sen sijaan Sortland oli maalattu siniseksi.
Ei kokonaan, mutta niin laajalti, että sinisyys pisti hyvin silmään jo vuonon vastarannalle. Kaupungin maalaaminen alkoi alun toistakymmentä vuotta sitten, paikallisen taiteilijan Bjørn Elvenesin ideasta.
Hänen suunnitelmassaan kaikki keskustakorttelit maalattaisiin sinisen eri sävyillä.
Aivan näin pitkälle ei vuosia kestäneessä maalausurakassa ole päästy, mutta vaikutelma kaupungilla on kuitenkin jo kieltämättä mieleenpainuva.
Vielä matkasuunnitelmia tehdessä Sortlandin nimi ei meinannut jäädä mieleen millään, se oli "se mökkiä lähin kaupunki, jossa pitää sitten muistaa käydä ruokakaupassa".
Maalausprojektin ansiosta nimi siirtyi pysyväismuistiin. Kaupunki mainostaa itseään sinisenä kaupunkina - Blåbyen.
Samaan aikaan kun ihmettelin sinistä Sortlandia, Oulussa pähkäiltiin matkailukohteiden ja brändin parissa. Loppukesän ja syksyn mittaan on sitten uutisoitu muun muassa villistä voimasta, elämysten talosta ja 3D-elämyspuistosta.
Saadaanko näillä eväillä Oulun matkailu nousuun ja kaupungin nimi matkailijoiden mieliin? Epäilen.
Viime sunnuntain Kalevasta saimme lukea listan Oulun seudun merkittävistä virkistys- ja vapaa-ajankohteista.
Kansainvälisesti kiinnostaviksi kohteiksi arvioitiin Liminganlahti, Rokua, Oulujoen suisto ja Kierikkikeskus. Ne eivät tarjoa 3D-tekniikan luomaa katsottavaa, vaan luontoa ja kulttuuria perinteisen kaavan mukaan.
Luonto- ja ympäristökohteiden vetovoimaan ei silti taideta Oulun seudulla uskoa, sen verran nihkeästi monet hankkeet etenevät. Tarjolla oleva mahdollisuus Sanginojan kansallispuistoon ei tunnu innostavan päättäjiä lainkaan.
Tasapuolisuuden vuoksi on tosin todettava, etteivät ole edenneet monet muutkaan matkailuhankkeet.
Hyvä luontokohde vetää kuitenkin takuuvarmasti väkeä. Esimerkiksi Ruotsissa Hornborgajärven maisemissa muutolla levähtävät kurjet houkuttelevat paikalle vuosittain yli 200 000 turistia.
Luonnon valttina on myös se, että monet haluavat kokea samat asiat yhä uudelleen, vuodesta toiseen.
Koska luontoa on tarjota monella muullakin seudulla, jotain höystöä pitäisi Pohjois-Pohjanmaalle ideoida.
Keskityttäisiinkö vaikka ympäristötaiteeseen? Ja Sortlandin mallin mukaan niin isolla pensselillä, että jälki näkyy kauas.
Tarvitaan runsaasti pitkä- ja lyhytikäisiä taideteoksia, festivaali, työpajoja, opastettuja kierroksia, ympäristötaiteen yhdistäminen muihin, jo olemassa oleviin paikallisiin tapahtumiin ja nähtävyyksiin ja niin edelleen.
Suuri mittakaava ja jatkuvuus ovat olennaisia. Yksi museo tai yksi teemavuosi ei riitä.
Oulusta palaava kävijä pitää innostaa kertomaan näkemästään ja kokemastaan tutuille ja kylänmiehille. Nimi ja idea pitää juurruttaa mieleen.
Pohjoinen luonto ja vaihtuvat vuodenajat tarjoavat hyvät lähtökohdat ympäristötaiteen ideoimiseen ja tekemiseen. Ympäristötaide antaa myös mahdollisuuden todella erikoisiin ja mittaviin nähtävyyksiin, esimerkiksi saaren kokoisiin.
Muitakin ideoita saa toki esittää. Mutta jos Sortlandissa päästiin kuuluisuuteen sinisellä maalilla, ei Perämeren rannallakaan tarvita välttämättä huipputekniikkaa.