Lasten leikkialueet ja reviirit kaupungeissa ovat vuosikymmenten varrella pienentyneet. Lapset ohjataan nykyään mieluusti erillisiin suunniteltuihin leikki- ja harrastussaarekkeisiin pois yleisiltä paikoilta ja aikuisten katseilta.
Lapset liikkuvat aiempaa harvemmin vapaasti ilman aikuisen valvovaa silmää ja harrastuksiinkin heidät kuljetetaan autolla.
Taustalla on osaltaan vanhempien huoli lasten turvallisuudesta kaupunkialueella.
Liikenne ja vieraat ihmiset koetaan uhkana. Vanhemmat näkevät riskitekijöitä, joilta he haluavat suojella lapsiaan. Lopputuloksena lasten reviirit ovat kutistuneet.
Lasten ja nuorten liikkumista kaupunkialueilla selvittävä oululais-helsinkiläinen tutkimus kertoo osaltaan siitä, miten julkinen tila koetaan.
Lapset halutaan pois edestä ja näkyviltä, heihin katsotaan pahasti, jos he valloittavat aikuisten omaksi mieltämää tilaa. Yleisönosastoilla käydään tavan takaa keskustelua, saako naapurista kuulua lasten ääniä tai onko Rotuaari oikea paikka skeittareille.
Kehitystä voi olla vaikea kääntää takaisin ”vanhaan hyvään aikaan”. Uhkia ei pidä kuitenkaan liioitella ja siten rajoittaa kohtuuttomasti lasten elintilaa.
Vanhempien asenteiden lisäksi lasten ja nuorten liikkumiseen kaupunkialueella vaikuttaa yhdyskuntarakenne, joka joko yhdistää tai eriyttää.
Lapsia houkuttavia ympäristöjä voidaan rakentaa niin omakotialueille, kaupunkikeskustoihin kuin metsälähiöihin.
Kaupunkiympäristössä pitäisi olla viherympäristön lisäksi julkisia paikkoja, joissa lapset ja nuoret viihtyvät ja tapaavat toisiaan ilman, että paikat on erikseen suunniteltu nimenomaan tietylle ikäryhmälle.