Kaupunginjohtaja Kari Nenonen piti puheen Oulun kaupunginvaltuuston 400-vuotisjuhlakokouksessa.
Oulu on asenne
Arvoisa eduskunnan puhemies Paavo Lipponen, arvoisa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Pikkarainen, arvoisa kaupunginvaltuusto, arvoisat kutsuvieraat ja viranhaltijakollegat,
Tänä päivänä 400 vuottaan juhliva Oulu on ollut koko historiansa ajan pohjoisen luonnollinen keskus ja logistinen solmukohta. Siihen, että Oulusta tuli keskus ja kaupunki, vaikuttivat ratkaisevasti alueen luonnonedellytykset ja maantieteen suomat yhteydet. Tärkein elementti alkuaikoina oli meri, joka loi yhteydet etelään ja muihin kulttuureihin. Yhtä tärkeä oli kuitenkin myös joki, Oulujoki. Se oli runkoväylä monihaaraisille vesistöille, jonka kautta laajat sisämaa-alueet ja niiden asutukset pääsivät yhteyteen meren kanssa.
Oulun kaupankäynnin alkuvaiheet kätkeytyvät historian hämärään. Suomen ulkomaankauppa oli 1200- luvulla lähes täysin Itämeren kauppaa hallinneiden saksalaisten kauppiaiden käsissä. Sitä mukaa kun asutus vahvistui, alkoivat kauppiaat ankkuroida laivojaan myös Oulun vesillä. Jo vuoden 1377 asiakirjoissa mainittiin Owla-niminen kauppapaikka, jonne Novgorodista tehtiin ryöstöretkiä.
Saksalaisten kaupan suurin merkitys pohjoiselle oli se, että he kykenivät välittämään suuria määriä suolaa. Sen ansiosta oli mahdollista säilöä rasvaista lohta, jota saatiin valtavia määriä, ja käyttää sitä kauppatavarana. Laadukkaasti suolatulla puhtaalla kalalla oli katolisen kirkon paastonaikojen ruokana suuri menekki Euroopassa. Ensimmäinen merkittävä vientituote Oulussa oli syntynyt.
Vuonna 1531 määräsi kuningas Kustaa Vaasa Oulun lailliseksi kauppapaikaksi. Kruunu rakennutti satamaan kymmeniä aittoja, jotka vuokrattiin. Oulussa kävi vuosittain 50 - 70 kauppiasta. Oulussa lännen kauppiaat kohtasivat Venäjältä tulleet karjalaiset; virallisissa luetteloissa mainitaan Oulussa käyneen kesässä 20 - 30 Venäjälle alamaista kauppiasta. Oulusta oli tullut kansainvälinen kauppapaikka, kulttuurien kohtaamispaikka, mutta se oli myös Ruotsin ja Novgorodin välisen kamppailun tanner.
Ruotsin kuningashuone näki Oulun strategisen merkityksen koko pohjoisimman Euroopan toiminnallisena keskuksena. Päätös kaupungin perustamisesta vuonna 1605 oli tämän strategisen ajattelun luonnollinen seuraus. Oulun linnan rakennustyöt käynnistyivät vuonna 1590 ja päätös kaupungin perustamisesta tehtiin siis 1605. Oululla oli jo tuolloin rooli Pohjoisessa Ulottuvuudessa.
Vaikka kaupunki oli perustettu ja niin hallinto kuin kaupankäyntikin oli varmemmalla pohjalla, ei voitu varsinaisesti puhua kaupungin vaurastumisesta. Oululaisilla oli oikeus käydä kauppaa vain pääkaupunkiin Tukholmaan, jonka kauppakomppaniat keräsivät kaupankäynnin hyödyt myydessään pohjoisen tuotteet eteenpäin Euroopan markkinoille.
Vuonna 1735 Kokkolassa kokoontuneet Perämeren rannikkokaupungin sopivat yhteisestä strategiasta tapulikaupunkioikeuksien saamiseksi. Vaikka Oulussa halutaankin muistaa erityisesti oululaiset toimijat hankkeen toteutumisessa, lienee Kokkolan kirkkoherran ja vapaakauppaa lujasti puolustaneen Anders Chydeniuksen toiminta ollut ratkaisevaa. Hän laati kirjasen "Niiden syiden kumoaminen, joilla koetetaan vastustaa Pohjanmaan ja Länsipohjan sekä Länsi-Norrlannin kaupunkien vapaata purjehdusta". Kirjanen painettiin vuonna 1765 ja annettiin tuon vuoden valtiopäiväedustajille.
Kuninkaallisen majesteetin määräys Pohjanlahden kauppapakon kumoamisesta julkaistiin joulukuun 3. päivänä 1765. Varsinainen kansainvälistyminen ja kasvu saattoi alkaa. Oulusta kehittyi Suomen toiseksi suurin kaupunki, seuraava pääkaupungin Turun jälkeen.
Kansainvälisen kaupan oikeuksien saaminen ja rohkeus laajentaa varustamotoimintaa yhdistettynä nopeasti kasvavaan ja kannattavaan tervakauppaan, merkitsi Oululle kokonaan uuden aikakauden alkua. Teollistuminen ja kansainvälinen kauppa kulkivat täällä yhtä jalkaa. Kehitystä ei juurikaan häirinnyt edes se, että pääkaupunki vaihtui Tukholmasta Pietariksi. Oulusta lähtevien laivojen ruumat olivat täynnä tervaa ja pikeä, puutavaraa ja edelleen myös lohta, jolle oli avautunut lähes pohjaton markkina ortodoksisen Venäjän kasvavassa pääkaupungissa.
Kaupan avautuminen muutti kaupungin luonnetta monella tavalla. Kaupunki oli entistä kansainvälisempi, sen kaupoissa myytiin aiempaa enemmän eri maiden eksoottisia tuotteita. Kaupallinen ja muukin vetovoima kasvoi. Terva- ja pikikaupan myötä oli luotu alueelle ensimmäinen menestynyt teollinen prosessi, joka perustui alueelliseen sopimusvalmistus- ja alihankintaverkostoon, osittaiseen jatkojalostukseen (piki) ja kansainväliseen jakeluun. Jotakin suhdannekehityksen vahvuudesta kertoo sekin, että kaupungin väkiluku lähes viisinkertaistui vuoden 1805 3345:stä vuoden 1900 16306:een. Tosin kaupungin osuus Pohjois-Suomen (nyk. Oulun ja Lapin läänien alueet) väestöstä kasvoi vain 4 prosentista 6 prosenttiin.
Kehitystä tuki lennättimen saaminen Ouluun vuonna 1860. Puhelin tuli1882, rautatie 1886. Oululaisten yhteydet ulkomaille paranivat monella tavalla. Sanomalehdet - Oulun Wiikkosanomat, Kaiku, Louhi, Uleåborgsbladet ja Kaleva - välittivät tietoa maailman tapahtumista. Myös (lohi)matkailulla ja varuskunnalla oli oma roolinsa kaupungin kansainvälistymisessä.
Oulun tervakaupan kulta-aika päättyi vuoden 1901 kesäkuussa Tervahovin paloon. Kokonaan kauppa loppui vuonna 1914 alkaneeseen I maailmansotaan, maailman poliittiseen murrosvaiheeseen. Uuden vuosisadan alku oli monella tavalla epävarmaa aikaa. Venäjän politiikka oli tiukentunut turvallisuuspoliittisista syistä, tervakaupan hiipuminen heikensi kauppaporvariston asemaa, kieliriidat leimasivat kunnallista elämää, yhteiskunnallinen epävakaus esti kehitystä.
Vuosisadan alun merkittävin teollinen toimija Oulussa oli Veljekset Åströmin nahkatehdas, jonka suurin asiakas oli Venäjän armeija. Sen lisäksi oli elintarvike- ja sahateollisuutta. Teollisuus perustui vahvasti Pohjois-Suomen raaka-aineiden jalostamiseen. Puulaivat ja terva olivat muodostaneet Oulun 1800-luvun vaurauden ja kansainvälisyyden perustan.
Puuhun liittynyt teollinen perinne - ei pelkästään terva vaan myös sahat - hyvät logistiset yhteydet ja laajat, metsäiset takamaat ja kehittyvä puunhankintaverkosto tekivät Oulusta hyvän vaihtoehdon metsäteollisuuden sijaintipaikaksi. Vuonna 1912 yhdistyi useampi saha Uleå-yhtiöksi Ouluun syntyi 1930- luvulla myös kaksi sellutehdasta. Englantilainen yhtiö halusi varmistaa raaka-aineen saannin paperitehtailleen kotimaassa ja perusti sulfiittiselluloosatehtaan Ouluun Toppilaan vuonna 1931. Vuonna 1937 suomalaiset Veitsiluoto Oy ja Kajaanin Puutavara Oy yhdessä Suomen Pankin kanssa päättivät perustaa Oulu Oy:n sellutehtaan Nuottasaareen. Oulun toinen teollinen vaihe oli käynnistynyt, ei tosin oululaisomistuksessa eikä myöskään päätöksenteossa. Tämä näkyi vuosien saatossa myös monella tavalla.
Toppila Oy on vuosien saatossa lopettanut toimintansa, mutta entinen Oulu Oy toimii nyt osana Stora Enso- konsernia ja on 1990-luvulta lähtien ollut yksi maailman moderneimmista ja tehokkaimmista hienopaperi-integraateista. Oululaista teollisuutta täydentämään ja kansainvälisyyttä lisäämään tuli vuonna 1952 perustettu Typpi Oy, nykyinen Kemira Chemicals. Tuotantoteknologia kehittyi automatisoinnin myötä 1900-luvun loppuvuosikymmeninä ja vaikka perinteinen teollisuus kokonaisuutena lisäsi Oulussa tuotantolukujaan, työntekijämäärät vähenivät. Samalla Oulu kuitenkin kasvoi vahvasti hallinto- ja koulukaupunkina, mikä näkyi myös lisääntyvinä palvelutyöpaikkoina.
Yhtenä virikkeenä uuden, työpaikkoja luovan elinkeinopolitiikan hahmottelemiseen oli Aspo Oy:n Oulun tehtaan vihkiäisissä maaliskuussa 1980 esitetty kritiikki kaupungissa olevien mahdollisuuksien käyttämättä jättämisestä. Vielä samassa kuussa asetetun työryhmän ripeä ja ennakkoluuloton valmistelu johti kahta vuotta myöhemmin Pohjoismaiden ensimmäisen teknologiayhtiön perustamiseen ja suomalaisen osaamiskeskusohjelmapolitiikan ensimmäiseen siemeneen. Uusi osaamiseen perustuva teollisuuden ja kansainvälistymisen kausi oli käynnistynyt.
Osaamisen pohja oli Oulussa vahva: Oulusta tuli koulukaupunki jo vuonna 1682, kun kaupunkiin saatiin yliopistoon valmentava Triviaalikoulu. 1800-luvulla vahvistuva ammattikuntalaitos kehittyi kansainvälisesti korkeatasoiseksi, neitojen ja mamsellien kansainvälisyyskasvatus näkyi Sara Wacklinin kuvaamana kieli- ja tanssitaidossa. Syntyi Oulun merikoulu, kauppaoppilaitos, tekninen oppilaitos ja kansakoulu (1874), jotka tukivat sekä yleistä sivistystason kasvua että kansainvälistymistä.
Tärkein oli kuitenkin vuonna 1958 perustettu Oulun yliopisto. Lisäksi vuonna 1973 perustettiin Nokian tutkimusyksikkö ja vuonna 1974 aloitti Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen elektroniikkayksikkö. Yhdessä jo pitkään alueella toimineen teknisen opiston ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen kanssa ne loivat perustan osaamisen kehittymiselle ja tukivat erinomaisella tavalla uusien huipputeknologiayritysten syntymistä alueella.
Tänä päivänä Oulu on Suomen 6. suurin kaupunki 127 000 asukkaallaan. Kaupungin väkiluku yli seitsenkertaistui sadassa vuodessa vuodesta 1900 vuoteen 2000. Väestön keskittyminen maan pohjoisilla alueilla on kiihtynyt; Oulun osuus on jo lähes viidennes Oulun ja Lapin läänien yhteenlasketusta väestöstä. (1900 siis 5,8 prosenttia) .
Teknotalouden buumi 1990-luvulla siivitti koko alueen voimakkaaseen kasvuun. Oulun kaupungin ja seudun väestö lisääntyi 2000-luvun vaihteessa nopeammin kuin minkään suomalaisen seutukunnan, työpaikkoja syntyi keskimääräistä ripeämpään tahtiin ja teollisen tuotannon arvon kasvu oli Suomen nopeinta. Kaupunki sai myös lisääntyvää kansainvälistä mainetta. Alettiin puhua Oulu-ilmiöstä.
Huippuosaaminen ja teknologian kehittäminen ovat olleet yli 20 vuotta Oulun alueen elinkeinopoliittisen kehittämisen painopiste. Huipputeknologian tuotteistamisessa on tutkimuksella ja verkottumisella merkittävä rooli. Oulun seutu on edelleenkin asukasta kohti mitattuna kaikkein tärkein osaamista tukevan tutkimustoiminnan keskus Suomessa. Tämä takaa toivottavasti sen, että hyvän liikeidean ja hyvän tuotteen omaavalle yrittäjälle on tarjolla asiantuntevat tutkimus- ja testausmahdollisuudet ja yhteistoimintakumppanit välittömässä läheisyydessä tässä Oulun seudulla.
Hyvät kuulijat,
Nyt tapahtuvan globalisaatiokehityksen syvenemistä ei pidä nähdä uhkana Suomelle tai Oululle. Se on suuri mahdollisuus löytää suomalaiselle osaamiselle uusia markkinoita. Erityistä huomiota on vain kiinnitettävä osaamisperustan vahvistamiseen ja hyödyntämiseen. Entistä tärkeämpää on kehittää yliopistolaitostamme. Yliopistojen ja myös kaupunkien on oltava kansainvälisesti kilpailukykyisiä ja vetovoimaisia. On myös edelleen kehitettävä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja yritysten yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Eurooppalainen yhteistyö ei pelkästään riitä. On liittouduttava maailman parhaiden toimijoiden kanssa.
On vahvistettava ja monipuolistettava osaamisperustaa. On identifioitava uusia liiketoiminta- ja tuotannollisia mahdollisuuksia. On myös erikoistuttava kansainvälisesti huippuosaajaksi ja panostettava vahvasti kapeille erikoistumisaloille. Tietotekniikkaa ja langatonta osaamista on hyödynnettävä laaja-alaisesti tuotteissa, palveluissa ja arkielämässä. On panostettava erityisesti osaamispohjaisen yrittäjyyden edistämiseen ja osaamiskeskusten vahvistamiseen. Suomen väestön nopea ikääntymien on osattava muuttaa vahvuudeksi ja uusiksi liiketoimintamahdollisuuksiksi.
Kansainvälisen kilpailun kiristyminen tulee heijastumaan kaikkiin toimialoihin, sillä jatkuva tuottavuuden kohottaminen on edellytys kilpailuaseman säilyttämisellekin. Myös palvelualat ovat kohtaamassa kasvavassa määrin kansainvälistä kilpailua. Kansainvälistyminen tuo kuitenkin myös mahdollisuuksia kaikille aloille kehittää vientitoimintaa, verkottua ja hankkia osaamista globaalisti. Markkinoihin, pääomiin, tutkimus- ja kehittämistoimintaan liittyvän taloudellisen ulottuvuuden rinnalla globalisaatioon liittyy myös ylikansallinen poliittinen globalisaatio ja elämäntyylien, kulutustottumusten sekä mieltämistapojen kulttuurinen globalisaatio. Maapalloistumisen vastavoimana paikallisten yhteisöjen merkitys on kasvamassa. Lokalisaatio heijastuu ihmisten asuinympäristöön asettamien vaatimusten kohoamisena ja erilaisen paikallisen toiminnan kehittymisenä pienyhteisöissä. Ilmiöön liittyy myös väestön ja eri toimintojen keskittyminen paikallistasolla yhä harvempiin keskuksiin ja tuotantorakenteen jäsentymistä niiden ja niitä yhdistävien liikenneverkkojen varaan.
Hyvät kuulijat,
Olen käsitellyt puheessani Oulua 400 vuotta taaksepäin. Tänä aikana Oulusta on kehittynyt pohjoisen Euroopan elinvoimaisin kaupunkiympäristö ja innovaatiokeskus. Tulevaisuuskin tulee olemaan jatkuvaa muutosta: teknologiamurroksia, taantumista, uusia mahdollisuuksia, uhkien välttämistä, heikkouksien parantamista, vahvuuksien kasvattamista. Uuden luomiseksi tarvitaan luovuutta, uskallusta ja kriittistä ennakkoluulottomuutta, yhteistyötä - lokaaleissa (paikallisissa) ja globaaleissa verkostoissa, monikulttuurisuutta, suvaitsevaisuutta - uutta syvempää kansainvälistä näkökulmaa ja elämäntapaa.
Tarvitaan toimivat logistiset järjestelmät, turvallisuutta, miellyttävää asuinympäristöä, virikkeistä vapaa-aikaa, kulttuuri- ja liikuntapalveluja, lasten ja nuorten vahvaa huomioimista. Tarvitaan kestävää kehitystä - tasapainoa taloudellisten, ekologisten ja sosiaalisten ulottuvuuksien kesken. Tarvitaan siis elävää kaupunkia!
Kiitos edeltäneiden sukupolvien voimme tänään juhlia 400- vuotiasta Oulua riemujuhlana, liput liehuen. Eläköön siis vanha Oulu, kauan eläköön tulevaisuuden Oulu!