Kaupunginhallitus antoi vastauksensa valtuustoaloitteeseen, jossa Oulun kaupungilta kaivattiin toimia, jotta Oulun yliopiston arkkitehtiosasto säilyisi keskustassa.
Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja oli Anne Snellman (ps.).
Kaupunginhallitus totesi, että Oulun yliopisto päättää itsenäisesti toimintojen sijoittamisesta ja tilojensa käytöstä.
Arkkitehtiosaston sijainti ja rakennukset ovat osa perinteikästä miljöötä kauppatorin kupeessa ja tarjoavat mahdollisuudet monipuoliseen toimintaan opiskelijoiden pois siirtymisen jälkeenkin.
Kortteli on helposti miellettävissä osaksi uudistuvaa keskustaa.
Valtuustoaloitteessakin mainittu opiskelijatalo tai muu nuoren kulttuurin toimintakeskus voisi olla yksi käyttömahdollisuus.