Kunnallinen demokratia perustuu Suomessa luottamusmiespohjaiseen edustukselliseen demokratiaan. Valtuustojen jäsenet, kunnanhallitusten napamiehet ja -naiset sekä lautakuntien jäsenet eivät saa yleensä työstään palkkaa. Vaivannäkö korvataan kokouspalkkioina. Niiden suuruus ei päätä huimaa, mutta ne ovat enemmän kuin ei mitään.
Oulun uusi valtuusto pitää järjestäytymiskokouksensa huomenna ja valitsee puheenjohtajakseen keskustan Matti Pikkaraisen sekä kaupunginhallituksen johtoon SDP:n Tuija Pohjolan. Valtuusto aikoo työskennellä vanhan kaavan mukaan kokouspalkkioiden avulla, ja tuskin yksikään oululaisvaltuutettu edes unelmoi enemmästä huolimatta siitä, että valtuustotyö Oulussa ja muissa maan suurissa kaupungeissa on nykyisin työlästä ja aikaa vievää hommaa.
Ja se on taatusti varmaa, ettei yhdellekään valtuutetulle juolahda päähän edes ehdottaa ainakaan julkisesti palkanmaksua luottamustehtävästä. Siitä saisi vain äänestäjien vihat päällensä.
Luottamusmiespohjainen kunnallinen päätöksentekojärjestelmä on perusteiltaan terve, koska palkattomuus takaa sen, ettei kukaan lähde kunnallispolitiikkaan pelkästään rahan takia. Tarvitaan ainakin jonkin verran myös aatteellista innostua ja halua kantaa vastuuta sekä kiinnostusta yhteiskunnallisia asioita kohtaan. Voi myös kysyä, että jos kunnallinen demokratia toimii kohtuullisen hyvin tältäkin pohjalta, miksi ottaa siitä lisäkustannuksia palkkoina?
Kunnalliselle demokratialle saattaa kuitenkin tulla ennen pitkää lisää hintaa eri muodoissa. Esimerkiksi
Kansanvalta 2007 -toimikuntaa vetävä entinen ministeri ja puoluejohtaja sekä nykyinen Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pertti Paasio esitti viikko sitten Kalevan haastattelussa jonkinlaista kunnallista puoluetukea valtuustoryhmille. Hän ehdotti jopa nykyisen kuntalain tarkistamista, jotta se tulisi mahdolliseksi.
Valtuustoryhmät voisivat perustaa taloudellisen tuen avulla Paasion mukaan oman toimiston ja pestata sinne henkilökuntaa. Kunnallinen puoluetuki auttaisi valtuutettuja hoitamasta sitä tehtävää, mitä varten ne ovat olemassa: heidän pitäisi voida päättää aidosti kunnan asioita. Nykyvaltuustoilla on enemmänkin vastuunkantajan ja valvojan kuin päättäjän rooli, Paasio perusteli.
Paasion mukaan valtuutettujen on mahdotonta hoitaa niille kuntalaissa määrättyä tehtävää, koska he joutuvat nojaamaan päätöksenteossaan virkamiesvalmisteluun. Paasio on oikeassa. Jo pitkään on ollut julkinen salaisuus, että johtavilla kaupunkien ja kuntien virkamiehillä on paljon enemmän valtaa kuin valtuutetuilla yhteensäkään. Se on nurinkurista kuntalain kannalta ja siksi, etteivät virkamiehet vastaa teoistaan vaaleissa.
Paasion ajatus voi kuulostaa äkkiseltään kauniilta, mutta se kävisi kalliiksi, vaikka se toteutettaisiinkin aluksi niin, että tukea annettaisiin vain suurimmille valtuustoryhmille. Uusiin valtuustoihin rynnii nimittäin lähes 12 000 valtuutettua yli 400 kunnassa. Valtaosa heistä kuuluu suuriin valtuustoryhmiin.
Ryhmille annettavan kunnallisen puoluetuen määrä jäisi vähäiseksi vain keskustan hallitsemissa maalaiskunnissa, joissa muilla puolueilla ei ole juuri mitään virkaa. Mutta niissäkin tukea olisi pakko maksaa demokratian nimissä myös muille. Muuten yhden ryhmän asema suhteessa muihin korostuisi vielä nykyisestäkin.
Paasion esitys on perusteiltaan kelvoton, koska se synnyttäisi maahan vain uuden poliittisen raha-automaatin. Kun järjestelmä olisi polkaistu käyntiin, kohta huudettaisiin, että suuret valtuustoryhmät tarvitsevat enemmän rahaa voidakseen hoitaa kuntalaissa niille määrättyä tehtävää.
Liikkeelle voi lähteä vaatimattomamminkin ja sieltä, missä tarve on suurin. Esimerkiksi Oulussa olisi järkevää käynnistää vakava keskustelu siitä, riittääkö maan kuudenneksi suurimmalle kaupungille enää perinteinen luottamusmiesmalli kokouspalkkioineen vai pitäisikö esimerkiksi kaupunginhallituksen puheenjohtajalta edellyttää täysipäiväistä paneutumista tehtävänsä hoitoon.
Olen seurannut 126 000 asukkaan Oulun kunnallista päätöksentekoa "iholta" melkein yhden valtuustokauden. Kaupunginhallituksen johtajan työn vaativuusaste on kova, jos homman hoitaa kunnolla - ja niinhän se pitää voida hoitaa. Paperipinkat ovat paksuja, asiat haasteellisia ja kokouksia pitkiä. Päälle tulevat vielä strategiaseminaarit, suunnitteluistunnot ja moninaiset edustustehtävät - kaikki virka-aikana. Harvalla on niin joustavaa työnantajaa ja työtä kuin kokoomuksen Jorma Yypänaholla oli.
Niin kauan kuin kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävästä ei makseta palkkaa, on kohtuutonta edellyttää, että joku hoitaisi tehtävää viimeisen päälle. Mahdollisimman hyvä asioiden hoito on kuitenkin kaupungin ja kaupunkilaisten etu.
Turku on jo päättänyt ryhtyä maksamaan kansanedustajatason palkkaa kaupunginhallituksen puheenjohtajalle. Siinä on esimerkkiä myös Oululle ja muillekin kaupungeille. Seuraava askel voisi olla päätoiminen valtuuston puheenjohtaja eli kaupunkilaisten valitsema pormestari.
Samassa rytinässä Paasion ehdotus kunnallisesta puoluetuesta voitaisiin unohtaa autuaasti.