Kau­pun­gin ta­lou­den so­peut­ta­mi­sek­si tilattu sel­vi­tys pyrkii vä­hen­tä­mään muun muassa lai­tos­hoi­toa – Höyh­tyäl­lä yksin asuva 84-vuo­tias Salli Ojan­ta­ka­nen ei halua lähteä kotoaan

Höhtyällä asuva Salli Ojantakanen, 84, kertoo haluavansa asua kotonaan niin pitkään kuin mahdollista. Apua hän saa lapsiltaan silloin kun tarvitsee.

Kotonaan Höyhtyällä yksin asuva Salli Ojantakanen sanoo, että ei malta lähteä kotoaan mihinkään.
Kotonaan Höyhtyällä yksin asuva Salli Ojantakanen sanoo, että ei malta lähteä kotoaan mihinkään.
Kuva: Jukka Leinonen

Höyhtyällä itse rakennetussa talossa asuva leskirouva Salli Ojantakanen, 84, haluaa olla kotona niin pitkään kuin se on mahdollista.

– Ei sitä malttaisi kotoa mihinkään lähteä. Missä sen parempi on olla. Höyhtyä on hyvä paikka asua, Ojantakanen sanoo.

Hän on pystynyt toistaiseksi asumaan kotona lasten tuella, mutta huomauttaa, etteivät hekään aina kerkiä olemaan apuna.

Vuonna 1961 valmistuneen hyväkuntoisen talon pesutilat sijaitsevat kellarissa, ja Ojantakanen ei pääse sinne omin neuvoin. Kaupungin tuki tulisi tarpeeseen.

– Jalat eivät oikein enää toimi. Olisihan se hyvä, jos jotakin kaupungilta saisi, Ojantakanen toteaa.

Eniten hän tarvitsisi apua siivouksessa, pyykinpesussa ja puhtaanapidossa.

Ojantakaselle on nyt myönnetty palvelujen hankkimista varten 70 euron tuki kuussa.
Jos kotoa joutuisi lähtemään, Ojantakanen toivoo pääsevänsä sellaiseen paikkaan, jossa on hyvät palvelut.

Lue myös: Näin Oulun poliittinen johto vastaa rajuun säästölistaan – Jukka Weisellin mukaan säästöjä on raavittu kokoon tiheällä täikammalla: "Kouluissa tarvitaan rakennemuutoksia"