Suomen kaupungit muuttuvat vauhdilla, ja niin muuttuu maaseutukin. Tommi Pylkön valokuvanäyttely ei kuitenkaan kerro kummastakaan, vaan näiden reunamille jäävistä haja-asutusalueista, niiden muutoksesta ja todellisuudesta.
Pylkön ote aiheeseen on dokumentaarinen, joskaan ei turhan objektiivinen.
Aamun sarastuksen ja iltaruskon viistossa valossa hehkuvat värit, pitkät varjot ja syvän siniset taivaat piirtävät verkkaisesta sivuteiden elämästä romanttisen kuvan. Idyllin illuusiota eivät häiritse edes taantumisen merkit, asunnoksi muutettu kyläkauppa tai autorähjä pellon kulmalla.
Syvien värien ja aihepiirin lisäksi kuvia yhdistää niiden muoto. Panoraamakameralla kuvatut maisemat ovat lähes aina komeita - niin nytkin. Näin laajan optiikan ominaisuuksin kuuluu myös tietty mittasuhteiden vääristyminen, mikä ei tässä tapauksessa haittaa. Päinvastoin, se tuo jo valmiiksi epätodellisen tunnelmallisiin kuviin lisänsä.
Kuvasto kertoo tarinaa omalaatuisista paikoista ja ihmisistä, turhia tunteilematta. Siellä missä ihmisiä on, seisoskelevat he neutraalin oloisina, omana tyynenä itsenään.
Oikeastaan kalastaja Viimo Salo Korpilahdelta on poseeraajista ainut, joka tekee jotain - soutelee. Kuva onkin yksi parhaista, eikä vähiten laajan kuva-alansa ansiosta, jonka reunasta reunaan airot osoittavat.
Vierellä tien on harvinaisen ehjä kokonaisuus, vaikka kuvat on otettu neljän vuoden aikana, ja nuoren kuvaajan kiinnostus on ehtinyt tässä ajassa suuntautua uusiinkin suuntiin.