Erilaisia kielikuvia, metaforia tutkitaan perinteisesti kielitieteissä. Kasvatustieteiden lisensiaatti Johanna Auranen laajensi väitöskirjassaan metaforia kuntiin ja niiden työntutkimukseen. Työn tekeminen voi tuntua tervanjuonnilta ja muurahaisen aherrukselta, mutta myös ruusuilla tanssimiselta. Siinä esimerkki metaforasta.
Auranen esitteli havaintojaan viimeksi ilmestyneessä Polemiikki-lehdessä. Auranen laajentaisi metaforia moneen muuhun tutkimukseen.
Hänen tutkimuksessaan itäsuomalaisen kaupungin työntekijöitä pyydettiin tuottamaan paperille metaforia omasta työstään, työyhteisöstään, oppimisesta työpaikalla ja kaupungista työnantajana. Pääkohteina olivat päivähoidon ja koulun kasvatustyöntekijät.
"Kielikuvilla pystytään ilmaisemaan sellaisiakin asioita, joilla ei ole vielä nimeä tai jotka sisältävät niin suuria tunnelatauksia, että niitä on muuten mahdoton ilmaista."
Selvitys antoi paljon enemmän kuin pelkkää rasti ruutuun -tieto. Tutkijan mukaan ne antavat keinon ymmärtää organisaation ja työn moninaista ja pirstaleistakin kokonaisuutta. Ihmiset eivät näe asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin he ne kuvaavat. "Mitä merkitsee, jos johtaja tekee työtä perheessä, mutta työntekijät laivassa, jossa ei ole kapteenia?"Auranen kysyy.
Metaforat maalasivat kaupungille työnantajana kelmeät kasvot rautanaamiona, kitupiikkinä tai herrojen hiekkalaatikkona.
Kielikuvista kumpusi toki eri toimialojen kulttuurieroja, mutta kielellinen kulttuuri oli yhtenäistä. Kasvatustyö saattoi olla kuin emona olemista tai rakas harrastus, mutta teknisessä toimessa työ oli kuin tukin kulku tai taistelua rahaa vastaan.
Takavuosina kunnista puhuttiin turvallisina työnantajina. Nyt turvapuheet ovat siirtyneet selvästi työyhteisöihin. Niitä kuvattiin Aurasen tutkimuksessa mummolana, sisävesilaivan miehistönä tai Kiinan muurina. Kunnissa kannattaisi hänen mielestään kehittää yhteisöllisyyttä työyhteisöstä käsin, alhaalta ylöspäin.
Kehittämisessä kielikuvat ovat Aurasen mukaan kelpo työkaluja. On helpompi kutsua työyhteisöä piikkiseksi kaktukseksi kuin kertoa suoraan, että työtoverit kiusaavat.
Mitäpä jos laajentaisimme näitä metaforia Oulun seudun kunnallispolitiikkaan? Miten ihmiset kuvaisivat Oulua? Tai voisiko löytyä täysin uusia metaforia, jotka voisivat laajentua muuhun käyttöön?
Tässä muutamia mieleen tulevia. Maksaa kuin teatteritalo. Istuu kaavassa kuin Arina. Pitkä kuin Oysin päivystyksen jono. Lensi kuin Muhoksen kunnanhallitus. Sykkerössä kuin Osakkin hallinto ja päätöksentekokyky. Kiinni kuin kaupungin terveyskeskukset loma-aikoina. Johdot solmussa kuin Oulun Energialla. Suunnitellaan syvään ja hartaasti kuin kallioparkkia. Miettii pitkään kuin Rajalan Pekka Limingan kunnanjohtajuutta.
Entä positiiviset metaforat? Hyvää kuin Sanginsuun koulun kaalikääryleet. Tai viihtyisää kuin Hiirosessa. Milloin voitaisiin ajatella sanottavan, että kaikki sujuu tanssien ja sutjakasti kuin Oysin päivystyksessä? Tai kiihottaa vietävästi kuin kaupunginvaltuuston kokous, syksyn kunnallisvaalit tai eiliset EU-vaalit?
Eikä suinkaan EVVK!