Oulu Oulun kaupunki on saanut runsaasti kritiikkiä diabeetikkojen hoidosta tinkimisestä. Esimerkiksi diabeetikkojen tarvitsemia verensokeriliuskoja saa vuodessa rajoitetun määrän eikä kaupunki ole järjestänyt jalkahoitopalvelua vuosikausiin.
Oulun Diabetesyhdistyksen toiminnanjohtaja Petri Hanhela pitää hoitovälineissä ja jalkahoidoissa säästämistä lyhytnäköisenä toimintana. Tämän hetken säästöt voivat kostautua vuosien päästä kymmenkertaisina sairauskuluina.
"Jos joku joutuu insuliinisokkiin sen takia, ettei ole voinut verensokeriaan mitata, niin sairaalapäivä maksaa jo vähintään puolen vuoden testiliuskojen verran. Samaten, jos jalkojen hoidosta tingitään, tilanne voi pahimmassa tapauksessa johtaa amputaatioon. Se on kallista, puhumattakaan siitä koituvasta inhimillisestä kärsimyksestä", Hanhela muistuttaa.
Itse 20 vuotta diabetesta sairastaneen Hanhelan mielestä diabeetikkojen pitäisikin saada testiliuskoja tarpeen mukaan, jotta tautia pystytään kontrolloimaan. Silloin vähenee myös terveyskeskuskäyntien ja erikoissairaanhoidon tarve.
"Oulu ei ole
mallikaupunki"
Diabetesvastuuhoitaja Rauni Häkkinen ymmärtää kritiikin. Diabeetikkojen pitäisi saada kaikki sairautensa hoitoon tarvittavat palvelut, jalkahoidon, hoitovälineet, terveyspalvelut, silmänpohjakuvaukset sekä ravitsemusneuvonnan.
"Oulu ei ole mallikaupunki", myöntää Häkkinen.
Palvelujen puutteita perustellaan rahapulalla. Häkkinen on kuitenkin samaa mieltä Hanhelan kanssa siitä, että ennaltaehkäisevä hoito tulisi ennen pitkää paljon halvemmaksi.
"10-15 vuoden päästä, kun diabeetikkojen lisäsairauksia alkaa tulla, ollaan pahan ongelman edessä."
Hoitajia
tarvittaisiin enemmän
Ongelmana on myös diabeteshoitajien vähäisyys. Häkkinen on kaupungin ainoa kokopäivätoiminen diabeteshoitaja. Sen lisäksi on jokaisella terveysasemalla nimetyt diabeteshoitajat, joilla on tietty tuntimäärä tai tietyt vastaanottopäivät viikossa.
"Väestöpohjaan nähden aika ei riitä systemaattiseen työhön. Lisäksi hoitajat vetävät ryhmiä, joissa annetaan hoidonohjausta ja tietoa ennaltaehkäisystä."
Oulussa on diagnosoituja diabeetikkoja noin 3 700. Lisäksi löytyy vielä metabolisia oireyhtymiä sekä sairauden ensiasteita.
Nuoruustyypin diabeetikkojen kannalta tilanne on korjaantumaan päin sen jälkeen kun heidän saamiensa verensokeriliuskojen määrää lisättiin. Aikuistyypin diabetesta sairastavien kohdalla asiat eivät ole niin hyvin. Esimerkiksi ruokavaliohoitoista diabetesta sairastavat eivät saa testiliuskoja lainkaan, vaikka Diabetesliiton lääkärineuvosto suosittelee heille verensokerimittauksia.
"Vaikka ne ovatkin suosituksia, ne ovat valtakunnallisia ohjeita, joita pitäisi noudattaa. Muuten eri puolilla maata asuvat ovat eriarvoisessa asemassa."
Ne, joille kaupungin jakamat testiliuskat eivät riitä, ostavat itse niitä lisää. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia niitä ostaa, korostaa Häkkinen. Verensokerin seuranta on kuitenkin erittäin tärkeää.
"Kun hoitotasapaino on hyvä, tarvitaan vähemmän kalliita sairaalahoitoja. Yksi hoitopäivä maksaa 286-336 euroa eli kolmen neljän päivän hoito maksaa enemmän kuin vuoden liuskat."
Ihmiset eri-
arvoisessa asemassa
Suomen Diabetesliiton sosiaali- ja terveyspoliittinen sihteeri Riitta Koivuneva pitää ennaltaehkäisevistä hoidoista tinkimistä todella suurena epäkohtana. Ennaltaehkäisy kun on oleellinen näkökulma koko diabeteshoitoon.
"Suurimmassa osassa kuntia hoidon järjestäminen sujuu todella hyvin, mutta poikkeuksiakin on. Keskimäärin yksi neljästä kunnasta ei jaa hoitovälineitä yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Ihmiset ovat hyvin eriarvoisessa asemassa asuinkuntansa perusteella."
Koivuneva uskoo jokaisen kunnan varmasti yrittävän parhaansa, sillä diabetesongelman vakavuus on tiedossa. Asia on kuitenkin iso taloudellinen kysymys.
Diabeteshoidon kritiikki on tuttua yleisönosastokirjoituksista, myöntää Oulun sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Raimo Järvenpää (vas.). Asiaan on kuitenkin hankalaa puuttua, sillä viime vuosien aikana lautakunta ei ole saanut ainuttakaan käyttäjäkommenttia esimerkiksi testiliuskojen määrän suhteen.
Järvenpää toivookin, että käyttäjiltä saataisiin täsmällisiä ehdotuksia ja vaatimuksia sekä virasto- ja lautakuntatasolla että suoraan luottamushenkilöille. Esimerkiksi reuman hoidosta esityksiä on tullut toistuvasti ja ne ovat johtaneet toimenpiteisiin, selittää Järvenpää.