Osa kaupoista sai pitää ovensa auki loppiaisena poikkeusluvalla, osa ei. Tämä on oikeutetusti herättänyt kysymyksen, miksi näin. Miksi joku on sallittua toisessa kunnassa, mutta ei naapurikunnassa?
Loppiaiseksi myönnettyjä poikkeuslupia on perusteltu sillä, että venäläisturistit ovat nyt viettämässä jouluaan täällä.
Kaupan aukioloajoista on väännetty kättä vuosikymmenet. Pala palalta säädöksiä on lievennetty. Nyt kaupat saavat olla auki aikaisempaa myöhäisempään ja jopa pyhinä.
Edelleen laissa on lukuisia kummallisia erityismääräyksiä aina siitä lähtien, että tietyn neliömetrin suuruiset myymälät saavat olla auki silloin ja toiset tuolloin.
Kaupankäynnin rajoitukset perustuvat vanhastaan kirkon määräyksiin. Raamatun mukaan yksi päivä viikossa pitää pyhittää levolle. Sunnuntait ja kirkkopyhät ovat monissa maissa vakiintuneet tällaisiksi päiviksi.
Ihmisten jaksamisen kannalta on suositeltavaa, ettei elämä ole yhtä työntekoa, vaan välillä otetaan rennommin. Mutta onko lepopäivä sunnuntai tai mikä tahansa muu viikonpäivä, on yhdentekevää, kunhan välillä muistetaan olla rehkimättä.
Sunnuntain pitäminen lepopäivänä ei ole enää tästä ajasta. Yhä useamman ihmisen työ on muuta kuin perinteistä puurtamista seitsemästä neljään maanantaista perjantaihin. On luontevaa, että kaupat ovat auki sellaiseen aikaan, jolloin ihmisillä on mahdollista asioida niissä. Vanha malli, jolloin kauppaa käytiin yhdeksästä viiteen, sopii perin huonosti tämän päivän elämänrytmiin. Aika on selvästi ajanut kaupankäynnin aikarajoitusten ohi. Tässä markkinat on paras mittari. Jos kauppa ei käy johonkin aikaan vuorokaudesta tai viikosta, tuskin liikettä pidetään auki silloin.