Presidentti George W. Bushin lyhytnäköinen päätös terästulleista on saanut aikaan kauppasodan riskin. Siinä ei ammuksia enää säästeltäisi. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on ajanut itsensä nurkkaan, josta on vain kaksi tietä pois, ja molemmat vaihtoehdot ovat hänen itsensä kannalta erittäin huonoja.
Puolitoista vuotta sitten Bush päätti suojata amerikkalaista terästeollisuutta määräämällä tuontiteräkselle 30 prosentin suojatullin. Se johti välittömästi EU:n valitukseen maailman kauppajärjestössä WTO:ssa, sillä toimenpide näytti täysin sääntöjen vastaiselta. Ja niin se olikin.
Maanantaina WTO antoi EU:lle luvan vastatoimiin. Unionin tukena valituksessa ovat muun muassa Japani, Kiina, Etelä-Korea ja Brasilia.
EU:lla on jo valmiina pitkä lista amerikkalaistuotteista, joille mätkähtää kuukauden päästä oma rangaistustulli. Listalla on muun muassa sitrushedelmiä, tupakkaa, mehua, solmioita, kenkiä, jalostettuja terästuotteita, leikkuupuimureita, valokopiokoneita, kuulakärkikyniä, biljardipöytiä, ksylofoneja ja huvijahteja. Luettelon ainoa logiikka on siinä, että näihin kohdistuvat tullit aiheuttavat haittaa juuri niissä osavaltioissa, jotka ovat Bushille poliittisesti tärkeitä.
Ennennäkemättömän korkeilla panoksilla käytävä kauppasota on siis aivan nurkan takana, ja on vain yksi keino välttää se. Bushin pitäisi pyörtää kolmevuotiseksi aiottu terästullipäätös kesken kaiken. Mutta jos hän niin tekee, hän näyttää kotiyleisön silmissä antavan periksi eurooppalaisille presidentinvaalien lähestyessä.
Näin niitetään jälleen kerran satoa yksipuolisesta politiikasta, jossa ei piitata kansainvälisistä säännöistä. Tällä kertaa vastassa vain ei ole hampaaton YK ja hajanainen Eurooppa, vaan vahva WTO ja yhtenäinen EU, joka on taloudellisesti amerikkalaisille täysin tasavahva vastustaja.
Yhdysvallat on ollut vapaakaupan ja WTO:n innokas puoltaja. Nyt kyse on siitä, katsooko se edes tämän järjestön päätösten sitovan itseään, vai viittaako se kintaalla niillekin. Jos niin käy, kansainväliset seuraukset ovat hyvin vakavat. Bushin edessä on suuren luokan periaatteellinen linjaus. Siinä ei mitata vain WTO:n, vaan laajemmin koko kansainvälisen sopimusjärjestelmän uskottavuutta.
Ehdottomasti pienimmän riesan tie tässä tilanteessa on, että Washingtonissa sopeudutaan kauppajärjestön päätökseen. Se olisi itsestään selvää Yhdysvaltain ulkopuolella, mutta ongelma on, että maan sisällä asia saatetaan nähdä toisin.
Tässä vaiheessa EU:n lista on lähinnä painostuskeino Bushin hallinnon suuntaan, mutta se saattaa kuukauden kuluttua olla täyttä totta. WTO:n historian laajimmat, kahden miljardin euron suuruiset rangaistustullit mätkähtäisivät siis päälle tilanteessa, jossa suhteet Atlantin yli ovat muutenkin hyvin rasittuneet. Tämä pingottaisi niitä entisestään.
Lisäksi ensi keväänä EU uhkaa vielä tuplasti suuremmilla rangaistuksilla, ellei Yhdysvallat muuta maataloustuottajien verohelpotuksia. Amerikkalaiset puolestaan ovat lyöneet pöytään valituksen geenimanipuloitujen tuotteiden tuontikiellosta.
Käsillä ovat ainekset yhä kiihtyvään kauppasotaan, ja osapuolet ovat jo ajaneet asemiin. Jos tilanne riistäytyy pahaksi, se voi merkitä lopun alkua koko nykyiselle vapaakaupan aikakaudelle - päättyihän WTO:n edellinen ministerikokouskin ilman tuloksia. Transatlanttiset suhteet voivat heiketä entisestään.
Kaikki tuo on vältettävissä, mutta se edellyttää, että Bushin hallinto edes tämän kerran suostuu toimimaan kansainvälisten pelisääntöjen mukaan.