Kauppaneuvos, professori Risto Orko kuoli Helsingissä 29. syyskuuta. Orko tunnetaan suomalaisen elokuvan monialaisena vaikuttajana ja kulttuuripersoonana.
Hänen elämäntyönsä Suomi-Filmin pääjohtajana, tuottajana ja ohjaajana kesti harvinaisen pitkään, yli 60 vuotta.
Orkon tunnetuimpia elokuvia olivat läpimurtotyö Siltalan pehtoori (1934) sekä Jääkärin morsian (1938) ja Aktivistit (1939). Näistä Jääkärin morsian ja Aktivistit olivat pitkään poliittisista syistä esityskiellossa.
Orko eli inhimillisesti katsoen pitkän elämän. Hän oli kuollessaan 102-vuotias.
Varsinaisen ohjaustyönsä Orko lopetti jo vuonna 1943. Hän palasi vielä kerran ohjaajan paikalle vuonna 1980 suomalais-neuvostoliittolaisen yhteishankkeen Tulitikkuja lainaamassa parissa.
Risto Orko syntyi Raumalla 15. syyskuuta 1899. Hänen satavuotismerkkipäiväänsä muistettiin julkisuudessa näyttävästi kaksi vuotta sitten.
Tuolloin muun muassa ilmestyi elokuvaneuvos Kari Uusitalon Suomi-Filmin 100-vuotiaasta suurmiehestä kertova elämäkerta. Myös televisio osallistui juhlintaan.
"Orko toimi elokuvatuottajana, suuren elokuvaketjun johtajana ja maan täydellisimmän elokuvatalon toimitusjohtajana", luettelee Uusitalo.
Filmimoguli toi elokuvia maahan ja levitti niitä. Yhtiöllä oli oma laboratorio ja aikakauslehti Uutisaitta.
Orko oli mukana pitkään alan järjestötoiminnassa kuten Suomen elokuvateatteriomistajain liiton puheenjohtajana. Hän oli myös perustamassa Suomen elokuvasäätiötä ja toimi sen hallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana 1970-luvulla.