Sekä vähittäis- että tukkukauppa sujuivat tammi-maaliskuussa selvästi paremmin kuin ala vielä kevättalvella odotti.
Kaupan keskusliitto odottaa nyt, että koko vuoden kuluessa vähittäiskaupan myynti lisääntyy kolme prosenttia viime vuoteen verrattuna. Vielä helmikuussa kasvuennuste oli kaksi prosenttia.
Tukkukaupan myyntiennuste parani 3,5 prosenttiin aiemmasta kahdesta prosentista.
Kaupan keskusliiton mukaan hyvien kehityslukujen taustalla on se, että viime vuoden vertailupohja oli heikko.
Alkuvuonna ovat toipuneet monet sellaiset kaupan alat, joiden myynnin kehitys on viime vuosina ollut vaisua. Nousussa ovat olleet muotikauppa, huonekalukauppa sekä kello- ja jalometallikauppa. Myös tavaratalokauppa on lisääntynyt.
Sitä vastoin päivittäistavarakaupan kasvu on hidastunut. Syynä ovat kiristynyt hintakilpailu sekä kaupan omien tuotemerkkien myynnin kasvu.