Tatu Pekkarinen kirjoitti ahkerasti 40- ja 50-luvun taitteessa huvinäytelmiä, farsseja, lauluilotteluja ja laulunäytelmiä. Laulunäytelmistä Aino Pekkarisen kanssa kirjoitettu Kalle Aaltosen morsian sekä Tatun yksin kirjoittama ja Yrjö Saarion säveltämä Kaunis Veera eli Prinsessa Armada olivat aikansa teatterisuosikkeja.
Lasse Aho on sovittanut ja ohjannut Iisalmen Teatterille Kauniin Veeran rohkeasti ja reippaasti.
Näyttämökuvat ovat koreita. Tätä makeutta kuorruttaa vielä värikkään sokerinen näyttämövalaistus.
Enemmän menoa, vilskettä ja rytmiä yleisohjaukseen olisi kuitenkin syntynyt jos sisääntulot ja poistumiset lukuisissa kohtauksissa olisivat olleet selkeämmät ja joutuisammat. Sama tauti vaivasi myös Kati Korkiakosken muuten eläväistä koreografiaa.
Laulunäytelmien ja operettien juoni tai paremminkin monet juonet ovat näissä aikuisten saduissa katsojan seurattavaksi useasti kiven ja kannon takana, niin sekavia ne ovat. Kauniin Veeran moninaisissa juonenkäänteissä katsoja on helisemässä. Vaan väliäkö hällä, kun vain laulu soi ja musiikki pelaa.
Ohjaaja on alkuperäisten laulujen lisäksi sisällyttänyt Veeraan lukemattoman määrän traditionalisia mustalaislauluja sekä muuta mustalaisväritteistä musiikkia kuten Victor Youngin Kultaiset korvarenkaat, Leharin Laulu ja czardas tai vaikkapa Habaneran Bizetin Carmenista.
Laulut ja musiikki ovat parasta tässä Kauniissa Veerassa. Solisti pärjäävät kiitettävästi, kun ottaa huomioon, että kyse on pääasiallisesti harrastajista. Kuoro soi myös, joten Ylä-Savon musiikkiopistossa on hyviä laulajia. Laulukouluttaja Eeva-Riitta Rytkönen ja orkesteria johtanut Katja Aminoff-Suikkanen ovat tehneet laadukasta työtä.
Näyttelijäkunnasta Leena Ylönen-Rinnekangas oli juuri sellainen kaunis Veera, joka Saimaan kanavalla laivaan astui. Häneltä laulukin sujui.
Kirsi Ylönen Tolkana lauloi hyvin ja teki hauskan tyypin hössöttävästä ruhtinattarestaan. Kyösti Marinin Zingali oli räväkkä mustalaisnuorukainen.
Varsinaiseksi pääpariksi näyttämöllä kohosivat kuitenkin sankariparin ohitse Veeran vanhemmat Anna-Liisa Laiho Daariana ja Harri Häyrynen Salomona. Näissä kahdessa näyttelijässä oli juuri sitä sanan rieskaa ja hulvatonta näyttelemisen meininkiä mitä näyttelijöiltä vaaditaan opereteissa ja laulunäytelmissä.
Kaunis Veera ja Kalle Aaltosen morsian ovat taattua ilottelutavaraa edelleen. Ja jos teatteri haluaa yleisölleen viihdettä tarjota niin ennemmin kotimainen Kaunis Veera kuin jokin ulkomainen vastaava hömppä.