Juopperin entisen vanhainkodin kivinavetta Keminmaan Itäkoskella ei ole enää aikoihin ollut lypsävien valtakuntaa. Lehmien ammunta on muuttunut sirkkelin ulinaksi, lämminilmatuulettimen huminaksi ja hajuaistia helliväksi puun tuoksuksi.
Täällä kansalaisopiston varvilla on talvi-iltojen ratoksi valmistettu vuosien varrella lukuisa joukko sulavakylkisiä soudettavia. Veneen tekemisen saloihin pääsee tutustumaan kymmenen onnekasta. Tulijoita olisi enemmänkin, mutta tilat eivät anna myöten.
"Noviisihan minä olen", toteaa toista venettään tekevä Hannu Salminen. Toissa vuonna syntyi esikoinen, nelilautainen kaunotar. Nyt on vuorossa iijokisesta kemijokiseksi levennetty matalalaitainen kolmilautainen.
"Yläperän veneitä", Salminen valistaa. Edellisen tapaan tämäkin matkaa valmistuttuaan mökille Savukoskelle. Siellä tyttären ja vävypojan jo testaama ykköspainos on todettu aivan kelpoiseksi kulkupeliksi kalavesillä.
"Meistä suurin osa tuntuu olevan kalamiehiä. Itsekin kalastelen pienissä määrin, mutta tytär ja vävy ovat todella innokkaita kalastajia."
Veneen tekoon yli kuusikymppisen Salmisen, on vetänyt jossakin syvällä asuva nikkarinrakkaus, vahva käsillä tekemisen tarve. Suvussa on käsityöläisiä. Pappa teki 1945 veneen Päijänteelle ja isäkin korjaili aikoinaan veneitä. "Nyt on suvussa taas veneseppä", Salminen myhäilee.
Kansalaisopiston veneentekokurssilla ollaan erittäin tavoitehakuisia, mutta syksyllä alkaneen urakan tahdin sovittelee jokainen omaan aikatauluunsa. Kahtena iltana viikossa vetäjä Pentti Viinamäki opastaa karikoiden yli, mutta jotkut käyvät lähes päivittäin omin päin edistämässä projektiaan.
Paavo Savolaisella tekeminen sujuu rutiinilla. Vene on maaliskuun alussa ollut jo kuukauden valmiina. Menossa on airojen viimeistely. Tämä on Savolaisen, 75, viides ja mahdollisesti viimeinen vene. "Mutta vannomaan en mene, on tämä niin mukavaa talven kulua."
"Yllättävän hyvätasoisia tekijöitä. Sutosta ei ole tullut ollenkaan.", Viinamäki kehaisee ja huomauttaa, että työkaarissa on taika. Ne kun ovat kohdallaan, paikalleen mallaaminen sujuu mukavasti ja vene saa veneen mallin
Yhtä veneistä pykätään perinteisesti laudasta, mutta Salmisen veneen tavoin muut syntyvät helposti muokattavasta, halkeilemattomasta kuuden millin venevanerista. Hoppu ei ole hyväksi ja erityisesti vanerilautojen asentaminen on kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa.
"Kiirettä ei yleensäkään kannata pitää, muuten tulee vain ärräpäitä", Salminen valistaa.
Jos itse veneen tekeminen on pitkälle yhdenmukainen liima- ja niittisavotta, kyllästämisen niksit vaihtelevat. Salminen pyyhkii tänä vuonna veneensä tervan, pellavaöljyn ja tärpätin yhdistelmällä. "Se on paras sekoitus, Tenolla sitä on käytetty iät ajat."
Tervan vahva, lapsuuden muistoja nostattava tuoksu leviää navettaan jo pensselin ensi sipaisuilla. Vuosikymmenien takaiset kuvat putkahtavat mieleen. "Ennen vanhaan isä tervasi veneen keväällä aina hangelle", Paavo Savolainen muistelee.
Kesän korvalla kemijokivartinen on valmis kuljetettavaksi Savukoskelle. Hannu Salminen on tyytyväinen. Kädet ovat aivan kohtuullisesti totelleet käskijäänsä, ja pitkän pimeän aika on mennyt kuin varkain. "Talven selkä taittui kuin itsestään."