Ihan on pitänyt hieraista silmiään, kun on katsellut puhemies Paavo Lipposta televisiossa, kuunnellut häntä radiossa tai lukenut hänen kirjoituksiaan. Miten sivistynyt, huumorintajuinen eurooppalainen älykkö voi noin menettää vainunsa, vaistonsa ja hermonsa? Vai onko niin, että kahdeksan vuotta valtaa on liikaa kenelle tahansa, että pitkän pääministeriyden jälkeen ei enää normaali elämä maistu?
Sananvalinnat ovat olleet niin kovia, että niiden alle tuupertunut ei hevin saa itseään kokoon. Lipposessa on sama valuvika kuin entisessä oppi-isässään Mauno Koivistossa. Ei löydy niin pientä lyömäasetta, etteikö sen käyttö tuntuisi moukarin iskulta. Sanotpa mitä tahansa, se kajahtaa Hangosta Petsamoon. Murahdus televisiossa muuttuu leijonan mylväisyksi.
Aina voi yrittää kaivella motiiveja. Ehkä Lipponen on tekemässä itsestään niin ikävää ihmistä, että poliitikot, tutkijat, toimittajat ja lopuksi kaunainen kansa tekevät kaikkensa, että mies nimitetään johonkin EU-virkaan. Ihan sama mihin, kunhan vain päästään eroon.
Kaikki tietenkin tietävät, mikä Lipposen sisällä kaihertaa. Muutaman tuhannen äänen vaalitappio kepulle ja Anneli Jäätteenmäelle. Niin jäi suuri elämäntyö viimeistelemättä.
Lipponen on saanut kotimaassa lähes kaiken. Hänen tulevaisuutensa on nyt Euroopassa. Jokainen tässä maassa tunnustaa, että Lipponen on lähes ainoa suomalainen, jota pienen Suomen ylipäätään kannatta tarjota tärkeisiin EU-virkoihin. Onhan meillä Esko Aho ja Sauli Niinistö, mutta EU-mittakaavassa he ovat pieniä Lipposen rinnalla.
Sekin on varmasti totta, että joissakin vallan kabineteissa tunnettaisiin helpotusta ja suoranaista iloa, jos Lipponen häipyisi Eurooppaan. SDP:ssä käydään jo rajua puheenjohtajakilpaa pinnan alla. Poliitikot ja presidenttikin olisivat tyytyväisiä, jos saisivat pistävän piikin eli puhuvan eduskunnan puhemiehen irrotetuksi nahoistaan.
Lipposen omaksuma tyylilaji kuitenkin ihmetyttää. Heitot kaunan lietsomisesta ovat omituista puhetta SDP:n puheenjohtajalta. Eikö koko puolueen ideologia, sosialismi, perustu juuri kateuteen ja kaunaan hyväosaisia kohtaan? Vai onko tässä luettu historiaa pitkin poikin eli väärin?
Jos ihmisille vuosikymmeniä tolkutetaan, että teillä menee hirveän huonosti, paljon huonommin kuin naapurilla, kyläkauppiaasta ja tehtaan patruunasta puhumattakaan, niin kyllä siinä kovakalloisinkin kansa lopulta oppii. Jos vielä tänäänkin laulaa luikautetaan, että työn orjat sorran yöstä nouskaa, niin kai sen joku ottaa tosissaan.
Kansan katkeruus on hyvinvointivaltiossa noussut moninkertaiseen potenssiin verrattuna 50- ja 60-lukuihin. Osasyynä on vasemmistolaisuus ja tasa-arvo, kaunan ideologiat, jotka ruokkivat kateutta. Kukaan ei saa olla älykkäämpi kuin muut, ei rikkaampi kuin muut, ei kauniimpi kuin muut, ei laihempi kuin muut.
Koska jokainen ihminen on ainutkertainen, oma erinomainen itsensä, koskaan voi olla täydellistä tasa-arvoa. Mutta kun meille on vuosikymmenet opetettu, ettei kukaan saa erottua massasta, Suomesta on kasvanut kateellisten valtakunta. Tämän puhemies Lipponen on unohtanut.
Kansa on kaunainen ilman "kaunakolumnistien lärväilyäkin". Sen mielestä poliitikot ovat herran ketkuleita, jotka kahmivat vain etuja itselleen.
Entä jos joskus jättäisivät kahmimatta?