Kirjoittaja on oululainen
arkkitehti ja kriitikko.
Kaupunkirakentamista on sanottu yhdeksi modernin ajan suurimmaksi fiaskoksi. Kun suomalaista todellisuutta ajattelee, kohdistuu väite voimakkaasti lähiörakentamiseen. Lähiötä pidetään huonoina asuinympäristöinä ja jo lähiö-sanalla on ikävä kaiku.
Jos lähiöissä asuvilta kysytään, he ovat varsin tyytyväisiä asuinympäristöönsä. Lähiöihin liittyykin ristiriitaisia näkemyksiä. Näin lienee myös Kaukovainiolla, jonka voi ajatella olevan Oulun ensimmäinen varsinainen lähiö.
Oulun yleiskaavassa vuonna 1952 hahmoteltiin lähiöjärjestelmä, jota alettiin toden teolla rakentaa Kaukovainiolta 1960-luvun puolivälissä.
Kaukovainion rakenne pohjautuu professori Olli Kivisen kehittämään keuhkokaavioon. Liikenne syötetään yhdestä sisääntulosta silmukkamaiselle kokoojakadulle. Palvelut sijoitettiin silmukan tyveen. Sen sisään jäävät kevyen liikenteen reitit ja puisto.
Suomalaisille lähiöille tyypilliseen tapaan Kaukovainiokin rakennettiin metsään. Lisäksi lähiöt tehtiin, lähiö sanasta huolimatta kauas. Valmistuessaan Kaukovainio oli etäällä. Matka keskustasta on sittemmin lyhentynyt.
Kaukovainiotakin rakennettaessa tavoitteet ovat olleet korkealla. Nähtävästi kovin hyvin ei ole onnistuttu, kun lähiön maine on ollut ja taitaa yhä olla aika huono. Onko lähiö yksikkönä liian suuri ja etenkin, ovatko sen sisäiset yksiköt liian suuria?
Yhtenä syynä huonolle maineelle on varmaankin se, etteivät suuren lähiön palvelut koskaan saavuttaneet sitä määrää, joka tavoitteena oli. Piti tulla melko itsellinen metsäkaupunki. Tulikin nukkumalähiö, jonka palvelut taitavat vuosi vuodelta vähetä.