"Oikea nuotio pitää aloittaa pienistä tikuista", Kauko Röyhkä selittää. Hän äheltää nuotion kimpussa Akukammilla Kevon luonnonpuistossa. Tihuuttaa vettä, mutta se ei Röyhkää haittaa. Hän huomauttaa, että vaikka puun pinta on märkä, on sen sisuksista löydettävissä kuivaa.
Nyt ollaan kaukana kaikesta.
Pian nuotio syttyy sateesta huolimatta, ja Röyhkä asettelee retkimuonaa sisältävän pakin huolellisesti oksanhaarukkaan.
On menossa Röyhkän ja hänen avopuolisonsa Olgan Lapinvaellus. Nyt ollaan jo kotimatkalla. Pariskunnan ensimmäinen vaellus tänä vuonna suuntautui Saariselän erämaaosaan, ja tuolloin matkassa oli suomalaisesta rockista väitöskirjaa Yhdysvalloissa tekevä tutkija Matthew Dorman puolisoineen.
"Se reissu kesti yhdeksän päivää. Emme kulkeneet poluilla, vaan menimme tunturin huipulta toiselle", Röyhä muistelee.
Mikä vetää Röyhkän ja Olgan vuodesta toiseen Lapin erämaihin?
"Täällä pääsee tiettyyn mielentilaan. Tunnen olevani kotona, kun pääsen rauhaan ja hiljaisuuteen", Olga määrittelee.
"Täällä on ihmeellisiä tunnelmia välillä. Nämä retket jäävät mieleen. Muistan nämä ikuisesti", Kauko tunnustaa. Hän huomauttaa, että Lapissa on hyvä huomata myös valtavien maisemien lisäksi pienuus.
"Minusta on mahtava tutkia varpuja ja sammalta tunturin rinteessä. Mikrokosmoksesta löytyy ihmeellisiä juttuja."
Luovaa työtä tekevän pariskunnan vaelluksilla tulee ideoita sävellyksiin ja sanoituksiin. Olgan valmistumassa olevalta toiselta levyltä löytyy sävelmiä, joihin hän on saanut vaikutteita vaelluksilta, ja Röyhkä kertoo että sekä kirjoihin että levyihin on tullut keksityksi kaikenlaista pitkillä selkosilla.
"Esimerkiksi kuunnelmani Tunturiprofeetta perustuu tositapahtumiin", hän huomauttaa.
Tunturiprofeetta on monelle käsivarressa kävijälle tuttu kittiläläinen mies. Profeetta vaeltaa viikkokausia suurtuntureilla lähes ilman ruokaa ja kokee ilmestyksiä, joita hän kirjaa ylös autiotupien vieraskirjoihin. Röyhkä luki miehen korkealentoisia juttuja, joitten inspiroimana tehty kuunnelma voitti sokeitten kuunnelmapalkinnon.
"OIemme parhaillaan Riku Mattilan kanssa viimeistelemässä duolevyämme. Sen nimeä ei ole keksitty. Ehkä se löytyy täältä", Röyhkä tuumii.
Hän miettii olisiko Lapponia hyvä. Kenties Porttipahta? Ruktajärven tie?
"Sen pitäisi olla jotakin yksinkertaista. Täytyypä miettiä sitä tarkemmin", Röyhkä arvioi pakkia hämmentäessään. Hän huomauttaa, että etelän rokkaripiireissä hieman ihmetellään pariskunnan eräretki-innostusta.
"Ainoa, joka on täysin ymmärtänyt tämän puuhan hienouden on Jone Nikula, mutta hän tekeekin pitkiä eräreissuja", Röyhkä kertoo.
Viime vuonna Röyhkä ja Olga käväisivät Vaskojoen erämaassa Lemmenjoen länsipuolella. Retki suuntautui seuduille, joissa vaeltajat olivat harvassa.
"Eksyimme pariin otteeseen. Ensin yritimme löytää Postijoen autiotupaa, mutta harhauduimme Vaskojoen latvoille. Toisen kerran eksyimme läheisillä tuntureilla", Röyhkä kertoo. Hän kertoo nauttineensa eksyksissä olemisesta.
"Se on todellista eräelämää. Luonto tulee lähelle. Tuolloin näimme hirviä ja lukuisia karhunjätöksiä", Röyhkä muistelee.
'Nyt pariskunta kuuli karhujen kalastuspuuhat Vaskojoella.
"Olimme melkein joenrannassa ja välissä oli pusikkoa. Joelta kuului veden läiskytystä ja eläimen ääniä. Tajusimme, että siellä on karhuja kalastamassa. Ryhdyimme meluamaan, ja heti tuli hiirenhiljaista. Se oli hieman pelottavaa", Olga kertoo.
Pariskunta on kokenut myös muutamia vastoinkäymisiä Lapinreissuillaan. Esimerkiksi hankalat suonylitykset ovat ottaneet voimille, kun suota jatkuu kilometritolkulla.
"Kerran olimme Saariselän eteläosassa, ja lähdimme epähuomiossa seuraamaan väärää poroaitaa päästäksemme autiotuvalle. Poroaita meni suolla, joka paheni koko ajan", Röyhkä muistelee.
Parin suohon uppoamisen jälkeen päättivät he pystyttää teltan erämaahan ja kuivattaa varusteet kunnolla.
"Siitä tulikin yllättäen sen reissun kohokohta. Olimme todella syvällä erämaassa. Nautimme olostamme ja rikkoutumattomasta erämaan hiljaisuudesta", Röyhkä naurahtaa.
Röyhkän vaellusharrastus alkoi 1975, kun hän päätti kavereineen lähteä käymään Vetsijärven erämaassa kalareissulla.
"Olin säästänyt kesätienesteistä rahaa rinkkaan, jonka tilasin postimyynnistä. Se oli hienoin ja paras rinkka, jonka rahalla sai."
Sama rinkka on miehellä yhä mukana. Hän on tosin trimmannut sitä lisäämällä siihen lantiovyön tavallisesta nahkavyöstä. Lisäksi kapeisiin kantohihnoihin on lisätty vaahtomuovipehmusteet.
Röyhkä ei kuulu tekstiilivaeltajiin. Hänelle riittää farkut, kumisaappaat ja mikrokangastakki.
"Silloin Vetsijärven reissulla tuli pakattua aivan liikaa tavaraa mukaan. Meillä oli muun muassa kilo suolaa kalojen suolausta varten. Kaadoimme sen sitten pois, kun huomasimme että emme tee sillä mitään", Röyhkä naurahtaa.
Hän muistelee, että rinkka painoi silloin lähemmäs 30 kiloa ja päivämatkat olivat noin 20 kilometrin pituisia. Nyt hän taivaltaa vaivatta saman pituisia huikosia, mutta rinkka ei paina aivan kolmeakymmentä kiloa.
"Kyllä se retken alkuvaiheessa voi painaa noin 20 kiloa, mutta kyllä se siitä kevenee."
Hyvä ruoka onkin pariskunnalle tärkeää tunturiolosuhteissa. Niinpä Röyhkän rinkasta saattaa löytyä lihapullapurkkeja, lenkkimakkaraa ja paistinpannu normaalien retkimuonien lisäksi.
"Tänä vuonna on hyvä ruska", Olga tuumii katsellessaan Kevon kanjonin väriloistoa. Röyhkä saapui puolisoineen kanjonille juuri sopivasti illan suussa, kun kanjoni kylpi ilta-auringon valossa. Röyhkä kertoo, että kanjoni on varmasti eräs Suomen hienoimpia paikkoja.
Mutta entä lapinhulluus, mitä se on? Röyhkä keksii määritelmän nopeasti:
"Kai se on hullua tulla tänne patikoimaan vuodesta toiseen. On toisaalta myös hullua maata kotona ja katsoa telkkaria."