Asettaudutaanpa hetkeksi tuottajan housuihin. Innostunut Annika Grof ilmestyisi puheille: "Haluan tehdä dokumenttielokuvan siitä, kun eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee terveyskeskus- ja päivähoitomaksujen korottamiseen tähtäävää lakimuutosta."
Kiitos ja näkemiin, suusta saattaisi päästä. Mistä sitä arvaisi, että ideasta syntyisi kiinnostava elokuva. Sellainen tammikuun lopussa pidetyllä DocPoint-festivaalilla kiitellystä Liikkumavarasta kuitenkin tuli.
Ehkä ei olisi tullut, jos tekijänä olisi ollut politiikan ekspertti. Mutta Grof lähti siitä oivalluksesta, ettei tiennyt politiikasta juuri mitään. Mielikuvissa oli harmaita pukuja ja paperinmakuisia mietintöjä. Kun Grof ryhtyi penkomaan asioita, hän löysikin yllättäen vaikka minkälaisia jännitteitä. Rupesi tuntumaan siltä, että paperinmakuiselta kalskahtavan maailman sisältä saattaisi löytyä tarina, joka olisi elokuvallisesti mielenkiintoinen.
Grofin oli vakuutettava kansanedustajat siitä, ettei juossut skandaalien perässä vaan halusi raottaa salaperäisyyden verhoa politiikan teon ympärillä ihan tosissaan. Vaikka aktiivinen kuvausvaihe sijoittui kevääseen 2008, Grof aloitti työn jo 2006 kulkemalla eduskunnassa eri kansanedustajien mukana.
"Ensimmäinen vuosi oli sitä, että kun menin kuvattavan perässä hissiin, kaikki hiljenivät ja alkoivat kysellä, kuka olet ja mitä teet ja mitä kuvaat. Jossain vaiheessa huomasin, että kun menin hissiin, he eivät enää hiljentyneet vaan jatkoivat puhumista, vaikka kuvasin."
Lainsäätöprosessin jännittävyys yllätti Grofinkin. Yksi syy oli se, etteivät poliitikot olleet lainkaan puisevia.
"He ovat suorapuheisia ja vahvoja persoonia ja tuovat omat emootionsa vahvasti esille. Näimme, kun he itkivät ja riitelivät, olivat epätoivoisia ja välillä aivan suunnattoman iloisia."
Grofin edellinen dokumentti, Rajauksen ulkopuolella, kertoi kodinhoitajien työstä. Sillä kertaa hänellä oli lähtökohtaisesti aivan toisenlainen tuntuma aiheeseen: opiskeluaikana hän oli rahapulassa hakeutunut kodinhoitotyöhön, ja se oli tehnyt voimakkaan vaikutuksen.
"Kodinhoitajat tekevät äärettömän pienellä palkalla äärettömän raskasta työtä. Nuoria ei saa alalle töihin, ja sen takia minutkin, alalle kouluttamaton ja kokematon ihminen, nykäistiin heti tositoimiin. Lisäksi minua järkytti, miten huonokuntoisia ihmisiä kodeissaan makaa vain odottamassa sitä, että kodinhoitaja piipahtaa pari kertaa päivässä."
Ennen kodinhoitotyöstä kertovaa dokumenttia Grof kuvasi samassa kerrostalossa asuvia ihmisiä, jotka eivät koskaan kohtaa toisiaan. Tämä Yksin, yhdessä -niminen dokumenttielokuva merkitsi Grofin uralla siirtymistä subjektiivisista elokuvista sellaisiin, jotka tarkastelevat yhteiskuntaa.
"Luulen, että kaikkien elokuvantekijöiden on pakko käydä läpi se kaari, että ensin käsitellään omaa itseä ja sitten suuntaudutaan ulkopuolelle."
DokumentissaGrofia kiehtoo eniten se, että elokuvan tekemisen varjolla pääsee maailmoihin, joihin ei muuten varmasti pääsisi. Mutta jotta voi sukeltaa toisen ihmisen nahkoihin, on annettava itsestään ehkä enemmänkin kuin kuvattava. Luottamus tulee avoimuuden kautta. Ja niin tulee myös vastuu: kaikenlaista voi kuvata, mutta on aina tarkoin mietittävä, mitä siitä leikkaa elokuvaan.
"Täytyy tiedostaa, että siinä on se ihminen, joka on ollut niin rohkea, että on antanut itsensä kuvattavaksi. Monta kertaa on hämmästyttänyt se, miten rohkeita ihmiset ovat, kun antavat sen ensimmäisen luvan tulla kuvaamaan."
Seuraavassa projektissa tämä kaikki on vielä kaukana edessä. Grof on taas alussa, tunnusteluvaiheessa. Jos idea ottaa tuulta alleen, jossain vaiheessa hän tarttuu näppäimistöön ja rupeaa kirjoittamaan. Ja hakemaan rahoitusta. Saattaa mennä useampi vuosi ennen kuin elokuva on valmis.
"Onhan se semmoinen tyhjyys. Niin kuin krapula, ihmeellinen tyhjä krapula. Mutta sitä jaksaa aina sillä uuden innolla, että mitäs täältä löytyy. Kun kokee aiheen itse tarpeeksi kiinnostavana."
Yle TV2 esittää Liikkumavaran
keskiviikkona 11.2. kello 22.55.