Ka­tu­vä­ki­val­ta pe­lot­taa eniten

Kaukovainion ampumavälikohtaus nosti esiin huolen arjen turvallisuudesta. Tammikuussa julkaistussa Oulun turvallisuuskyselyssä turvattomuuden kokemisen suurimmaksi syyryhmäksi osoittautui katuväkivalta.

Valtaosa asiakkaista käyttäytyy moitteettomasti, mutta Kaukovainiolla tapahtuneen kaltaista surmatyötä on mahdoton ennaltaehkäistä, sillä jokaista ihmistä ei voi vartioida, pohtii 35 vuotta portsarina työskennellyt Kari Mäläskä.

Vaikka turvattomuuden kokeminen oli vähentynyt selvästi vuosien 2008 ja 2010 kyselyistä, ei katuväkivallan osuus ole vähentynyt tutkimusvuosina lainkaan.

"Pitkän aikavälin kehitys on se, että katuväkivalta on vähentynyt, mutta samanaikaisesti on alkoholin käyttö kasvanut", kertoo sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen sisäasianministeriöstä.

Ministeriössä arvioidaan, että lisääntynyt alkoholin käyttö yhdessä ravintoloiden aamuyöhön venyneen aukiolon kanssa ovat merkittäviä syitä katuväkivaltatilastoissa.

"Kaduilla on paljon humalaista, väsynyttä porukkaa, ja riitaa ja kärhämää tulee nopeasti", Mankkinen kuvaa.

"Norjassa jokainen kunta voi itse määritellä ravintoloiden aukioloajat. Siellä tehty tutkimus osoitti selvästi, että ravintoloiden lyhempi aukioloaika vähensi merkittävästi pahoinpitelyjä", Mankkinen siteeraa tuoretta norjalaistutkimusta.

Lue lisää keskiviikon Kalevasta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä