Katupölyä sidottiin tiistaina Oulussa ensimmäistä kertaa tälle keväälle.
Yksikön päällikkö Heikki Tuomaala Oulun teknisestä liikelaitoksesta kertoo, että katupölyn torjunta päätettiin aloittaa keskustassa ilmanlaadun huononnuttua.
– Ilmanlaatu oli aamulla keskustassa välttävän alapuolella, Tuomaala kertoo.
Ilmanlaatu oli huonoimmillaan aamulla yhdeksän ja kymmenen välillä.
Vaikka katupölyn sidonta on jo aloitettu, hiekan puhdistusta saadaan vielä odottaa. Tuomaala kertoo, että joskus tähän aikaan vuodesta on jo päästy poistamaan hiekkaa kaduilta.
Tuomaalan mukaan tämän kevään hiekanpoistotöihin on tarkoitus päästä huhtikuun lopussa.