Kesäaamu Tuirassa torin kupeessa meni jotenkin näin: Oululaisäiti heräsi ja nousi ylös. Hän katsoi ikkunasta ja näki hämmästyen lukemattoman määrän teräväliikkeisiä sotilaita.
Saksalaiset olivat tulleet yöllä, eikä mitään ollut kuulunut. Mutta se oli vain vilaus, ja päivän–parin päästä joukot katosivat itään.
Sitten heitä tuli lisää, ja lisää. Ja sitten he jäivät.
Milloinkaan ei ole Oulun väestä ollut niin iso osa maahanmuuttajia.
Kaupunki luovutti alueen
Kaupunki luovutti natsi-Saksan sotilaille Tuirasta suojeluskunnan ampumaradan ympäristöineen.
Saksalaiset pystyttivät lähes 300 parakkia. He rakensivat sairaaloita ja suoraa tietä. Tekivät huoltotiloja, autovarikon ja ilmatorjuntapatteriston. Paransivat ampumarataa.
Sijainti oli hyvä. Sekä Tuiran asema että Toppilan satama olivat lähellä.
Pikku-Berliini, Waffen-SS:n eliittijoukkojen ja Wehrmachtin tavallisten sotilaiden yhteiskunta, levisi yli koko nykyisen Alppilan. Alue sai sodan jälkeen nimensä muistona alppijääkäreiksi kutsutuista SS-sotilaista.
Pohjoisessa saksalaisalue ylettyi kauas suolle, jonne he ampuivat kranaatteja ja kivääritulta. Nykyään paikalla on yliopisto.
Kaunein natsien rakennuksista oli alppimaja, upseerikerho. Siellä juhlittiin, ja suomalaisia kutsuttiin mukaan. Alppimaja on Oulun ainoa jäljellä oleva natsien talo.
Saksalaisaika on muutenkin piilossa. Jäljellä on vain romantisoituja häivähdyksiä: Alppitie, Tirolintie.
Niin. Waffen-SS oli rikollinen natsijärjestö. Mukavampi on muistella alppijääkäriä, joka vie ajatukset raikkaaseen vuori-ilmaan ja sinitaivaisiin.
Romansseja ja huvilavuokraajia
Kuivasjärven metsissä ryhdikkäitä saksalaissotilaita marssi kolmijonossa ilman paitaa. Kaupungilla he astelivat univormuissaan, hurmasivat kohteliaisuudellaan ja pitivät laulavia paraateja.
Oulussa asui 15 000 naista. Saksalaissotilaita oli yli 4 000. Syntyi romansseja ja myös saksalaisten lapsia.
Miehetkin pitivät natseista. Ja kaupunki. Saksalaiset toivat rahaa.
He palkkasivat suomalaisia rakennustöihin ja maksoivat hyvin. Väkeä muutti työn perässä kaupunkiin, ja sota-aikana Oulun väkiluku kasvoi tuhansilla.
Äveriäät oululaiset vuokrasivat saksalaisupseereille huviloita Pyykösjärveltä ja Toppilasta. Hotelli Seurahuoneella, nykyisessä kaupungintalossa, toimi Wehrmachtin komendantinvirasto. Sen saloissa liehui hakaristilippuja.
Saksalaissotilaita ystävystyi oululaisten kanssa ja heitä vieraili kaupunkilaisten kodeissa. Lapsia uskaltautui hakemaan sotilailta karkkia.
Oulu oli saksalainen varuskuntakaupunki. Sitten Neuvostoliitto alkoi voittaa. Kaupunkilaiset kiittivät ja kumarsivat saksalaisia, ja saksalaiset kiittivät ja kumarsivat oululaisia. Sitten he lähtivät, ja sitten alkoi peittely.
Saksalaiset rakensivat kaupunkia
Sota-ajoista pystytetään yleensä muistomerkkejä ja kiinnitetään kylttejä seiniin.
Oulussa ei Toppilan rautatiesillan kaiteessa lue: ”Tämän sillan kustansi ja rakennutti natsi-Saksan armeija vuonna 1942”, vaikka niin se teki. Se ei vahvistaisi kuvaa sota-ajan suomalaisista pahan vastustajina. Suomi oli puheissa lähinnä sotauhri, vaikka todellisuudessa Oulu hyötyi saksalaisten läsnäolosta.
Saksalaiset olivat pumpanneet voimaa Toppilan satamaan, rakentaneet sinne varastohalleja ja ottaneet sen Hietasaaren puolen käyttöön.
Saksalaisten laajasta alueesta on jäljellä lähinnä alppimaja. Parakit on purettu ja korvattu kerrostaloilla ja pienteollisuudella, jonka perustamista auttoi natsien valmis infra. Alppimajan vierestä kulkee natsien avaama Kaarnatie, heidän pääväylänsä.
Pisimpään kesti saksalaisten Hietasaareen pystyttämä asuinalue Vaakunakylä. Sodan jälkeen siellä asui oululaisia 1980-luvulle asti, kunnes kaupunki kumosi rähjäiset parakit nurin.
On silti yksi kivi nurmella – Kaijonharjussa Kalevalantien päässä keskellä ympyräistä kääntöpaikkaa. Tulijoille päin se on suojattu näkymättömiin korkealla pusikolla. Kiveen on kaiverrettu muun muassa tykki ja SS:n kaksoissalamatunnus. Tekijä oli todennäköisesti saksalainen sotilas.
Nykyään kiveä arvostavat uusnatsit: vastarintaliikkeen väki löi sen luona kättä päälle ruotsalaisten aateveljiensä kanssa.
Saksalaisia arvostetaan yhä
Mutta emmehän me tyystin ole saksalaisia unohtaneet. Ehei!
Katsopa vain ikkunasta ulos: BMW, VW, Mersu ja Audi.
Eiköhän siellä aja saksalainen auto tietä pitkin, tai sitten se on pysäköity ruutuun. Suoraan. Niin kuin pitää.
Arvostamme saksalaisia. Pidämme heitä sellaisina kuin itse haluaisimme olla: luotettavia, järjestelmällisiä ja suoraselkäisiä. Ryhdikkäitä jopa!
Juttua varten on haastateltu Oulun yliopiston arkeologian dosenttia Timo Ylimaunua. Hän on tällä viikolla vetänyt tohtoriopiskelijoiden kurssia kipeästä kulttuurihistoriasta.
