Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan laatima katsaus Venäjän vaihtoehtoihin on ansiokas. Suomen etujen mukaista on kasvattaa ymmärrystä naapurin tilanteesta.
On varsin poikkeuksellista, että jonkin maan parlamentissa ruoditaan perusteellisesti naapurimaan mahdollisia kehityskulkuja ja vaihtoehtoja. Mutta poikkeuksellista on sekin, että parlamentissa ylipäätään on erityisen tulevaisuutta pohtiva valiokunta. Tämä suomalainen ratkaisu on osoittautunut onnistuneeksi, ja Venäjä-raportin laatiminen vahvistaa vaikutelmaa.
Mitään lopullista varmuutta Venäjän suunnasta ei Jyrki Kataisen johtaman tulevaisuusvaliokunnankaan työllä löytynyt. Kymmenen vuoden päästä Venäjä voi olla pelolla hallittu autoritaarinen valtio, tai se voi olla menestyvä, suvaitseva ja vauhdilla kehittyvä demokraattinen maa - tai jotain siltä väliltä. Tulevaisuuden ennustaminen on yhä perimmältään arvailua, olkoon se sitten kuinka valistunutta tahansa.
Ensi joulukuun parlamenttivaalien ja vuoden 2008 presidentinvaalien jälkeen ollaan jo viisaampia. Vuodesta 2008 odotetaan hyvällä syyllä käännekohtaa, jonka jälkeen Venäjän uutta suuntaa voidaan nähdä. Tosin ensi vuonna voi tapahtua mitä tahansa alkaen vaalien peruuttamisesta tai Ukrainan tapaisesta kansannoususta - eikä suhteellisen aito demokratiakaan vaaleissa ole mahdotonta.
Tietyt asiat kuitenkin ovat ja pysyvät. Venäjä on suurvalta, ja siellä tapahtuva vaikuttaa tai heijastuu Suomeen. Raportti on toiveikkaasti sitä mieltä, että suomalaisilla on yhä kohtuullisen hyvä taju Venäjän ja venäläisten mentaliteetista. Mutta tuo erityistuntemus on hyvää vauhtia rapautumassa. Ei ole kehumista, jos koko valtakunnasta löytyy ylioppilaskirjoituksissa 39 pitkän venäjän kirjoittavaa äidinkieleltään suomalaista kokelasta.
Tulevaisuusvaliokunta esittää voimakkaita toimia venäjän kielen osaamisen kohentamiseksi Suomessa ja opiskelijavaihdon lisäämiseksi. Tavoitteet ovat hyviä, mutta ratkaisevinta on kysyntä. Nuorison kiinnostus Venäjään pysyy pitkään marginaalisena. Muutos tulee luultavasti vasta sitten, jos Venäjä koetaan avoimeksi ja trendikkääksi paikaksi. Sekään ei liene mahdotonta, mutta vielä ei olla niin pitkällä.
Sen vuoksi kannattaisi etsiä keinoja myös aikuisväestön kielenopiskelun tukemiseksi. Moni aikuinen on nimittäin jo voinut kokemuksen kautta huomata, että omissa töissä venäjän taito on tarpeen. Heidi Hautalakin ilmoitti eduskunnassa aloittaneensa juuri opinnot.
Valiokunta patistaa seuraavaa hallitusta erityisen Venäjä-politiikkaohjelman laadintaan. Ajatus muistuttaa kovasti sitä, millä tavoin Norjassa on ryhdytty panostamaan pohjoisten alueiden politiikkaan. Ensin Oslossa laadittiin parlamentaarinen raportti, ja sitten Norjan hallitus otti pohjoisen painopisteekseen.
Tämä ei tarkoita eikä sen pidä tarkoittaa muutoksia Suomen ulkopolitiikan nykyiseen työnjakoon hallituksen ja presidentin kesken, eikä mitään erityistä Venäjä-ministeriä tarvita. Sen sijaan Venäjän muutokseen on syytä keskittyä jäntevämmin kuin tähän asti on tehty. Nykyiseltä hallitukselta on esimerkiksi turhaan odotettu erityistä Murmanskin alueen mahdollisuuksiin keskittyvää työryhmää, eikä pohjoisen ulottuvuuden kansallisia foorumeitakaan jatkettu.
Venäjä-osaamisen vahvistamiseen erillisen politiikkaohjelman avulla tai ilman on kova tarve. Maa, jossa sekä tietokoneiden, internetin käyttäjien ja matkapuhelinten määrä on noussut räjähdysmäisesti, on jo kovin toisenlainen kuin ennen.