Ensi syksyksi odotetun uuden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon piti alun perin valmistua vasta 2005. Vuonna 2001 tehdyn väliselonteon yhteydessä tehtiin kuitenkin kompromissi, jolla uuden selonteon aikataulua kiristettiin. Allakka kertoo nyt, että selonteon sisällön kannalta kiinnostavat ajat alkavat olla käsillä.
Nyt virkamiesvalmistelussa olevan selonteon merkitystä nostaa se, että EU:n perustuslaillista sopimusta ei saatu vielä aikaan. Unionin kiireet tietäen voi käydä niin, että selonteko valmistuu ennen kuin hallitusten välinen perustuslakikonferenssi on saatu päätökseen. Perustuslaillisella sopimuksella on kiinnekohtia myös selonteon valmisteluun. Vaikka esimerkiksi surullisenkuuluisa turvatakuupykälä lienee asiallisesti sovittu, sekin on muodollisesti auki.
Hyvällä tahdolla voi keksiä kaksi syytä, miksi kummallinen turvatakuuruljanssi ylipäätään käytiin. Ensinnäkin sillä haluttiin pitää kiinni liittoutumattomuuden liepeistä. Suomen virallista turvallisuuspoliittista linjaa kuvaava käsite on menettänyt sisältönsä kuin jalkapallo, josta ilma pihisee pihalle. Tätä kautta turvatakuukiemura kiertyy myös selonteon valmisteluun; liittoutumattomuuden tyhjenevä pallo halutaan myös selonteon pääsisällöksi. Turvatakuukeskustelu oli tarkoitettu kotimaiseen kulutukseen.
Eväitä selontekoon haalitaan useilla tahoilla. Tärkein sisältötyö tehdään korkean tason virkamiestyöryhmässä. Siinä johtaa puhetta valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri Risto Volanen, pääministeri Matti Vanhasen luottomies. Tasavallan presidentti Tarja Halosen silmänä, korvana ja suuna toimii kansliapäällikkö Jaakko Kalela. Erkki Tuomiojan isännöimää ulkoministeriötä edustaa alivaltiosihteeri Jaakko Laajava. Puolustusministeriön mies ryhmässä on puolustuspoliittisen osaston päällikkö Pauli Järvenpää. Toimittaja Arno Ahosniemi kutsui ryhmää Ulkopolitiikka-lehdessä "neljän koplaksi".
Selonteon kovin ydin kirjoitetaan ensimmäiseen osaan, jossa analysoidaan Suomen turvallisuusympäristöä ja toimintalinjaa. Ykkösosaan on määrä kirjata kanta, pysyykö Suomi sotilaallisesti liittoutumattomana vai hakeeko se Naton jäsenyyttä. Johtopäätöksiä on vielä paha arvuutella, mutta jotakin tulevista painotuksista voi uumoilla siitä, että työryhmä nojaa tässä ulkoministeriön taustatukeen. Toinen osa on lähempänä käytäntöä, ja sen valmistelusta vastaa puolustusministeriö.
Perimmäisestä linjanmäärittelystä voi tulla paitsi poliitikkojen myös ministeriöiden välinen vääntö. Puolustusministeriössä on paljon Nato-myönteisiä virkamiehiä. Ministeriötä johtavan Seppo Kääriäisen kannanotot näyttävät kyllä vaihtelevan nettikolumnista toiseen. Ulkoministeriön johtavat virkamiehet ovat vältelleet julkista Nato-keskustelua kuin ruttoa, ei varmaankaan vähiten Tuomiojan ja Halosen kannanottojen takia.
Tekeillä on myös nippu erilaisia taustaselvityksiä. Niitä esiteltäneen tänään keskiviikkona eduskuntaryhmien edustajista koostuvalle turvallisuuspoliittiselle seurantaryhmälle, joka tunnetaan lyhenteellä "turpo". Selvityksistä on määrä julkaista ainakin otteita tammikuussa. Kiinnostavimmat ovat analyysit liittoutumattomuudesta/liittoutumisesta, selvitys Suomen jalkaväkimiinoista ja maavoimien iskukykytutkimus, jossa vertaillaan 2010-luvun asejärjestelmiä. Iskukykytutkimuksen ydinkysymys on, hankitaanko maavoimille taisteluhelikoptereita vai riittääkö panssarikaluston uusinta.
Painavimman sanan selonteon sisällöstä sanoo kuitenkin tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan eli utvan yhteiskokous. Lopuksi selonteko esitellään eduskunnalle. Jokaisessa käsittelyvaiheessa päähuomio kohdistuu varmasti kysymykseen liittoutumattomuus vai liittoutuminen. Siinä hötäkässä esimerkiksi maavoimien pääaselajin valinta eli kysymys taisteluhelikopterien mahdollisesta hankinnasta voi jäädä sivuosaan.
Vuoden 2001 välitarkistuksessa linjattiin, että vuoden 2004 selonteossa tehdään perusteellinen analyysi Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen linjan kestävyydestä. Tämä analyysi pitäisi tehdä tosiasioiden pohjalta. Kiistattomia tosiasioita ovat esimerkiksi Naton laajeneminen ensi keväänä Baltian maihin ja Venäjän sopeutuminen siihen. Samaten kukaan ei kiistäne terrorismin tuomaa muutosta.
Ratkaisevinta taitaa kuitenkin olla asennetaso. Presidentti Martti Ahtisaari arvioi TV1:n Lauantaiseurassa, että kylmän sodan aikana puolueet ahtautuivat ulko- ja turvallisuuspolitiikassa "vasemmalle kenttäpuoliskolle" eivätkä ole sieltä sen koommin poistuneet. Nato on yhä sille puoliskolle enemmän tai vähemmän mörkö, vaikka voissa paistaisi. Vaikka Ahtisaari puhui vain puolueista, määritelmää voi kokeilla myös niissä toimiviin ja toimineisiin henkilöihin.
Tunnustettiinpa sitä tai ei, Venäjän äskeisten duuman vaalien tuloksilla on merkitystä myös Suomen turvallisuuspolitiikan kannalta. Vaaleissa sai kymmenen prosentin kannatuksen Rodina (Synnyinmaa) -puolue. Se perustettiin vain kolme kuukautta ennen vaaleja, aivan ilmeisesti Kremlin masinoimana.
Rodina on täynnään eri sortin "kansallispatriootteja" eli Venäjän menneen suuruuden haikailijoita. Yksi heistä on kenraali evp. Valentin Varennikov, yksi vuoden 1991 kaappausyrityksen johtohahmoista.
Venäjän vaalitulos on Suomen kannalta kuin puolillaan oleva lasi. Se on joko puoliksi täynnä tai puoliksi tyhjä. Mihin suuntaan nestemäärä liikkuu? Onko sillä enää merkitystä? Peruskysymys on kuitenkin tämä: onko Suomen paikka niissä järjestöissä, joissa likipitäen kaikki läntiset demokratiat ovat jo mukana vai ei?