Euroopan lentoliikenteen tuhkajumin aikaan Intiasta tuli tutulta ihmiseltä huolestunut sähköpostiviesti: "Toivon hartaasti, että vauriot teidän maassanne eivät ole liian vakavia."
Tekstistä kävi ilmi, että Intiassa oli esitetty kuvia Islannista, jossa tulivuori oli sotkenut lähitienoonsa parin sentin paksuiseen tuhkatöhkään. Kysyjää piti kiittää myötätunnosta ja kertoa dramatiikka vesittäen, ettei täällä ole hädän päivää. Islantiin on pari tuhatta kilometriä matkaakin.
Intialaisesta näkökulmasta Islanti ja Suomi kuuluivat yhteen. Pohjoismaa mikä pohjoismaa.
Vähän samalla tavoin monet yhdysvaltaiset katsovat Eurooppaa. Jugoslavian sodan aikana he välttivät turvallisuussyistä matkoja myös Länsi- ja Pohjois-Eurooppaan. Maanosahan oli sama.
Tuollaisia perspektiiviharhoja siis Aasiassa ja Amerikassa, mutta ollaanko Euroopassa ja Suomessa sen viisaampia? Myös täällä ollaan pinttyneiden, yksittäisistä uutisista syntyneiden harhakäsitysten vallassa.
Tämä pätee etenkin kehitysmaihin, joista osaa kutsutaan tätä nykyä kehittyviksi maiksi.
Todennäköisesti esimerkiksi Afrikka tuo edelleen monen mieleen itsevaltaisia hallitsijoita, korruptiota, konflikteja, aliravittuja lapsia ja veden puutteeseen nääntyneiden eläinten raatoja. On siellä noitakin, mutta totta on myös se, että maanosan yli miljardista asukkaasta enemmistö jaksaa, jos ei paksusti, niin kuitenkin kohtalaisen hyvin.
Niin ei ehkä ole henkeä kohden mitatulla BKT:llä, mutta sen perusteella, miten ihmisten arkinen elämä sujuu.
Hyvää virikeaineistoa Afrikka-käsitysten tarkistamiseen on Pekka Haaviston kirjoittama tuore Eva-raportti Afrikan tähteä etsimässä. Haavisto muun muassa muistuttaa, että koko maailman mitassa matkapuhelinten käyttö kasvaa nyt nopeimmin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Afrikassa rakennetaan myös pontevasti uutta infrastruktuuria - teitä, rautateitä, tietoliikenneyhteyksiä - laajasti Kiinan tuella.
Kiinakin oli aikanaan maa, jonka muutokseen havahduttiin vasta vuosia sen jälkeen, kun maa oli saanut taloutensa pyörät vauhtiin. Aluksi ihmeteltiin Shanghain ja Shenzhenin kaltaisten pilvenpiirtäjäkaupunkien nousua. Viime aikoina onkin sitten hämmästelty sitä, kuinka Kiina on pitänyt paitsi omaa maata myös maailmantaloutta pystyssä.
Maan noususta seurasi muun muassa se, että moni suomalaisviestin lähetti sinne kirjeenvaihtajansa. Nyt kuva Kiinasta ja kiinalaisista on nyt paljon monipuolisempi kuin vielä 10-15 vuotta sitten.
Viime vuosina lännen valokeila on alkanut löytää myös Intian. Yli 1,1 miljardin asukkaan maa on näihin asti esimerkiksi suomalaisessa viestimissä saanut kääpiön näkyvyyden.
Muutoksen merkkejä on nyt ilmassa. Sen lisäksi, että viime päivinä täällä on voitu lukea seitsemänkymmentä vuotta paastonneesta intialaisjoogista - perinteinen ihmemies Intiasta - on laajaa näkyvyyttä saanut esimerkiksi intialainen kirjailija Vikas Swarup, muun muassa Slummien miljonääri -elokuvan taustalla olevan tarinan luoja.
Ei siinä mitään pahaa, jos suomalaiset pystyvät lonkalta luettelemaan joukon yhdysvaltalaiskirjailijoita. Mutta ihan hyvä, jos joku intialainenkin tunnettaisiin. Maan kirjallinen kulttuurikin on sentään tuhansia vuosia vanha, ja yli miljardin asukkaan joukkoon mahtuu jo tilastollisen todennäköisyyden perusteella muutama hyvä tarinankertoja.
Maailmantalouden painopiste on yli vuosikymmenen ajan liukunut Aasian suuntaan. Euroalueen kriisin ja lännen kasvavien halvaantumisoireiden jälkeen kehityksen ennakoidaan vain kiihtyvän. On kiinnostavaa nähdä, vahvistuuko Suomessa vielä nyt ohut Aasian-tuntemus.
Merkillepantavaa on se, että Helsingin Sanomat lähettää kohta ensimmäisen kirjeenvaihtajansa Intiaan. Veikkaan, että Yle seuraa kohta perässä.
Kuka muuten vielä muistaa, että Ylellä oli aikanaan oma kirjeenvaihtaja Afrikassa? "Täällä Nairobi", tuli silloin tutuksi. Yli miljardi ihmistä siis on Afrikassakin, ja taatusti iso kasa kiinnostavia jutunaiheita.