Monet muistavat vielä ajan, jolloin auton katsastus oli valtion yksinoikeus ja katsastusmiehet arvonsa tuntevia virkamiehiä.
Katsastukseen mentiin asian vaatimalla tavalla: määrättyyn aikaan ja paikkaan, auto pestynä ja hyvä ettei pyhäpuku päälle pantuna.
Katsastusmiehet tuntevat varmaan arvonsa yhä, mutta meno katsastusasemilla on muuttunut melkoisesti. Muutos tapahtui sen myötä, kun katsastus vapautettiin kilpailulle 1990-luvun puolivälissä. Katsastusasemia alkoi syntyä kuin sieniä sateella.
Autoilijalle muutos on merkinnyt sitä, että katsastukseen pääsee aikaisempaa helpommin. Mutta myös sitä, että hinta on kohonnut tuntuvasti.
Kilpailu sinänsä on piristänyt alaa, mutta samalla se on tuonut epäterveitä piirteitä. Katsastuksen valvonnasta vastaavan liikenteen turvallisuusviraston Trafin testi viime vuoden lopulla paljasti, että katsastustoiminta ei kaikilta osiltaan täytä sille asetettuja laatuvaatimuksia.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että liian monet huonokuntoiset autot läpäisevät katsastuksen.
Auton omistajasta tuntuu tietysti mukavalta, jos vikoja ei kaivella viimeisen päälle. Mutta tällöin unohtuu se, mitä varten katsastus on olemassa. Sen avullahan pyritään varmistamaan, että liikenteessä olevista kulkupeleistä ei aiheudu vaaraa sen paremmin niiden omistajille kuin muillekaan tiellä liikkujille.
Katsastuksen laatua valvotaan meillä useilla eri menetelmillä. Trafin testi osoitti, että laadunvalvonta pettää pahasti.
Katsastusalalle on saatava yhtenäiset vaatimukset, joita myös noudatetaan. Tämä tulee entistä tärkeämmäksi, jos eduskunnassa valmisteilla oleva laki antaa korjaamoille luvan ryhtyä myös autojen katsastajiksi.