Ylivieska Kantokylältä Raudaskylälle kulkevaa Vasaman metsätietä ei ole hetkeen aurattu. Metsäsuunnittelija Väinö Haapakoski sompailee etuvetoista autoaan lumisella väylällä, jossa kinos on haukata auton tuon tuostakin huomaansa.
Eipä kuitenkaan haukkaa.
Haapakoskella on metsä- ja metsäautoteistä 30 vuoden kokemus - samoin hirvituhoista. Kesken ratinvääntämisenkin hän bongaa tien reunalta ja taimikoista hirvien syömiä pajuja, haapoja ja mäntyjä.
Tottumattoman silmä näkee perillä esimerkkikohteessa vain kitukasvuisia, kieroja mäntyjä, joista on latvoja poikki ja neulaset syöty.
Paikalla on kuitenkin ollut hirvi poikineen tihutöitä tekemässä.
"Näin pahaa tuhoaluetta en muista nähneeni. Kuin konekiväärillä olisi ammuttu", Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen Ylivieskan toimistolla työskentelevä Haapakoski kuvaa.
Hirvituhot tulevat yleensä tietoon vuosien viiveellä.
"Isännät saattavat käydä vain muutaman vuoden välein katsomassa metsäänsä", Haapakoski selvittää. Tuhot arvioidaan vain kolme vuotta taaksepäin. Sitä vanhemmista tuhoista ei saa korvausta.
Metsäkeskus tekee yksityismetsien hirvivahinkoarviot metsänomistajien ilmoitusten perusteella. Ilmoittamattomat vahingot jäävät arvioiden ulkopuolelle, joten siksi todelliset vahingot ovat merkittävästi korvattuja suuremmat.
Hirvivahingot korvataan metsänomistajille rahoista, jotka kerätään metsästäjiltä valtiolle pyyntilupamaksuina. Samoista lupamaksuista korvataan myös hirvien maataloudelle ja liikenteelle aiheuttamat vahingot. Korvauksen saajalla on 250 euron omavastuu.
Laumoittuminen
raastaa taimikoita
Eniten hirvien taimikoille aiheuttamia vahinkoja kirjattiin Kuusamossa, yli 320 hehtaaria. Kasvua edellisvuoteen oli Pohjois-Pohjanmaan kunnista eniten, 260 hehtaaria.
Pudasjärven kokonaisluku kasvoi lähes 260 hehtaariin. Niin ikään vahinkoala suureni Iissä, Kiimingissä, Nivalassa, Pyhäjoella ja Taivalkoskella. Tuhoala puolestaan aleni hehtaaritolkulla Haapajärvellä, Hailuodossa, Rantsilassa, Reisjärvellä, Sievissä ja Ylivieskassa.
Vahingot vaihtelevat kunnittain ja vuosittain rutkasti, sillä hirvet vaeltelevat sekä asettuvat milloin minnekin.
Pääsuunta on se, että keväisin hirvet liikkuvat merta kohti ja syksyllä sisämaata kohti talvilaitumilleen.
"Talvituhoihin vaikuttavat lumen vahvuus ja kovuus sekä hirvien laumoittuminen yhdelle alueelle", Väinö Haapakoski luettelee.
Esimerkiksi Kalajokilaaksossa hirvet ovat tehneet parina viime vuotena hehtaarimääräisesti vähemmän tuhoa kuin Pyhäjokilaaksossa, vaikka Kalajokilaakson metsätalouden maapinta-ala on noin kolmasosan Pyhäjokilaaksoa suurempi.
Hirvi tarvitsee
13 kiloa ruokaa
Hirvi laihtuu talven aikana ja yrittää liikkua mahdollisimman vähän. Se syö talvisin 13 kiloa päivässä, kun kesällä ruokalistalta löytyy murkinaa 30 kilon edestä.
Hirven suosikkimenuun kuuluvat paju, haapa, pihlaja, rauduskoivu ja kataja. Kun ne loppuvat tai niitä ei löydy, käy hirvi männyn kimppuun.
"Hirvi syö latvasta päin, eritoten viimeiset vuosikasvaimet. Männystä se syö lisäksi neulasia", Haapakoski tietää.
Metsäsuunnittelija neuvoo taimikoiden omistajia huolehtimaan taimikoistaan.
"Kun mäntytaimikko pääsee kehittymään kunnolla, siitä tulee hartsisempi ja vahvaneulaisempi. Hirvi ei halua syödä sellaista. Hirvituhot iskevät yleensä hoitamattomiin taimikoihin", Haapakoski muistuttaa.