Suomessakin sai jonkin verran huomiota Maltalla toukokuussa järjestetty neuvoa-antava kansanäänestys, jossa maltalaiset päättivät, haluavatko he jatkossakin olla Vatikaanin lisäksi Euroopan ainoa valtio, jossa avioero ei lain mukaan ole mahdollinen.
Sattumalta olin Maltalla juuri kansanäänestystä edeltäneet kaksi viikkoa. Kun minulla lisäksi oli mahdollisuus tavata paikallisia journalisteja, joista osa oli luonnollisesti avioeron sallimisen puolella ja osa vastaan, pystyi ulkopuolinenkin lopulta luomaan itselleen käsityksen siitä, miksi aiheesta käytiin niin katkeraa vaalikamppailua.
Sisilian ja Afrikan mantereen puolessa välissä Välimerellä sijaitseva EU-maa Malta on edelleen vahvasti katollinen maa.
Alun alkaenkin oli siis selvää, että kirkko vastustaisi voimakkaasti avioeroa. Kirkko julkaisi jopa pastoraalikirjeen äänestystä edeltävänä sunnuntaina, rohkaisten maltalaisia äänestämään avioeron sallimista vastaan.
Tilanteen kimuranttisuutta kuvaa sekin, että maan pääministeri Lawrence Gonzi kuului ei -puolen kannattajiin, mutta saman oikeistolaisen Nationalisti puolueen kansanedustaja Jeffrey Pullicino-Orlando oli kyllä -puolen johtohahmo.
Äänestyskysymys, johon maltalaisten oli vastattava kuului suurin piirtein näin:
Hyväksyttekö avioeron käyttöönoton mahdollisuuden niissä tapauksissa, joissa aviopari, joka on erotettu tai elänyt erossa toisistaan vähintään neljän (4) vuoden ajan, eikä ole kohtuullista toivoa sovintoa puolisoiden kesken, samalla kun asiallisesta toimeentulosta ja lasten suojelusta huolehditaan?
Tunteikkaassa vaalitaistelussa nostettiin äänestyskysymyksen asettelusta huolimatta esiin erityisesti juuri lapset.
Lain vastustajien saarelle levittämissä isoissa mainostauluissa pienet tytöt ja pojat surusilmineen vetosivat kansalaisia äänestämään ei, jotta heitä ei hylättäisi.
Tämän näkökulman taustalta taas löytyy se tosiasia, että suurin osa maltalaisista naisista ei edelleenkään käy työssä kodin ulkopuolella.
Maan hallitukset ovat toki rohkaisseet naisia työhön. Muun muassa työelämään tuleva nainen saa verovapaita vuosia lapsiluvun mukaan. Mutta kun esimerkiksi järjestettyä päivähoitoa ei ole laajalti tarjolla, naisten töihin meno on ymmärrettävästi hankalaa.
Kun siis eletään pääosin yhden elättäjän yhteiskunnassa, ei -puolen pelko kiteytyi siihen, että jos perheen elättäjä, eli mies, menee uudelleen naimisiin ja saa uuden puolisonsa kanssa lapsia, hänen rahansa eivät enää riitä kahden perheen elättämiseen. Siinä tilanteessa hän todennäköisesti siis "hylkää" aikaisemman vaimonsa kanssa saamansa lapset.
Tästä tilanteesta lähdettiin siis äänestämään. Äänestyksen erityispiirteisiin kuului se, että valtio helpotti Maltan ulkopuolella asuvien maltalaisten mahdollisuutta osallistua äänestykseen tukemalla heidän matkaansa kotisaarelle.
Tätä kritisoitiin jonkin verran, koska monen ulkomaltalaisen katsottiin käyttävän tilaisuutta hyväkseen ja tulevan ennen kaikkea sukuloimaan valtion suosiollisella avustuksella.
Äänestyksen laskettiin maksavan Maltalle yhden näkemäni luvun mukaan kaikkiaan noin neljä miljoonaa euroa.
Toukokuun 28. päivänä äänestys sitten pidettiin. Yhteensä vaalissa annettiin 232 691 ääntä, eli äänestysprosentiksi muodostui 72.
Kyllä-puoli sai äänistä 52,67 prosenttia.
Pääministeri ilmoitti vaalin jälkeen, että vaikka tulos ei vastannutkaan hänen toivomaansa, hänen velvollisuutensa on nyt huolehtia, että kansan enemmistön tahtoa kunnioitetaan.
Pullicino-Orlando puolestaan katsoi äänestystuloksen aloittavan maassa uuden aikakauden, jossa valtio ja kirkko on erotettu toisistaan.