Kati Lei­no­sen kuvissa he­vos­har­ras­ta­jat eivät pyyn­nös­tä hy­myi­le: "Koen, että hymy on maski, joka peittää alleen jotain"

Valokuvataiteilija Kati Leinonen kokee, että hevosen seurassa olo on kokonaisvaltainen visuaalinen elämys. Leinosen näyttely Äimärautio on esillä Oulun taidemuseossa syyskuun 8. saakka.

Kuva: Maiju Pohjanheimo

Kati Leinonen aloitti Äimärautio-sarjan kuvaamisen märkälevytekniikalla. Kuvat hän kehitti hevosenkuljetusvaunuun rakennetussa pimiössä.

Kuva: Maiju Pohjanheimo

Äimärautio-näyttelyssä yksityiskohdilla on tärkeä rooli. Detaljit kertovat esimerkiksi harrastajien kiintymyksestä hevosiin.

Kuva: Maiju Pohjanheimo

Valokuvataiteilija Kati Leinonen kuvasi hevosharrastuksen arkea vuosina 2015–2017. Syntyi kokonaisuus Äimärautio. Oulun taidemuseossa avautuneessa näyttelyssä on tilaa myös epätäydellisyydelle.

– Se on minun henkilökohtainen näkemys aiheeseen. Se kertoo ihmisen ja hevosen suhteesta. Siitä sitoutumisesta, joka hevosihmisillä on lajiinsa, valokuvataiteilija Kati Leinonen esittelee Oulun taidemuseossa avautunutta Äimärautio-näyttelyään.

Näyttelyn valokuvat on taltioitu Äimärautiolla, mutta Leinonen uskoo, että teoksissa on yleismaailmallista yhteisöllisyyttä.

Aluksi Leinonen kuvasi muotokuvia, joissa oli ihminen ja hevonen. Ne tahtoivat taipua hänestä liian makeaan ponityttökuvastoon. Tilalle tulivat yksityiskohdat ja hevonen itsenään. Kuvissa on esimerkiksi hevosaiheisia tatuointeja, harjaan tehty letti ja eri-ikäisiä hevosharrastajia. Koskettava on lopetushetkellä otettu kuva hevosesta ihmisensä kanssa. Kuva on fyysisesti näyttelyn pienin. Leinonen halusi, että kuva on intiimi.

Muotokuvassa Leinoselle on tärkeää samaistuminen ja yhteys toiseen ihmiseen. Yhteistä Leinosen muotokuville on, että hän ei pyydä kuvattavaa hymyilemään.

– Koen, että hymy on maski, joka peittää alleen jotakin.

Tekniikka vaihtui kuvaustyön edetessä. Leinonen aloitti projektin märkälevytekniikalla. Hän havaitsi pian, että menetelmä on liian kömpelö hevosten tallentamiseen. Arkisia kohtaamisia meni ohi.

Tilalle ei suinkaan tullut digitaalikameran nopeus ja kuvarunsaus, vaan filmi ja suurikokoinen Mamiyan 67 -kamera, jonka on oltava jalustalla. Siis sellainen, johon kurkataan ylhäältä päin. Tekemiseen piti yhä keskittyä.

– Se hidastaa kuvaustilannetta ja syventää omaa kuvallista ajattelua siinä hetkessä.

Leinonen saattoi odottaa oikeaa hetkeä kauankin. Muotokuviin hän otti vain yhdestä viiteen ruutua.

Hänen muotokuvissaan on tilaa epätäydellisyydelle. Niin myös hevoskuvissa. Normaalissa taidekuvastossa hevonen kuvataan usein täydellisenä. Leinonen on valinnut mukaan otoksia, joissa on ”jotain outoa”. Hevonen voi esimerkiksi olla keskellä liikettä. Leinonen pohtii, että ehkä epätäydellisyydessä kiehtoo, että se ja keskeneräisyys on elämässä hyväksyttävä.

Äimärautio on näkyvillä myös maisemana. Äimärautio on alueena pieni ja se sisältää myös jättömaata ja pöpelikköä. Leinosta viehättää alueen roso ja pusikot sekä valon vaihtelu merellä ja rannassa.

Valokuvien lisäksi Oulun taidemuseon näyttelyssä on esillä kolmikanavainen videoteos. Pimeässä tilassa kaikuvat hevosen hengitys ja sydämenlyönnit. Leinosen oma hevonen juoksee tummana seinien poikki. Välillä katsotaan suoraan silmästä silmään.

Leinonen kuvailee hevosen kanssa olemista kokonaisvaltaiseksi visuaaliseksi kokemukseksi. Hän tavoitteli videoteoksessa hevosen ympärilleen luomaa elämystä.

Äimärautiosta syntyi Leinosen ensimmäinen valokuvakirja. Teos ilmestyi viime syksynä.

– Narratiivin rakentaminen kirjaan oli tosi erilaista ja kiinnostavaa. Mistä se alkaa, mistä se loppuu, miten siihen rakennetaan tarina?

Äimäraution tekeminen on nyt päättynyt, mutta hevoskulttuurin tutkiminen saattaa jatkua jossain muodossa.

– Minua kiinnostaa hirveästi myös se aivan huippu-urheilu ja miten luodaan täydellisiä hevosia jalostuksen kautta ihan huipulle.