Pohjoismaista Lasiavain-rikoskirjallisuuspalkintoa tavoittelee Suomen ehdokkaana hailuotolaisen Kati Hiekkapellon romaani Suojattomat (Otava, 2014).
Romaani kääntyy kilpailukielistä tanskaksi, sillä se ilmestyy Tanskassa syksyllä. Kääntäjä on Siri Nordborg Møller. Suojattomat on jo ilmestynyt englanniksi ja saksaksi.
Muiden maiden ehdokkaat on niin ikään palkittu kotimaassaan viime vuoden parhaana rikosromaanina. Ruotsin ehdokas on Anders de la MottenUltiMatum, Norjan Kjell Ola DahlinKureren, Tanskan Ane RielinHarpiks ja Islannin Ylva Sigurðadottírin DNA. Suomen tavoin Islannin ehdokas on vuonna 2014 ilmestynyt ja 2015 palkittu romaani.
Muiden maiden ehdokaskirjoja ei ole toistaiseksi suomennettu.
Lasiavain-voittaja ratkaistaan äänestyksellä, johon osallistuvat kolmijäseniset raadit kaikista Pohjoismaista.
Suojaton on Kati Hiekkapellon toinen Anna Fekete -romaani. Esikoinen Kolibri julkaistiin (2013) ja sarjan kolmas, Tumma, ilmestyi tänä keväänä.