Katajan käy­tös­sä toi­vo­taan malttia

Noidat, peikot ja pahat henget pysyivät ennen loitolla katajan tuoksulla. Voimakas tuoksu, puun kaunis väri ja sen sitkeys ovatkin tehneet katajaisista tuotteista puisten käyttöesineiden aatelia: avaimenperät, pannunaluset sekä voipurnukat ja -veitset tehdään vieläkin mielellään juuri katajasta.

Katajapensaan tapaa myös ylhäältä tunturikurun laidalta.
Katajapensaan tapaa myös ylhäältä tunturikurun laidalta.
Kuva: Helena Sahavirta

Noidat, peikot ja pahat henget pysyivät ennen loitolla katajan tuoksulla. Voimakas tuoksu, puun kaunis väri ja sen sitkeys ovatkin tehneet katajaisista tuotteista puisten käyttöesineiden aatelia: avaimenperät, pannunaluset sekä voipurnukat ja -veitset tehdään vieläkin mielellään juuri katajasta.

Ennen katajan käyttö oli kuitenkin vieläkin laajempaa, sillä kotitalouksien puuastiat tehtiin usein juuri siitä. Lujasta ja oksaisesta katajasta näperreltiin kalanpyydyksiä ja loukkuja ja sen kuoresta saatiin niintä köysien ja mattojen punomiseen. Kestävän katajapuun käyttö ulottui päreistä ja kattopaanuista aitatolppiin.

Katajaa käytettiin myös lääkkeenä: katajanmarjoja ja katajalastujen savua pidettiin niin voimakkaina, että niillä karkottuivat jopa kulkutaudit. Kataja oli rohto mitä erilaisempiin vaivoihin ja tauteihin.

Kataja on levinnyt kautta koko Suomeen, vaikka onkin Lapissa selvästi harvinaisempi. Etelä-Suomesta taas puuttuu kokonaan Pohjois-Suomessa yleinen lapinkataja.

Metsänrajalla kasvavat pöytäkatajat ovat lapinkatajan erikoismuoto, joita ei kuitenkaan ole koko tunturialueella vaan ainoastaan Utsjoen Paistuntureilla, Pellisen laella Lemmenjoella sekä paikoitellen Muotkatuntureilla, UK-kansallispuistossa ja Savukosken Tuntsalla.

"Suomen vanhimmat puut ovat mäntyjä tai katajia", kertoo Teijo Nikkanen Metsäntutkimuslaitoksen Punkaharjun toimintayksiköstä. Yksittäisellä katajapensaalla voi olla ikää "vähintään sata tai useampia satoja vuosia".

Kataja kasvaa hyvinkin laihoilla mailla, jopa kallioilla ja hiekkakankailla. Lapinkataja kasvaa jokien ja purojen varsilla ja kosteissa painanteissa, mutta on kivunnut myös ylös tunturikankaille. Katajan tärkein kasvupaikkavaatimus onkin valo.

Kataja kasvaa yleensä pensasmaisena, mutta Etelä-Suomessa tavataan myös puumaisia yksilöitä. Sen korkeus ei yleensä yllä viiteen metriin, vaikka korkeimmat katajat voivatkin olla jopa 15 metriä korkeita.

Kataja leviää pääasiassa siemenistä, joita levittämään se tarvitsee marjoja syöviä eläimiä: metsäkanalintuja, rastaita, tilhiä ja punatulkkuja. Katajanmarjat voivat kellua kauas myös veden pinnalla.

Kataja leviää ja uudistuu myös kasvullisesti, kun lumi painaa oksia maata vasten ja ne juurtuvat siihen vähitellen ja kasvavat uusiksi yksilöiksi. Näin ovat syntyneet varsinkin monet laajat katajakasvustot.

Katajanmarjojen poimiminen on hidasta. Isompia määriä saadaan kokoon, kun pensaan juurelle levitetään esimerkiksi lakana ja kypsät marjat irrotetaan lyömällä runkoa kepakolla.

Katajasta tehtyjen esineiden myyminen ei ole kiellettyä. Aikaisemmin asetus kielsi puumaisen tai pylväsmäisen katajan ottamisen koristepuuna tai -oksana myymistä varten. Katajaa sai kuitenkin ottaa ja myydä puuaineksena jalostamista varten. Vuoden 2006 jälkeen kataja ei ole ollut rauhoitettu.