Kokoomuksella on mennyt hyvin nuoren puheenjohtajansa Jyrki Kataisen lyhyellä johtajuuskaudella. Puolueen suosio on noussut aallonpohjasta, jonne se vajosi Ville Itälän aikana, ja puolue saanut takaisin itseluottamuksensa. Kokoomus petrasi kannatustaan kunnallisvaaleissa, ja Sauli Niinistö oli räjäyttää pankin viime talven presidentinvaaleissa. Puolueessa on nyt tekemisen meininkiä.
Kokoomuksen voittoihin voi laskea myös sen, että se sai keskiviikkona riveihinsä neljä suhteellisen tunnettua loikkaria: vihreiden valtuutetun Hannele Luukkaisen Helsingissä, kristillisdemokraattien entisen kansanedustajan Leea Hiltusen Satakunnassa, Iisalmen valtuuston keskustalaisen puheenjohtajan Markku Eestilän ja vihreiden entisen euro- ja eduskuntavaaliehdokkaan Kristiina Kouroksen Pohjois-Savossa. Ajankohta on tarkoin valittu: kaikki neljä haluavat pyrkiä eduskuntaan ensi maaliskuun vaaleissa, ja he uskovat menestyvänsä paremmin kokoomuksessa.
Kataisella on kuitenkin yksi suuri huoli: miten kokoomus pääsee uuteen hallitukseen. Pelkkä tekemisen meininki ja kannatuksen nousu eivät siihen riitä. Kansanedustajia pitäisi tulla roppakaupalla lisää, mutta kokoomus komeilee gallupeissa kolmannella sijalla.
Jos voimasuhteet eivät muutu olennaisesti, keskusta ja SDP jatkavat todennäköisesti samassa hallituksessa. Niin hyvin niiden yhteistyö sujuu nyt, ja vaalikaudella tuskin tulee enää esiin asioita, jotka voisivat vakavasti horjuttaa päähallituspuolueiden luottamusta toisiinsa. Kokoomukselle voi jäädä luu käteen hallituspelissä.
Kaiketi tällaiset näkymät laukaisivat Kataisessa keskiviikkona yllättävän reaktion: henkilöön menevän hyökkäyksen pääministeri Matti Vanhasta kohtaan. Katainen syytti Alahärmässä kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksessa Vanhasta johtajuuden puutteesta Libanonin kriisin aikana.
Katainen on oikeassa siinä, että EU:n puheenjohtajamaan pääministeri on jättäytynyt taustalle ja antanut ulkoministeri Erkki Tuomiojan hoitaa Libanonin kriisiä. Tuomioja on tehnyt työnsä hyvin. ja hänen julkisuusprofiilinsa on korkea.
Vanhanen on jäänyt Tuomiojan varjoon, mutta sen perusteella on rohkeaa viitata epäonnistumiseen ja johtajuusongelmiin. Yleisellä tasolla on helppo todeta, että Vanhanen olisi voinut tehdä enemmän. Mutta mitä hänen olisi pitänyt tehdä toisin, sitä ei Katainen yksilöinyt. Se riippuu kulloisestakin tilanteesta ja sitä on hankala osoittaa ulkopuolelta. Kataisen lausunto Vanhasen johtajaongelmista taitaa kertoa siitä, että liikaa yrittävää uhkaa ylikunto.
paakirjoitus@kaleva.fi