Niinistö-hurmio kokoomuksessa on sujuvasti vaihtunut Jyrki Kataisen ylistämiseen. Mitään säröjä ei haluta päästää pinnalle.
Olisi saattanut kuvitella, että hyvin menneen presidentinvaalikampanjan jälkeen kokoomuksen puoluekokouksessa Joensuussa olisi ollut edes yksi pahvi-Sauli muistutuksena menneen talven lumista ja tunnelmista. Mutta Sauli Niinistöä ei näkynyt sen paremmin pahvisena kuin aitonakaan.
Tarkoitus oli nimittäin lähettää Joensuusta aivan toisenlainen viesti: kokoomuksen yksiselitteinen johtaja on Jyrki Katainen, eikä hänen takanaan saa häämöttää mitään varjoa. Se puolueessa on sentään opittu Ville Itälän epäonnisesta puheenjohtajakaudesta, jolloin pelkkä Niinistön läsnäolo söi Itälän uskottavuutta.
Kokoomuksella on suhteellisen kokematon puheenjohtaja. Sen takia Niinistön puoluekokouksen alla antama lausunto mahdollisista eduskuntavaaliaikeistaan olisi toisissa oloissa saattanut jopa horjuttaa Kataisen asemaa puolueen henkisenä keulakuvana. Mutta nyt niin ei käynyt.
Toki puoluekokous aivan erityisesti korosti, että Katainen valittiin jo nyt puolueen pääministeriehdokkaaksi. Aseman pitäisi olla nykykäytännön mukaan ison puolueen vetäjälle itsestäänselvyys, mutta nyt sitä haluttiin alleviivata. Siihen on tietysti syynsä, ja syy on juuri Niinistö.
Vaikka Niinistöä julkisesti toivoteltiin tervetulleeksi ehdolle, käytävillä hänen ilmoituksensa jakoi silti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Osa asetteli häntä jo erilaisiin tehtäviin, kuten ulkoministeriksi tai eduskunnan puhemieheksi, osa piti paluuta sisäpolitiikkaan riskinä puolueelle. Lähinnä tässä vaiheessa Niinistön ajatuksia silti vain hämmästeltiin, samaan aikaan kun Kataiselle taputettiin seisaalleen nousten.
Joensuun kokous viimeistään todisti Kataisen saaneen puoluekentällä aseman, jonka takaa eivät haamut kurkistele. Hänen taidokasta puoluekokouspuhettaan voi pitää kokoomuksen lähihistorian yhtenä suurista hetkistä: kokousväki kuunteli sitä tunnin liki liikuttuneessa tilassa.
Todellisuus tietysti paljastuu vasta eduskuntavaalien jälkeen. Puolueella on mennyt viime ajat hyvin ja odotukset ovat kovat. Jos vaalien jälkeen oppositioaika jatkuukin, pettymys on varmasti kova ja Kataisen hyvin alkanut etsikkoaika voi vaihtua syyllisten etsinnäksi.
Mutta nyt puoluejohtajalla on täysi työrauha, ja hän on samaan aikaan onnistunut muuttamaan myös puolueen virallisen linjan näköisekseen. Eräänlainen vihertävyys ja pehmeät arvot ovat jälleen tulleet kokoomuksen kuvaan mukaan. Selkeän oikeistolaisuuden korostaminen jäi Joensuussa vain nuorisojärjestön rooliksi.
HuipentumaKataisen linjasta on uusi määrittely kokoomuksesta keskustaoikeistolaisena puolueena. Eurooppalaisittain luonteva termi tuntuu Suomen politiikassa vieraalta, mutta siinäkin edettiin puheenjohtajan tahdon mukaan.
Puheissaan Katainen katseli kohti pätkätyöläisiä ja pienipalkkaisia aloja. Eduskuntavaaleissa kokoomus aikoo ilmeisesti juuri siltä suunnalta iskeä kohti SDP:n kylkeä. Henki puolueessa on, että SDP on päävastustaja ja keskustan kanssa voidaan mennä hallitukseen.
Edessä on kuitenkin kova kilpa siitä, mille puolueelle lankeaa porvaripuolen valtikka. Keskustalle on ongelma, jos Matti Vanhanen jää värittömänä Kataisen ja Eero Heinäluoman jalkoihin näiden kaksintaistelussa.
Varapuheenjohtajan vaali ei ollut linjakysymys. Lähinnä se tarjosi puoluekokoukselle edes jotain ajanvietettä henkilövalintojen muodossa.